Vihreää vai Sinistä?

Pormestarikilpailu on alkamassa ihan tosissaan. Jan Vapaavuori saa siis väistyä ja tilalle saapuu seuraava kaupunkimme johtaja. Pormestarille tietä antakaa ja lippu salkoon nostakaa! Olen jakanut helsinkiläisen ihmisen tulevaisuuden kahteen eri malliin. Näiden välillä me sitten valitsemme, kun kuntavaaleissa äänestämme.

Suosittelen kuitenkin lopettamaan tähän kohtaan, jos et ole valmis lukemaan tekstiä, kuten se on kirjoitettu: KIELI POSKESSA.

Vihreille valta.

Tämä mielikuvahan se on monelle myrkkyä, vaikka puolueen ajatus onkin luomu. Upeat kaupunkibulevardit ja ympäri vuoden lumettomat pyörätiet Espalta Oulunsaloon asti. Nelostiellä ruuhkassa jatkossa ovat valtion takaamien sähköautojen lisäksi keltaiset Alepa-fillarit ja potkulaudat. Tähtitorninmäellä eväitään nauttivat hanhet tuottavat kaikille iloa ja tietysti paskaa. Kouluissa ruoka on jatkossa vain vegaanista eikä liha kuulu enää helsinkiläisen opiskelijan lautaselle. Pinaattikeitossa ei munat ui, vaan ihmiselle tarvittavat proteiinit otetaan soijarouheesta, joka pormestarin laatimassa uudessa lautasmallissa onkin aterian tärkein ainesosa.

Keskusta saadaan tyhjentymään autoista ja Malmin lentokentälle asutetaan rikkaiden omistamiin sijoitusyksiöihin kantakaupunkilaisten palvelusväki. Lämmin aamuaurinko paistaa sisään upeaan, Malmille rakennettuun, moderniin yksiöön ja juuri paahdetun espresson tuoksu herättää kaupungin tukiasunnossa elävän.

Onnellisuus on käsin kosketeltavaa, kun ihmiset saadaan kaikki ängettyä pieniin asuntoihin. Ei haise lähiöissä enää tuo kitkerä dieselin katku, vaan tilalla kannabiksen makea tuoksu. Ihmisten liikkumista ei rajoiteta, ja kaikki saavatkin liikkua millä pyörällä haluavat. Julkinen liikenne on kaikille tasa-arvoisen kallis, koska ”rahaa tulee seinästä” on vasta teoria.

Julkinen terveydenhuolto on toimiva ja tasa-arvoinen ratkaisu kaikille. Kukaan ei saa erityisen hyvää palvelua, vaikka palvelun laadun määrittää julkinen sektori itse. Odotustilassa ei kahvia tarjoilla, mutta lääkäriinhän sinä olet tullutkin.

Kokoomukselle valta.

Tämä mielikuvahan se on monelle sama kuin köyhän kyykytys, vaikka puolueen ajatus onkin raha. Toinen toistaan upeampia hankkeita, joilla hintalappua ei ole. Meren yli meneviä siltoja, joiden päästä löytyy aina toinen toistaan upeampia Fazerin kahviloita. Kahvi ja ruisleipä 15 euroa, mutta kyllä markkinat ohjaavat.

Malmin lentokentän rakentaminen on myös monen kokoomuslaisen mielestä loistava idea. Lentokentälle rakennetut pienet yksiöt pitävät huolen sijoittajista, ja kuka sitä sijoitusasuntoa nyt Vantaalta hankkii?

Kokoomus onkin löytänyt sydämensä oikealta ja päättääkin, ettei Talin golfkentälle rakenneta muuta kuin uusi taukokahvila. Työhyvinvointi on vakava asia, joten taukokahvilasta saakin jatkossa mukaansa oluen lisäksi myös smoothieta!

Ihmisten liikkumista ei rajoiteta tässäkään mallissa, ja jokainen on oikeutettu liikkumaan millä Mersulla vain haluaa. Terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla ja valinnanvapaus on tärkeää. Pihlajanlinna, Mehiläinen, Terveystalo, Eiran sairaala… voit aina käydä ihan missä haluat. Kukaan ei rajoita, vaikka haluat hoitaa korvasi Mehiläisessä, mutta syyhysi Pihlajalinnassa. Mikäli haluat kuitenkin julkista terveydenhoitoa, niin Vantaalta löytyy pätevää porukkaa, kuulemma.

Terveydenhuollon laatu yksityisissä käsissä pysyy hyvänä, koska kilpailulla ja markkinoilla sekin hoituu. Sinua lahjotaan erilaisilla konvehdeilla, joita saat kahvisi kanssa taukotilassa, kun odotat omaa lääkäriäsi. Ilmaista tuo yksityisissä lääkäriasemilla käynti ei tietenkään ole, mutta laskutathan itsekin yrityksesi tekemistä konsultoinneista ainakin tonnin tunnilta.

Malmin lentoasema vai Malmin 15 minuutin kaupunki?

Meni niin tai näin.

Todellisuus on kuitenkin, että saamme sekoituksen noita kaikkia asioita ja paljon muuta. Saamme tulevaisuuden, joka takaa, että Helsinki ajaa jatkossakin lumen seassa olevat paskat ja potkulaudat mereen. Meille taataan Malmin suoperäisen maan paalutukset betonilla.  Kouluissa ryhmäkoot kasvavat ja nuoret ajautuvat yhteiskunnan ulkopuolelle yhä enemmissä määrin. Harrastus- ja liikuntapaikat ovat auki edelleen vain ajan varanneille ja ilmaisessa käytössä on vain pururata.

Terveyspalvelut ovat kuten tänäänkin eli suurin osa haaveilee vakuutuksista, joilla pääsee yksityiseen hoitoon heti, kun sitä tarvitsee, ja julkinen terveydenhuolto pysyy ruuhkaisena. Asumisen hinta tulee nousemaan jatkossakin, siitä pitävät huolen yksityiset sijoittajat yli puoluerajojen, KEVAt ja Kojamot ja kaupunki, joka nostaa vuokratonttiensa ja -asuntojensa vuokria vastaamaan markkinahintoja.

Liikkuminen sähköistyy, koska markkinat ja politiikka ohjaavat siihen suuntaan. Julkisen liikenteen käyttö kasvaa, mutta niin kasvaa matkakorttien hinnatkin, koska se taikaseinä on jatkossakin vain teoria.

Siltoja, stadioneita, metroja, museoita ja muita hankkeita tullaan tekemään kuten ennenkin. Piikki on auki ja tästä käytännöstä pidetään kiinni riippumatta vallan käyttäjästä. Helsingin jättihankkeita rakentavat ulkomaalaiset nukkuvat yönsä rakennuskonteissa ja kodittomat heidän ulko-ovellaan.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *