Miltä tuntuu kasvattaa lapsia tässä maailmassa?
Tämä oli ystäväni kysymys ja siinäpä vasta kysymys. Hemmettiäkö se tuollaista edes kyselee. En ole kohta viikkoon nukkunut, kun olen miettinyt, että miltä minusta tuntuu. Olen taipuvainen katastrofiajatteluun ja edellisenä yönä, kun mietin, että miltä minusta tuntuu kasvattaa lapsia, niin olin suomikonekivääri olalla sotimassa joka toinen viikko itärajalla ja joka toinen viikko länsirajalla. Tässä maailmantilanteessa, kun ei ota enää selvää, että tuleeko uhka mistä suunnasta. Ensi yönä uhka tulee varmaan etelästä ja pohjoisesta. Toivottavasti saan suomikonekivääriini lisää ammuksia, koska viime yönä ne loppuivat kesken ja huidoin päälleni tulevia tuhansia droneja poterostani löytyneellä lattiaharjalla. Katastrofiajattelu on välillä raskasta, mutta on siinä puolensakin. Nyt, jos joudun huitomaan vihollisten droneja lattiaharjalla, niin ymmärrän käyttää leveämpää harjaosaa huitomisessa.
En sano, että on kamalaa kasvattaa lapsia tässä maailman tilanteessa, koska sitähän se ei ole. On ihanaa kasvattaa lapsia, etenkin itsekkäistä syistä. Mistäs muistakaan syistä. Itsekkäistä syistähän ne on saatukin. Meidän lapsemme ovat vielä niin pieniä, että he eivät ymmärrä asioista tuon taivaallista. Tänään viimeksi vanhemman lapsen kiukku johtui siitä, että hänen suosikkisukkansa olivat pesussa, kun olivat ihan likaiset ja hikiset. Nyt hän kulkee tuolla tyytyväisenä likaiset ja hikiset sukat jaloissa. Nuorempi lapsi sen sijaan itki, kun kielsin häntä nousemasta seisomaan syöttötuolissaan. Nyt syöttötuoli on jäähyllä vaatehuoneessa ja itku jatkuu.
Millaista on kasvattaa lapsia tässä maailmassa?
Tuo vaatisi tietysti vertailupohjaa toisesta maailmasta tai tämän maailman ajasta. Voin kuitenkin vain varmaksi sanoa, että omilla vanhemmillani oli helppoa. Maailma oli toki silloinkin vaikea, kun olin lapsi. Oli sotaa, pelkoa, rahahuolia, lamaa ja ärsyttäviä naapureita, mutta minä olin helppo lapsi. Tyydyin aina siihen mitä meillä oli ja vähempäänkin. Minä en kinunnut mitään ylimääräistä. Likaisia sukkia ei minunkaan kohdallani pesty, koska minulla oli vain ne yhdet sukat. Syöttötuolia ei minun vanhempieni tarvinnut vaatehuoneeseen laittaa jäähylle. Eihän meillä syöttötuolia edes ollut, eikä sitä vaatehuonetta. Meillä oli vaatekomero ja tuonne komeroon jäähylle jouduin vain minä, vaikka koskaan en mitään väärää tehnytkään. Se vain kuului silloin kasvatukseen, että piti antaa lapselle jäähyä. Muistan, että kerrankin sain pari minuuttisen melkoisen helpolla. Muistin kyllä aloittaa asiani vanhemmilleni ihan oikein sanoilla ”Anteeksi, arvon vanhempani, voinko puhutella?”, mutta unohdin kumartua riittävän alas. Selän suhde jalkoihin kumartuessa piti olla 90 astetta ja silloin se jäi minulla
85:een, kun isäni kulmaviivaimella sen mittasi. Ihan aiheestahan tuo jäähy silloin siis tuli ja en minä niin helppo lapsi ollutkaan, tuollaisen virheenkin kerran tein.
Millaista se sitten on nykyään kasvattaa lapsia?
Ennen omia lapsia tiesin lapsen kasvatuksesta paljon enemmän kuin nykyään. Ennen omia lapsia mulla oli paljon hyviä ohjeita muille vanhemmille. Kerrankin sanoin lentokoneessa yhdellä äidille, että voitko vaan nyt hiljentää sen lapsen ja vaikka hyssytellä vähän tehokkaammin, niin saan levättyä. Olin kuitenkin just ollut viikon lomalla Mallorcalla, enkä olisi jaksanut millään kuunnella lapsen itkua. Nykyään vanhempana, kun kuulen lapsen itkua, niin se on kuin musiikkia korvilleni, mutta vain jos lapsi on jonkun muun kuin minun. En jaa ohjeita muille vanhemmille, vaan tyydyn katsomaan ja katseellani näytän, että niin ne ovat muutkin vanhemmat huonoja. Lentokoneella me emme tietenkään matkusta, koska ilmastoasiat ovat konkreettisia meille pienituloisille.
Millaista se sitten olla vanhempi tällaisina aikoina?
Valehtelisin, jos väittäisin etteikö uutiset ja ajatukset saisi minua kauhistelemaan, mutta mietin, että mitä minä voin isänä tehdä? Olen lapsilleni tuki ja turva. Heidän mielestään me vanhemmat pystymme ihan kaikkeen ja olemme voittamattomia, vaikka ihan niinhän se ei ole, mutta annetaan heidän luulla niin. Niin minunkin annettiin, ja nyt itse vanhempana ymmärrän, että hallussa hommat eivät aina olleet omilla vanhemmillanikaan. Olen siitä onnekas, että saan edelleen pyytää apua voittamattomilta vanhemmiltani.
Millaista se on kasvattaa lapsia näinä aikoina?
Olen huomannut, että lapsemme eivät tee kuten sanotaan. He tekevät, kuten näkevät meidän vanhempien tekevän. Olenkin päivä päivältä vakuuttuneempi, että jos teen itsestäni parempaa versiota ja kehitän itseäni, niin se heijastuu myös lapsiini. Se, miten minä ja vaimoni reagoidaan asioihin ja elämme elämäämme, on suora heijastus lapsiimme. Esimerkin voima on suurempi kuin mitä koskaan uskoinkaan, vaikka niinhän minuakin on kasvatettu. Olen juuri kuten vanhempanikin ja ymmärrän se vasta nyt. Lapsia kasvatetaan esimerkillä. Lapset saavat juuri niin paljon kuin mitä niille annetaan. Mitä enemmän annat itsestäsi, niin sitä enemmän saat. Ihan sama kuin kaikessa muussakin. Annat heille aikaa, rakkautta, turvaa ja olon sitä, että maailma on heille mahdollisuus, niin saat sen saman tunteen heiltä heijastuksena takaisin.
Teksti-Puutonoksa
