Mynthon + Kasvomaski = Itku

Lapset saa sairastaa, ja sen näkee jo se kuuluisa sokea Iitakin, mutta miksi sitä ei voida sanoa ääneen. Korona-strategiat muuttuvat ja asiaa seuraava Puutonoksa on välillä hyvinkin pyörällä päästään, kun lehtien otsikot vaihtavat tulokulmiaan.

Tehohoitopaikat lähes lopussa ja vain yhdelle onnekkaalle hoitoa voidaan enää tarjota. Kuka on se onneton, jonka edestä juuri tuo viimeinen paikka viedään.

Syksyllä, kun kävin kahviin kauramaitoa hakemassa, oli taas valtava otsikko missä pääministeri kertoi, että nyt on aika mennä ja nauttia. Sanatarkasti en otsikkoa muista, mutta vaikutelma tuli, että teki mieli huutaa entisen pääministeri Antti Rinteen tavoin ”Jes! Pojat ja Tytöt”!

Maailma aukeni edessäni ja kassajonossa seistessäni pystyin tuntemaan Kreikan pakettimatkan tuulahduksen ja maskin takana suussani maistui Mynthon pastillin lisäksi kreikkalaisen pöydän antimet! Silmäni kostuivat ja kyynel vierähti poskelle, ei niinkään vapaudesta, vaan siitä kun suussani oli se väkevä Mynthon ja laitoin maskin naamalle. Sama virhe on toistunut muutaman vuoden ajan ja itkuhan siitä tulee.

THL:n mukaan rokottamattomat ovat edelleen se kovin tartuttajaporukka. Rokottamattomissa on suuri vieraskielisten osuus, ja ne, joille rokotetta ei ole annettu eli lapset. Vieraskieliset ovat koko epidemian ajan olleet se ihmisryhmä, joita ei saada rokotuksiin. Itse Itä-Helsingissä asuvana ja Kontulassa asioivana en ole vielä törmännyt rokotusautoihin tai ihmisiin, jotka jalkautuisivat kertomaan vieraskielisille heidän omalla kielellään, että mistä rokotuksia voisi edes saada.

En tiedä miten tähän on panostettu ja voihan olla, että maksimaalisen etupainoisesti on rokotteita tarjottu, mutta ei ole vain omiin silmiin osunut. Yhden kyltin olen nähnyt ja se on Myllypuron uudella oppilaitoksella sellainen 50 cm x 20 cm keltainen tienviitta missä lukee koronarokotus ja tietysti samma på svenska. En tiedä kuinka paljon meillä idässä on suomenruotsalaisia, mutta uskallan veikata, että vähemmistönä, jos verrataan vaikka arabian kielisiin.

THL:n kaavion mukaan paljon tartuntoja on nyt 5–14-vuotiailla lapsilla. Sosiaalisen median mukaan koulut eivät ilmoita enää tartunnoista vanhemmille, ja parhaiten jäljityksessä toimivat vanhempien omat WhatsApp-ryhmät. Näissä ryhmissä sitten spekuloidaan, että kuka istu kenenkin vieressä ja kotona kysellään lapselta, että kenen kanssa leikit. Välihuomio: olisi kiva tietää, että kuinka usein ala- ja yläkoululaiset ovat juosseet testeissä, ei varmaan kymmenen kertaa riitä. Nyt kun mietitään, että tuleeko lapset rokottaa vai ei, niin jokainen vanhempi päättäköön minun puolestani itse kuinka toimivat.

Tässä koko lasten sairastamisessa on yksi asia mikä pistää kivuliaasti silmään. Miksi ei voida avoimesti myöntää, että lapsille ei ole mitään haittaa viruksesta tai niiden varianteista, joten heitä ei tarvitse suojella? Vai onko tietoa toistaiseksi liian vähän, ettei voida varmuudella sanoa, että kuinka virus vaikuttaa lapsiin, ja kumpi on sitten pienempi paha: rokote vai sairastuminen?

Kuka muu on aivan valmis jouluun?! Laitetaanko joulutorttuun omenahilloa, luumuhilloa vai vihreitäkuulia?

Oli niin tai näin. Joulupukki tulee 24.12 ja monen perheen autot suuntaavat kohti isovanhempien notkuvia joulupöytiä. Tässä nyt Puutonoksa lukee uutisia, missä vuosi sitten oltiin veitsenterällä saman pihvin ääressä ja nyt tartuntoja on enemmän kuin koskaan ikinä. Suomi hehkuu tummanpunaisena kuin puolijoukkueteltan kamina pakkasilla, niin kuinka tässä tulee toimia? Onko isovanhempien syytä kysellä tupaan pyrkiviltä räkänokilta koronapassia. Ja tottakai he kysyvät, mutta onko papalla tai mummulla lain mukaan edes valtuuksia kysellä QR-koodin takana olevaa koronatodistusta?!

Ensimmäinen adventti on nyt viikonloppuna ja ainakin Puutonoksa lyö ensimmäiset luumuhillotäytteiset joulutortut kohti suurta suutaan. Saatan jopa glögit kiehauttaa, mutta sitä asiaa tarkastelen sitten lauantaina. Samalla kun nautin näistä ensimmäisistä jouluherkuista, niin olisi kiva lukea lehdestä hieman strategiaa, että kuinka Euroopan ja melkein koko maailman parhaiten koronaa hoitanut hallituksemme aikoo ratkaista päällä olevan pulman.

Velalla tämä hallitus osaa pelata, joten lyödäänkö lisää hoitovelkaa päälle ja ihmetellään sitten joskus, että kuka oli kaihileikkausjonossa ensimmäisenä keväällä 2020? Aletaan siitä sitten purkamaan jonoa, mutta tähänkin olisi kiva lukea suunnitelma, niin osaa kertoa omalle mummolle, että minkä kokoista telkkaria kannattaa itselleen alennuksista hankkia. Ja sitten niiden pienten lasten vanhemmille voisi ilmoittaa, että onko siitä viruksesta haittaa lapselle vai ei. Huolestuneiden vanhempien WhatsApp ryhmät kun nyt täyttyvät hätääntyneistä viesteistä, eikä sen yhden omasta mielestään hauskan iskän meemeistä, joiden jakaminen ryhmään on hyvinkin kyseenalaista (olisin itse varmasti se iskä). Onko muuten opetusministeriä kukaan nähnyt tai edes bittiavaruuteen laitettua viestiä, että onko tämä tosiaan hyvä linjaus. Siis se linjaus, että lapsissa ja nuorissa jyllää tulevaisuuden toivon lisäksi myös pandemiaksi luokiteltu virus?

En uskonut, että koskaan sanon näin, mutta olisi kiva nähdä viisikko tiedotustilaisuudessa kertomassa kuinka Suomi päättää jatkossakin voittaa koronan ja suojella lapsia.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.