Päättäjien turvatyyny

Jokainen meistä – tai ainakin moni meistä – joutuu elämänsä aikana miettimään useampaankin kertaan, että mitä sitä oikein tekisi.

Harrastan peiliin tuijottamista ja olen yrittänyt löytää sieltä mm. poliittista suuntaustani. Moni tätä blogia lukeva yrittää sijoittaa minua poliittiselle kartalle ja sitä yritän itsekin tehdä. Toistaiseksi siinä onnistumatta. Poliittisen suuntautumisen löytyminen on osoittautunut haastavaksi, kun kaikilla puolueilla on niin paljon pask.. siis hyvää ajatusta. Joskus on vain vaikea valita, kun tarjonta on niin pask.. siis mahtavaa. Vielä ei ole ratkaisua löytynyt – siihenkään.

Olen kuitenkin löytänyt poliittiselta kentältä itselleni työpaikan. Olen kritisoinut monesti poliitikkoja liiallisesta hallintohimmelin kasvattamisesta, mutta tämä työpaikka poikkeaa kaikista muista. Edes työhuonetta tähän en tarvitse. Tämä työpaikka ei kuormita juurikaan veroastetta, sillä en myöskään tarvitse torkkupeittoa, saunavuoroa, Ilmari Nurmisen musiikkiverkostoa, Ano Turtiaisen ”penkistä 200 kiloa”- kerhoa, Mikko Kärnän nuuskan pussituskerhoa enkä ainakaan istumapaikkaa missään valtuustossa, täysistunnossa tai työryhmässä! Jos nyt jotain halutaan maksaa, niin eläke olisi kiva ja sekin ihan vain solidaarisuudesta. Työnkuva on nimittäin se kaikista kovin.

Työssäni olen valmis olemaan kaikkien puolueiden ja ministereiden tukipilari. Poliitikot tykkää puhua paljon epätotuuksia, ja populismi kasvaa joka puolella poliittista kenttää. Oikea kaista puhuu maahanmuutosta ja talouden tasapainosta. Vasemmiston populismi perustuu siihen, että rahaa luvataan kaikille eikä bensanhintojen kallistuminen tai kiristyvä verotus näy ruisleivän hinnassa. Näistä epätotuuksista jäädään kiinni, kun journalistit tonkivat poliitikkojen jäteastioita, ja tottakai kansa vaatii päättäjien päitä vadille. Poliitikot yrittävät usein sysätä vastuuta pois ja heittää jonkun muun bussin alle, ettei oma maine kärsi. Tämä joku olisi siis jatkossa minä.

Uusi ammattini on ministerien ja suustaan huolimattomia totuuksia ilmoille laskevan poliittisen eliitin bussin alle heitettävä alivaltiosihteeri eli toisin sanoen olen se paljon kaivattu vastuu.

Olen kuin huoltovarmuuskeskuksesta pois potkittu tai itse eronnut Lounema, mutta roolini valtaketjussa on minulle selvä alusta alkaen.

Soitto vain ja meikäläinen pelmahtaa paikalle. Tai eihän minun tarvitse edes tulla paikalle, kun voin lukea lehdistä, että mitä sitä on taas tullut sekoiltua. Kannan täyden vastuun ministeri Haaviston työpaikkapainostamisesta, pääministeri Marinin viinatarjoiluista ja aamupaloista, tekemättömistä ilmastotöistä, vihreästä siirtymästä, aseiden varaosien viemisestä sota-maihin, etenemättömästä trans-laista ja jos oikein vanhoja kohuja pengotaan, niin otan täyden vastuun vaikka Matti Vanhasen lautakasasta, Jäätteenmäen faksista, Urkin kalansaaliista. Kanervan Ilkan tekstarista en vastuuta kanna, koska jossakin se raja menee minullakin. Tai siis voin kantaa vastuun siitäkin, mutta se vaatii erilliskorvauksen.

Täydellinen työpaikka minulle ja minä täydellinen tuohon työpaikkaan, mutta kuka on valmis palkkaamaan? Voidaan sopia projektiluonteinen tai tapauskohtainen palkka, mutta sen verran näkyy nyt osuvan sontaa tuulettimeen, että varmaan kiinteä kuukausipalkka tulee halvimmaksi veronmaksajille.

Tämä on siitäkin hyvä ratkaisu, ettei minun tarvitse enää miettiä poliittisia ideologioita tai poliittista suuntautumistani. Olen jokaisen puolueen uhrilahja äänestäjille. Minua voi hakata meksikolaisen pinjatan tavoin. Päättäjät voivat puolestaan jatkaa uraansa ilman kolhuja.

Minua saa kutsua millä nimellä halutaan. Olen setämies, kaljusetä, wokettaja, canceloija, Ylen toimittaja, airbag, tykinruoka tai vaikka sylkykuppi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tässä minä olen! Ratkaisu puolueiden viestijöiden ja tiedottajien painajaisiin. Ottakaa yhteyttä ja homma hoituu!

Olen valmis ottamaan sen vastuun, minkä muut siirtävät alamaisilleen.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.