Ei liikunta ole paha!

Puutonoksa järkyttyi lukiessaan, kuinka koululiikunta on traumatisoinut niin monen suomalaisen mielen, että he eivät pidä liikunnasta vielä tänäkään päivänä. Puutonoksa ymmärtää hyvin, kuinka liikunta voi traumatisoida.

Jokakesäiset golfkierrokset kavereiden kanssa traumatisoivat välillä Puutomanoksan mielen, niin että olen lopettanut golfin yhtä monta kertaa kuin olen sen aloittanutkin. Kotona vaimo on monesti kysynyt, että meneeköhän tuo golf sulla liikaa tunteisiin? Kun olen istunut naama näkkärillä sohvannurkassa pohtien, että miten voin olla niin huono!

Traumoja on siis tullut ja liikunta golfkentällä ollut todella epämiellyttävää. Mutta kun tarkemmin mietin, niin eihän se golf minua traumatisoi, vaan omat odotukseni suhteessa osaamiseen. Ja sitä ei helpota se, että kaverit pelaavat paremmin kuin minä. Harvoin pelaavat paremmin, mutta on se kerta kaudessakin liikaa.

Kamalan aasinsillan jälkeen Puutonoksa voi sitten kertoa oman mielipiteensä: liikunta ei traumatisoi ketään. Liikunta kohtelee kaikkia samalla tavalla. On kyse sitten koululiikunnasta, urheiluseuran harjoituksista, golfkierroksesta kavereiden kanssa tai postimerkkien keräämisestä. Kaikki nuo liikuttavat harrastukset ovat tasa-arvoisia. Liikuntaa ei kiinnosta sukupuoli, ei ihonväri, ei kulttuuri, eikä mikään muukaan. Liikunnasta saat takaisin juuri sen minkä sinne laitat.

Puutonoksa luki kirjoituksia, joissa ihmiset muistelivat koululiikunnan tuntejaan ja kertoivat näiden liikuntatuntien pilanneen lähes kaiken. Parhaimmilla koululiikunta teki heistä ylipainoisia ja alkoholisteja. Minä en vähättele kenenkään kokemuksia. En kuitenkaan nähnyt yhtään kommenttia, jossa itse liikunta olisi ollut se traumatisoiva tekijä. Traumat ja huonot kokemukset olivat aiheutuneet siitä, että oli valittu viimeisenä joukkueeseen mukaan, opettaja oli kohdellut huonosti, muut olivat nauraneet, joku oli kömpelö, joku ylipainoinen ja joku anorektikko.

Ihmisten liikunnan riemun on pilannut siis toiset ihmiset, ei liikunta.

Puutonoksa seurasi huolestuneena monen mielipidettä siitä, että jo nyt vuosien aikana vähentynyt koululiikunta tulisi lopettaa kokonaan.

Kansanterveys ja nuorten heikentynyt hyvinvointi kertoo kuitenkin toista kieltä. Nuorten ja koko kansamme hyvinvointi ei parane liikuntaa lopettamalla, vaan kehittämällä huonoja metodeja paremmiksi, kuten nykyään jo tehdäänkin. Koululiikunta tänään on varmasti erilaista kuin vuosia sitten. Lasten ja nuorten jaksaminen on tutkimusten mukaan hälyttävässä tilassa.

Tilastoharha. Tilastojen mukaan lapset kuitenkin harrastavat paljon liikuntaa. Kyllä, mutta ei kaikki lapset, vaan osa lapsista harrastaa muidenkin edestä. Yksi lapsi voi uida, pelata jääkiekkoa ja jalkapalloa, sekä soittaa kitaraa. Hänet merkitään siis kaikkiin noihin lajeihin ja tilastoissa yksi lapsi näyttääkin neljältä lapselta.

Joskus liikunnan voi pilata oma asenne ja suhtautuminen tehtävään asiaan. Golf on tästä hyvä esimerkki. Moni kokee lajin elitistisenä ja osa ei pidä lajia edes liikuntana. Moni, joka kuitenkin päättää heittää ennakkoasenteet sivuun, rakastuu lajiin ja kohta ympäriltä löytyy uusia ystäviä ja jalasta ruutuhousut.

Maahanmuuttajien kotoutumisessa liikunta on avainasemassa.

Kuten aikaisemmin totesin, niin liikunta kohtelee kaikkia samanlailla. Puutonoksa on armoton urheiluromantikko, joka on saanut liikunnalta paljon. Paljon hyvää, mutta myös huonoa. Maahanmuuttajien integroitumisesta puhuttaessa, me puhumme liian vähän liikunnan mahdollisuuksista. Jalkapalloa, mökkitikkaa, balettia ja tanssia voi harrastaa kaikki yhdessä, vaikka kukaan liikkuja ei ymmärtäisi kielellisesti toisiaan. Liikunta hoitaa yhdistämisen. Liikunnassa onnistutaan ja epäonnistutaan yhdessä. Mikä sen parempi tapa nivoutua yhteen, kun kokea vuoristoratamaisia tunteita porukassa?

Resursseja!

Puutonoksa haluaa varhaiskasvatuksesta lähtien lisää liikuntaa lapsille ja nuorille. Tarjotaan mahdollisuuksia tutustua erilaisiin lajeihin ja liikunnan mahdollisuuksiin. Pelataan Pokemon-Go peliä luonnossa ja sitten vaikka pesäpalloa. Nyt kun poliitikot ennen vaaleja ovat huolissaan Puuttomanoksan tavoin lasten ja nuorten luku- sekä laskutaidoista, ratkaisu on suunnata sinne lisää tuettua opetusta ja rahaa.

Tätä samaa pitää käyttää myös koululiikuntaan. Koulussa tehdyt MOVE! -testit osoittavat, että lapset tarvitsevat lisää liikuntaa ja terveellisempiä elämäntapoja. Heitä ja heidän vanhempiansa pitää tukea tässä, kuten muissakin kouluaineissa. Vastaus ei voi olla, että lopetetaan lasten ja nuorten kunnon testaaminen tai pahimmassa tapauksessa lopetetaan koululiikunta kokonaan. Kuka ehdottaisi nyt, että lopetetaan äidinkielen ja matematiikan kokeet, koska tulokset heikkenevät? Tai lopetetaan aineiden opetus kokonaan, koska opettaja ja muut oppilaat nälvivät kirjoitusvirheistä ja väärän tuloksen antaneesta jakokulmasta? Aivan.

Ei liikuntaa ja reaaliaineita voi verrata keskenään. Miksi ei voi? Nehän nivoutuvat yhteen.

Jos lapsi ei jaksa liikkua ja voi fyysisesti huonosti, niin miten luulette, että hän jaksaa koulussa käytäviä reaaliaineiden kokeitakaan? Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Opiskelu on kovaa työtä.

Huoltosuhteemme paljastaa, että Suomi ja suomalaiset tarvitsevat hyvin työssä jaksavia ammattilaisia. Tässä jaksaminen ja hyvinvointi ovat avainasemassa. Lapset opetetaan laskemaan, lukemaan, piirtämään, niin miksi ei liikkumaan? Koska joillain on huonoja kokemuksia omasta koululiikunnasta? Eikä edes siitä liikunnasta, vaan samoilla tunneilla olleista oppilaista, opettajista ja heidän ilkeistä sanoistansa tai katseista.

Liikunnan puolesta!

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *