Verotus ei kiristy – vuoden vitsi?

Valtio kerää tällä hetkellä kaikkien aikojen tulopottia, kun energian, ruoan, polttoaineiden ja hyödykkeiden verotulot ovat paisuneet hintojen myötä. Tiedän, että monelle tämä on jo selvää, mutta kirjoitan kuitenkin itselleni varmistukseksi. Valtion saamat verotulot kasvavat vauhdilla, kun kuluttuajahinnat nousevat. Kalliimpaa sähköä ja ruisleipää tarkoittaa enemmän verotuloja valtiolle?

Meinasin kalapuikkoon tukehtua, kun luin selvitystä, josta kävi ilmi, että verot kiristyvät myös alemmissa tuloluokissa. Verottajan laskelmissa ansiotason nousuksi arveltiin 3,0 % ja inflaation 2,3 %. Inflaatio onkin 6,5 % eli reilusti arvioitua enemmän. Verotuksessa valtio tuli vastaan kolmen prosentin verran. Näin ollen esimerkiksi veronmaksaja, joka ansaitsee 1600 € kuukaudessa, joutuu maksamaan palkastaan veroja 0.3 % enemmän kuin ennen. Tätä verojen tosiasiallista kiristymistä voisi tietysti yrittää keventää tekemällä suuremmat inflaatiotarkastukset tuloveroasteikkoon, mutta en pidättelisi hengitystä odotelleessa.

Kun puhutaan siitä rikkaiden verotuksesta, niin tässä kohtaa on hyvä nostaa esiin, että laskelmien mukaan 8000 € – 10.000 € kuukaudessa tienaavien verotus kiristyy korkeintaan 0.1 % ja osalla ei edes sitä.

Ahneutta on lyödä veronmaksajaa jokaisesta ilmansuunnasta. Verotusta siis kiristyy, vaikka näin ei pitänyt käydä. Inflaatio kiihtyy, energiahinnat ovat kuukaudessa kolminkertaiset, ruoan hinta kasvaa, kuten myös liikkumisen hintalappu, meni sitten omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Hallitus on ollut sanallisesti huolissaan ihmisten ostovoimasta, mutta silti meidän veronmaksajien ostovoimaa syödään. Miksi?

Mutta koska ei ole ahneutta ilman härskiyttä. Härskiyttä on kertoa, että on huolissaan pienituloisista, kun samaan aikaan heidänkin verotuksensa kiristyy. Hyvä päättäjä näkee päätöstensä vaikutukset. Selitys, ettei veroastetta ole nostettu, ei auta, jos elämiseen jäävä ansio jää verojen jälkeen entistäkin pienemmiksi. Onko hallitus siis todella kiinnostunut pienituloisista? Ja en nyt tarkoita puheissa, koska puheissa hallitus on ollut huolissaan myös eläinten oikeuksista ja toimitti turkistarhoille kuitenkin miljoonien koronatuet. Ja kyllä, eihän näitä asioita tietenkään voi verrata.

Hyvä taikuri luo kaikelle sumuverhon, mutta onko hallitus hyvä taikuri? Lapsilisät tuplana, 10 % alv-helpotukset sähkömaksuihin ja ministereille itselle vielä kotitalousvähennys mahdollisuus sähköllä lämpiävän omakotitalon lämmitysmaksuihin.

Tässä kohtaa on hyvä palata tuonne tekstin alkuun. Valtio kerää tällä hetkellä isot tulot verojen muodossa ja monelta kaistalta. On siis suhteellisen helppo antaa 10 % alv-alennus sähkömaksuihin, kun tuo jäljelle jäävä 14 % alv-osuus on suurempi, kuin mitä hallitus on märissä unissaan edes uskaltanut toivoa.

Siihen vielä tuo tuplana joulukuussa tuleva lapsilisä antaa mielikuvan, että nyt pidetään huoli pienituloisten, keskituloisten ja rikkaiden perheistä. Samaan aikaan kiristetään kuitenkin lähes kaikkien verotusta ja otetaan nuo lapsilisät moninkertaisina takaisin.

Tämä temppu uppoaa moneen, vaikka samaan aikaan on pidetty huoli, että edustajien omia isoja sähkölaskuja voidaan keventää kotitalousvähennyksellä. Kotitalousvähennys, kun on tunnetusti hyvätuloisten veronkevennys metodi ja harvoin koskee pienituloisia. Näemmekö tämän sumuverhon taakse ja hurraten hyväksymme myös tosiasialliset pienituloisten veronkiristykset?

Loppujen lopuksi kysyn vain, että eikö meille veronmaksajille voitasi rehdisti kertoa, että yritä nyt vain sinnitellä nousevien hintojen ja lainakorkojen ja pienempien käteen jäävien tulojesi kanssa. Ei sumuteta kiertelemällä ja kaartelemalla. Tosiasiat pöytään ja äänten kalastelemisen parissa tapahtuva näpertely ja pisteiden keruu pois. Emmekö olisi sen arvoisia?

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *