Onko keskikokoinen vaimo toiselta nimeltään puoliso?

Sain aikaa kolme tuntia ja tehtäväksi miettiä yksi hyvä vitsi Amerikan presidentin vaaleista.

Hyviä ei irronnut, mutta huonoja kyllä. Tässäpä niitä, olkaapa hyvät. Vastuu lukijalla.

Tuntuu, että kaikki amerikkalaiset presidentit ovat aina pitkälle yli 70-vuotiaita, niin sitä miettii, että kuinka he selviävät töistään, mutta toisaalta oma mummoni on hyvässä opastuksessa oppinut dosetin käytön.

Miten Amerikassa onnistutaankin lähes aina valitsemaan iäkäs kaveri presidentiksi? Toisaalta nyt on hyvä hetki muistaa, että meidän suomalaisten eläkejärjestelmä on sellainen, ettei sinne meillä nuorilla tule olemaan mitään asiaa. Meillä tullaan uutisoimaan vielä, kuinka talonyhtiön hallituksissa istuvat: Timo 92v putkiasentaja, Sirkka 98v rakennusmestari, Seppo 79v varastomies, Raija 88v jäsensihteeri.

Luin lehdestä juttua, että Suomessa 50-vuotias kokee työnhakutilanteissa ikäsyrjintää. Ei hätää, olette vielä ainakin 20 vuotta liian nuoria ollaksenne Yhdysvaltojen presidentti.

Sosiaalisen median mukaan olemalla kaunis ja nuori antaa mahdollisuuden mihin vain. Amerikan presidentiksi haluavan pitää muistuttaa kuitenkin enemmän rusinaa kuin persikkaa.

Amerikassa vaikuttavimpiin virkoihin työllistyy vasta yli 70-vuotiaana. Suomessa vaikuttavia työpaikkoja yli 70-vuotiaille on tasan yksi ja sekin on Dannyn.

Amerikan presidentin virasta eläköityjään voi ihminen työllistyä vain kahteen paikkaan, joko Danny show’hun tai Aira Samulinin tanssistudiolle.

Jos olisin Amerikan myyntitoimistossa töissä ja saisin tehtäväksi hankkia maahan lisää työvoimaa, niin myisin Amerikkaa lauseella ”täällä isovanhempasikin voi työllistyä”.

Amerikkalaisen unelman elämänkaari: kastetilaisuus, menestyvä bisnes, hoivakoti, Valkoinen talo ja hauta.

Jos teistä tuntuu, että Paavo Väyrynen on ollut liian kauan kotimaisessa politiikassa, niin haluan muistuttaa, että Paavo on amerikkalaisten mielestä ”raikas tuulahdus Kemistä”.

Luin lehtiä ja mietin, että eikö nyt ole mitään muuta kuin Amerikan presidentin vaaleja! Tieto tästä tunteesta vahvistui, kun pidin Maskun loppuunmyyntilehtistä uutena julkaisuna.

Amerikan presidenttinä olisin eniten huolissani siitä, että saan leikkiä legopalikoilla enää muutaman vuoden!

Suomessa pidetään amerikkalaisia kapitalisteina, ja maata ylipäätään yksityisellä rahalla toimivana maana, joissa ei pidetä heikommista huolta. Olen vahvasti eri mieltä, koska Amerikassa on valtion toimesta hoidettu vanhuksille julkinen terveydenhuolto Valkoisessa talossa.

Amerikassa Valkoinen talo toimii samalla tavalla kuin Suomessa lapsiparkit, Parkissa vaan lasten sijasta vanhukset. Valkoiseen taloon jätettyjen isovanhempien kuulumisia voi vilkaista Twitteristä.

Amerikan alkuperäisasukkaat lähtivät kuolemaan vuorille, nykyään amerikkalainen menee kuolemaan Washingtoniin.

Suomessa etuoikeutetut vanhukset päätyvät Attendoon, Amerikassa Valkoiseen taloon.

HUH! – nyt pipo syvälle päähän ja pihalle.

Puutonoksa

2 Replies to “Onko keskikokoinen vaimo toiselta nimeltään puoliso?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *