Näin meillä pienituloisen puolesta

Keskituloinen saa 90 euroa enemmän käteen vuodessa, mutta jokaisen suomalaisen julkisen velan taakka kasvoi 1300 euroa. Ihmelääke on siis löytynyt. Oli juuri sen verran irvokas budjettiriihi, että se ansaitsee juuri samanlaisen kirjoituksen. Ei yhtään enempää, mutta jopa vähemmän.

Mitä saivat ne pienituloiset, työttömät ja eläkeläiset, jotka jo nyt laskevat eurojensa riittävyyttä?

Meillä on tällä hetkellä ainakin paperilla hallituskoalitio, joka on nimenomaan suomalaisen pienituloisen ja sen heikommassa asemassa olevan puolella. Mitkä budjettiriihen päätökset tällä kertaa tuovat heille sitä luvattua konkreettista apua? Loppu luvatusta vappusatasesta eläkeläisille?

Vuokra-asunnossa – ja mahdollisesti tuetussa sellaisessa asuvalla – on nyt kaikkien aikojen mahdollisuus teettää pientä pintaremonttia ja laittaa ne kotitalousvähennyksiin. Samalla voi ostaa valtion tukemana ilmalämpöpumpun, kuumien kesien varalta. Joku nyt miettii, että miten saa pienituloinen ostettua vuokra-asuntoonsa ilmalämpöpumpun. Sen ilmalämpöpumpun hankinnan järkevyydestä vuokra-asuntoon en tiedä, mutta pienituloinen voi ostaa sen osamaksulla.

Etteikö hallitus muka pidä huolta omistaan!

Liikkuminen pysyy edullisena, kun polttoaineiden hintoja ei lähdetä enää uudelleen korottamaan. Samaa aikaa täyssähkö- sekä hybridiautojen tukia lisätään ja latausinfraa kasvatetaan. Tuo jos jokin on hyvä uutinen etenkin kaupungissa asuville pienituloisille, jotka suuntaavat vaihtamaan matkakorttinsa Teslaan tai pieneen Yarikseen. Pienituloisella on harvoin varaa lentää kauas, joten onneksi hallitus tuki nimenomaan kotimaan lyhyitä lentoja. Eikä lentoverokaan tule kurittamaan hintoja!

Poliisit tyrmistyivät budjettiriihen 10 miljoonan euron kädenojennuksesta. YT-neuvottelut odottavat siis poliisia ja haaveet työvoiman lisäämisestä voidaan unohtaa. Usein pienituloiset ja heikoimmassa olevassa olevat tarvitsevat poliisin apua. Nyt apua joudutaan kuitenkin vähentämään, koska vyötä on kiristettävä ja perinteisesti se tehdään henkilöstöstä leikkaamalla. Toivotaan, että rikollisuus ei kasva. Mitäpä siitä, että yhä useampi mielenterveysongelmista kärsivä tarttuu viimeiseen väkivallan oljenkorteen saadakseen hoitoa ja nuoriso jengiytyy yhteiskunnan laitamille. Pikkuvarkauksiin tai pahoinpitelyihin ei poliisi ehdi. Olkaapa siis kiltisti!

On melko sinisilmäistä väittää, että kaikki elinkustannuksia nostavat uudistukset ja verot kompensoidaan pienituloisille.

Työllisyystoimet jätettiin tekemättä, koska on olemassa jokin hieno kokonaisuus, missä ne sitten tulevat. Toisin sanoen maalitolpat siirrettiin, koska ei ollut yhteistä säveltä työllisyyttä parantavista toimenpiteistä eikä niistä nyt voinut alkaa riitelemään, ettei oppositiolle jaeta lyömäaseita. Toisaalta eihän meillä ole edes työntekijöitä, olemme lähes poikkeuksellisen väkevällä elpymisentiellä, niin että ei niitä päätöksiä työllisyyteen edes tarvita.

Laskelmien mukaan 100 miljoonaa euroa olisivat vaatineet ”julkista taloutta vahvistavat työpaikat”. 6,9 miljardia lisävelkaa on sen verran vähän, ettei siitä kyllä 100 miljoonaa euroa työllisyyden vahvistamiseen riitä. Jostakin se on hallituksenkin leikattava. Anteeksi väärä sanavalinta. Sopeutettava on tietysti oikea sana ei mikään leikkaus, hyi!

Nuo työpaikat olisivat olleet monelle suuri helpotus arkeen, mutta jäämme niitä nyt vielä odottelemaan. Luvattu on, mutta vasta helmikuussa 2022.

Miten sattuukin näppärästi, että maakuntavaalit ovat juuri kuukausi ennen noita työllisyyspäätöksiä?

Verovälttelyä kitketään ja se keventää kaikkien meidän verotaakkaamme. Tai eihän se tietenkään, niin käy, että rahaa otettaisiin palkansaajilta vähemmän, vaan ikään kuin ajatuksen tasolla. Tietysti vähän harmittaa, että nyt, kun verovälttelyä aletaan todella kitkemään pois yhteiskunnasta, niin esim. Ay-liikkeet saavat jatkaa verottomuuttaan.

Kyllä ne olisi saatava verolle pantavaksi, sillä niin kevenisi meidän työläisten verotaakka entisestään. Tietysti nyt, kun edessä ovat kokonaan uudet maakuntavaalit, niin vaalitukia mahdollistavaa kirstua ei ehkä sovi mennä sohimaan.

Ainoa kipukohta rikkaille on siis tuo petollinen exit-vero, joka pitää huolen siitä, että kun kotimaa vaihtuu, niin osa miljoona omaisuudesta jää tänne meille härmään. Tietysti, kun puhutaan avoimesta ja vapaasta liikkumisesta, niin sotiihan tuollainen päätös hieman sitä vastaan, ainakin minun mielestäni.

Onneksi jatkossakin jokainen tänne mahdollista kasvuyritystä perustava voi kuitenkin miettiä, että kannattaako se ehkä sittenkin laittaa jonnekin muualle. Eihän tuon exit-veron kuulukaan olla kannustin tänne tulemiselle, vaan näyttää täällä asuville veronmaksajille, että perkules, täältä ei lähdetä mihinkään ilman maksua.

Mietinkin, että mitä jos olisi maahantulovero? Koska se, jos mikä, olisi hyvä näyttö täällä oleville veronmaksajille. Tänne on ihan turha tulla nauttimaan maailman onnellisimman kansan seurasta, jos ei ole valmis siitä Helsinki-Vantaalla tai satamissa maksamaan! Pienituloiset ja ne haavoittuvammassa asemassa olevatkin tietäisivät, että Suomessa kaikki osallistuvat veronmaksuun.  

Siis tekikö hallitus kaikkien aikojen porvaripäätökset?

Jos luet budjettiriihen päätökset ja kuvittelet tilalle porvarihallituksen, niin olisitko yllättynyt lopputuloksesta? Nyt mietin enää, että kuinka hallitusta äänestänyt voi perustella itselleen tämän olleen hyvä budjettiriihi? Rikkaat eivät ole valittaneet, mistään muusta kuin exit-verosta, liiallisesta velanotosta ja työllisyystoimien unohtamisesta. Minkä näistä kolmesta asiasta olisi tässä ajassa korjannut mikään muukaan puolue?

Pienituloisten asialla,

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *