Miksi MIEHIÄ?

Kansanedustaja Veronika Honkasalo tuli Twitteriin ulos tällaisella twiitillä:

”Ihmettelen, missä vaiheessa puhutaan siitä, että valtaosa äärioikeistolaisista on MIEHIÄ, valtaosa Capitolin hyökkäykseen osallistuneista oli MIEHIÄ, valtaosa kaikesta siitä väkivaltaisesta vihapuheesta, jota naiset vastaanottavat, on MIESTEN lähettämää. Koska on oikea hetki?”

Miehet ovat muuten Suomessa edustettuina myös silloin, kun puhutaan itsemurhatilastoista, opintotieltä putoamisesta tai syrjäytymisestä. Voisiko näillä olla vaikutusta siihen, että yhä useampi mies hakeutuu ääriporukoihin. Ei löydy nuorille miehille töitä, ja koulutuskin suosii usein naisia. Olisiko oikea hetki keskustella myös näistä?

Voisiko olla niin, että jos hallitus hoitaisi työpaikkoja ja pitäisi huolen, että nuoret miehet pysyvät mukana yhteiskunnassa, niin ääriajattelu ei ainakaan lisääntyisi? Nuori mies kun jätetään kaiken ulkopuolelle jo nuoresta pitäen, niin riski hänen radikalisoitumiselleen suuntaan tai toiseen (oikeiston ääriliikkeisiin tai itsemurhaan) on suuri. Moni nuori mies ei osaa kertoa pahasta olostaan, ja jos joku hakeutuu mielenterveyspalveluiden pariin, ovat nekin ahdettu jo niin täyteen, ettei apua tahdo saada.

Miksi monet harrastukset jäävät juuri siinä vaiheessa, kun ne olisivat enemmän kuin tarpeen? Mitä vaihtoehtoja on – kiinnostavia – kun elämä alkaa muutenkin tuntua siltä, etten kuulu mihinkään ja olen vain ihan paska. Valitettavasti uusi sisältö ei ole kaikille ulkona vaeltaminen ja lintujen bongaus. Silloin on helppo tulla houkutelluksi ääriliikkeeseen. Tunne siitä, että on tärkeä osa jotakin ja voi vaikuttaa, kuuluu myös pojille.

Millaista sisältöä elämään pojille ja miehille tarjotaan? Olette syypäitä kaikkeen?

MIESTEN syyllistäminen ja nostaminen tikun nokkaan ei ainakaan helpota tilannetta. Ymmärrän, että edustaja Honkasalolle tämä twiitti ja sen sisältö on keino saada julkisuutta provosoimalla ja löytää omat äänestäjänsä, mutta millä kustannuksella?

Tuon twiitin sijasta olisi voinut vaikka selvittää, miksi yhä useampi nuori ajautuu yhteiskunnan ääriliikkeisiin. Ja sitten alkaa tehdä töitä sen asian korjaamiseksi. Jos on oikeasti asiasta huolissaan. Ymmärrän, että edustaja Honkasalo haluaa tehdä eroa MIEHIIN ja naisiin, mutta juuri tuo vastakkainasettelu synnyttää nuo ääriajattelut. Sitten pöyristytään Amerikan tapahtumista, kun itse kaivetaan kuilua ihmisten väliin se mikä keretään.

Honkasalo toteaa varmasti vain tosiasiat, mutta mitä hän on tehnyt tuon epäkohdan korjaamiseksi? Tämän rakentavan twiitin lisäksi ei kuulu muuta kuin ulkona tuiskuttava lumimyrsky. Asiat on hyvä todeta ja huomata, mutta onko tuolla nostolla mitään arvoa? Parantuiko maailma ja lyhenivätkö mielenterveyspalveluiden jonot? Jäikö nyt yksi nuori mies miettimään, josko se ääriajattelu ei olisikaan fiksua? Epäilen vahvasti.

Edustaja Honkasalo ihmettelee siis ääneen, että milloin on aika puhua siitä, että suurin osa äärioikeistolaisista on MIEHIÄ? Kysynkin edustajalta, että milloin on oikea aika puhua siitä, että jos joku nuori mies tuntee olonsa tarpeelliseksi vain äärioikeistossa, niin mitä me voisimme asialle tehdä?

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *