Kieltolaki voimaan – ryhmäkuri vaatii

Viina on vaarallista ihmisille ja sen myyminen tulisi lopettaa välittömästi. Tämä olisi tietysti paras mahdollinen vaihtoehto ja siitä kiittäisivät kaikki tilastot. Viinasta ja päihteistä kun nyt ei vain ole mitään hyötyä koskaan kenellekään ollut. Olemme masentunut kansa, joka pimeässä vaeltaa. Viinalla on Suomessa torjuttu aina huonoa itsetuntoa ja nostettu omaa osaamista kuin Asterix taikajuomalla konsanaan. Suomalainen viinaa juodessaan ei tosin muutu nokkelaksi ja voimakkaaksi, vaan ennemminkin Kelju K. Kojootiksi.

Viina ja etenkin sen paremman viinan eli viinin myynti on taas noussut esille ihan hallituksessa asti. Saako talousahdingossa olevat ravintolat myydä take away – bokseissa olevien kampasimpukoiden ohella myös siihen sopivaa tanniinia? Missä tässä on ongelma, paitsi tietysti niiden mielestä, jotka lobbaavat monopoli Alkoa. Kansanedustajat, joilla on kytköksiä Alkoon pitävät kyllä huolen siitä, että ravintoloista ei viiniä mukaan saa.

Keskustapuolueessa tietysti on niitä, joille viini maistuu vain, jos se tarjotaan ehtoollisen yhteydessä, mutta se on ihan toinen juttu, ja se keskustelu on parempi jättää herran haltuun.

Alkosta take away ei aiheuta ongelmia samalla tavalla kuin ravintolan take away juoma?

Alko on koronakriisin aikana nostanut myyntiään, koska ihmiset ovat siirtyneet etätöihin eikä koko ajan ole joku kyttäämässä, että mitä sitä tulee lounaalla juotua. Osa taas on lomautettuna ja mikäs sen mukavampaa, kun olla oikein kunnon jurrissa.

Alkokytkös on se asia, jota kukaan ei myönnä. Sitä, miksi viiniä ei voisi ravintolasta saa ostaa mukaan, on perusteltu, jos jollakin tavalla. Terveyshaitat eli jengi ryyppää entistä enemmän ja se lisää alkoholismia. Alkoholisti saa aina viinansa. Ja voitte olla varmoja, että alkoholisti ei hae sitä juotavaa mukaansa ravintolasta, vaan Alkosta ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Toinen perustelu kieltämiselle on, että ”kun ei siitä ole mitään hyötyä”. Ravintoloitsijat siis näkevät markkinan, mutta päättäjät sanovat, että ei ole hyötyä. No, sitä suuremmalla syyllä olisi siis ihan sama antaa lupa myydä.

Saikohan Pompejin ravintolasta take away annoksia?

Vahvempien oluiden ulosmyynti sallittiin ravintoloista 2018 ja Ylen 12.5.2018 tekemässä jutussa menekki ei ole ollut menestys. Jutun mukaan osa ravintoloista ei ole saanut myytyä pulloakaan ulos, vaikka saivat siihen luvan. Se ei siis ainakaan lisännyt alkoholismia ja ennen aikaisia kuolemia, miten siis ylihinnoiteltu viini sen tekisi?

Kaikessa tuntuu olevan kyse vain ja ainoastaan siitä, että Alkon monopolin merkitys on Suomessa, niin tärkeä, että siitä ei haluta luovuttaa edes rypäleen verran yrittäjille. Tätä ei tietenkään kukaan kansanedustaja myönnä, mutta vihreiden ryhmäkuri sen kertoo. Kun vihreiden kansanedustaja Atte Harjannekin kirjoitti vuodatuksen (lue, kootut selitykset) sosiaaliseen mediaan siitä, miksi äänesti omaa kantaansa vastaan. Kyseessä on ryhmäkuri, jonka sanelee isommat puolueet. Surullista on se, että me äänestämme ihmisiä päättämään meidän puolestamme ja sitten he päättävät asioista täysin lupaustensa vastaisesti. Kansanedustajien moraali tuntuu olevan yhtä heikko tai jopa heikompi kuin Temptation Islandin varattujen pariskuntien.

En edes tiedä miksi Vihreä liitto nousee nyt tässä kirjoituksessa esille. Vakuutan, että mitään vihreitä vastaan minulla ei ole. He vain antavat nyt sopivia esimerkkejä. Vihreät ilmoittivat 19.5.20 kantansa olevan viinien ulosmyyntien salliminen. Viikkoa myöhemmin he äänestivät tätä vastaan yhdessä muiden hallituskumppaneidensa kanssa. Vihreät ovatkin omineet itselleen hybridistrategian: kannattavat kannabiksen dekriminalisointia, mutta perkele ravintolasta ei viiniä ulos myydä. Vihreät ilmaisevat näin olevansa huolissaan kansan terveydestä. Tulipa nyt sekin todistettua, että Greta Thunberg oli oikeassa, kun totesi, että Suomessa ollaan kaksinaismoralismin mestareita.

Toki Keskustapuolue, joka on ollut ainakin ajatuksen tasolla huolissaan maaseudun ravintoloiden toimeentulosta, äänestivät myös ulosmyyntiä vastaan. Mutta toisaalta Kepu hyväksyy, että maakuntiin ei tarvitse lentokoneiden kulkea ja valkoposkihanhet saavat pilata tilallisten elinkeinon. ”Kepu pettää siis aina”, ja nyt viimeinenkin sammalkorva seuraavissa vaaleissa äänestää mieluummin vaikka naapurissa asuvaa idioottia, jonka Valmet on aina väärällä tontilla.

Tältä se näyttää, kun yrittää ymmärtää.

Puutonoksa on Itä-Helsingin kasvatti ja asukki. Kontulan ostari on ollut lähiostarini jo lapsesta saakka, ja juoppoja on aina ollut. Kontulassa osa yhteiskunnan ulkopuolelle jääneistä tislaa itse Lasolia ranskanleivän läpi. Nämä alkoholikeskustelut ovat kyllä yhtä paskaa kuin paska nyt vaan voi olla. Olisiko syytä miettiä syitä siihen miksi jengi ryyppää liikaa ja miten saadaan ihmiset käyttämään kohtuudella? Vai olemmeko tilanteessa missä lyödään kieltolaki päälle ja tehdään Suomesta ensimmäinen fossiili- ja alkoholivapaa maa?

Kerron teille vielä mikä on suurempi ongelmamme kuin päihteet, mutta se sitten myöhemmin. Palataan siis asiaan.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *