Olympialaisissa kilpailevien suomalaisten urheilijoiden menestymättömyys on monen lähes lamassa taapertavan suomalaisen voimavara. Energialaskut, sodat, virustaudit, työttömyys, eläkkeet, ylipaino, huono kunto ja muut ongelmat vaativat jotain, johon purkaa elämän aiheuttamaa pahaa oloa. Onneksi on olympialaiset.
Mielipaha on päästävä purkamaan jotenkin. Liike olisi lääke, mutta liikkua ei jaksa tai ehdi. Rasvasta ja sokerista saa mielihyvää, mutta vain hetkeksi. Onneksi televisiosta voi seurata suomalaisten huippu-urheilijoiden suorituksia Milano-Cortinan olympialaisissa ja purkaa heihin omaa pahaa oloaan. Saavatpahan naapurit, poliitikot ja muut olla hetken rauhassa, kun sylkykupeiksi pääsevät olympialaissa esiintyvät suomalaiset urheilijat. Ja varmaan vähän toimittajatkin, jotka aina kysyvät vääriä, tahdittomia ja turhia kysymyksiä. Puhumattakaan toimittajan äänenpainoista! Se vasta kamala onkin.
Entäpä jos…
Olympialaisia on kilpailtu nyt viikon verran. Olen seurannut kisoja kuten nyt ruuhkavuosia elävä voi. Lapset keskiössä, televisiosta tulevat olympialaiset säestävät taustalla, ja yritän kaiken keskellä kuunnella, milloin suomalainen astuu estradille. Mikään menestys ei ensimmäinen kisaviikko suomalaisittain ole ollut, jos menestystä mitataan kaulaan pujotetuilla jalometalleilla.
Mitalien määrällähän me urheilijoiden menestystä mittaamme. Se on usein se helpoin tapa todeta, onko urheilija onnistunut vai ei. Suurin osa urheilijoista epäonnistuu, koska vain kolme parasta saa mitalin. Ehkä olympialaisissa pitäisi siirtyä samaan kuin lasten urheilussa eli ei lasketa maaleja ja kaikki voittaa. Näin ei syntyisi mielipahaa: ei urheilijoille eikä somessa urheilijoita alas painaville nimimerkeille. Toimittajatkin voisivat haastatella aina vain voittajia!
Tähänkö olemme menossa?
Sosiaalisen median kanavilla roikkuvat nimimerkitkin ovat huomanneet, että mitalisadetta ei ole saavutettu ja urheilijoiden suoritukset, ulkonäkö ja kisoissa olemisen kommentointi ovat sen mukaista. Sosiaalisen median kanavat eivät ole täyttyneet tsemppiviesteistä ja kannustamisesta, vaan olympiaurheilijoita vähättelevistä ja kyseenalaistavista kommenteista.
Ei ihme, että yksi suomalainen hiihtäjä poisti kaikki sosiaalisen median kanavansa. Hänen sentään olisi mahdollista hankkia tuota kautta tuloja ja mahdollisesti olla hyvänä esimerkkinä nuorille tulevaisuuden urheilijoille, ja miksipä ei meille vanhemmillekin. Mutta sen sijaan hän lähti pois, ja muutama nälvijä tuli tilalle. He eivät saa sosiaalisen median kautta tuloja, eivätkä ole esimerkkinäkään kellekään, toivottavasti.
Eikö saa kritisoida?
No saa, enhän minä sitä tässä ole kieltämässä. Mitä on kritisoiminen? Henkilöön menevää vähättelyä, ylimieliseksi haukkumista ja suorituksista vittuilua? Sekö on kritiikkiä?
Itse väitän, että se ei ole kritisoimista, se on omaa voimaantumista, jonka tarkoitus on vain helpottaa omaa oloa. Jokainen meistä haluaa voimaantua ja klassinen keino saavuttaa nopea mielihyvä on muiden alas painaminen, jotta itse voi tuntea nousevansa ylös.
Jos menette sosiaaliseen mediaan katsomaan, millaista palautetta urheilijat saavat, niin nopeasti huomaatte, että kritisoida (lue: voimaantua) saa. Vielä, jos urheilijoiden yksityisviestit olisivat julkisia, niin voitaisiin varmasti todeta, että siellä sitä ihmiset vasta kritisoimassa (lue: voimaantumassa) käyvätkin!
Mitä muuta urheilijoiden nälvimisellä ja vähättelyllä haetaan, ellei omaa mielihyvää?
Kuka vittuiluista ja vähättelystä hyötyy? Urheilijat? Se, että nimimerkki somessa vähättelee ja vittuilee olympialaisissa kisaaville urheilijoille, niin mitään muuta syytä sille en löydä kuin oma paha olo, joka on purettava johonkin.
Osa sosiaalisen median kautta ja mediasta elantonsa saavat elävät sillä, että urheilijat epäonnistuvat ja he pääsevät verbaalisesti lyömään näitä urheilijoita. Sairasta, mutta totta. Valitettavasti sosiaalisen median ja yllensäkin median algoritmit tykkäävät draamasta ja kielteisyydestä. Katsokaa vaikka iltapäivälehtien otsikoita. Ei siellä juttuja ilon kautta myydä. Sosiaalisen median hahmot heittävät lokaa sinne ja tänne, koska sillä tavoin he jakavat kanavia seuraavien ihmisten mielipiteet kahteen kuin korianteri. Sitten nämä urheilijoita verbaalisesti kiusaavat kiittävät näistä ihastujista ja vihastujista, kun maksavat laskujaan.
Ihmiset samaistuvat.
Epäonnistumisessa on enemmän samaistuttavaa kuin menestymisessä. Ihminen tykkää samaistuttavista asioista ja ne meissä resonoivat. Kun sohvalla, nojatuolissa tai sängyssä röhnöttävä kritisoi urheilijoita, voi hän tuntea hetken, että jollakin muullakin menee huonosti ja ehkä jopa huonommin kuin itsellä. Voimaantumisen tunne voi kannatella pitkällekin.
Jos ei elä, niin voi olla vaikeaa antaa muidenkaan elää. Jos itse tuntee epäonnistuvansa, on mahdotonta antaa muiden onnistua. Meillehän on aina riittänyt, että jollain muulla menee huonommin kuin meillä. Ehkä se on meidän keinomme selviytyä eteenpäin.
Ps. Jos sinä olet se, jota arvostellaan ja sinua halutaan painaa alas, niin teet melko varmasti asioita oikein tai olet päässyt asemaan, johon muutkin haluaisivat. Se, että joku purkaa sinuun pahaa mieltään, on hänen ei sinun ongelmasi. Keep up the good work!
Teksti – Puutonoksa
