Juhannustaikoja

Onko kukaan ikinä löytänyt sulhasta tai puolisoaan juhannustaikoja tehdessään? Juhannus on mystinen juhla, jonka aikana tehdyt taiat lisäävät naimaonnea, ja naimaonneahan ei voi ikinä liikaa olla! Juhannustaikoja löytyy paljon, ja pitkän tutkimisen jälkeen olen tullut lopputulokseen, että kaikkiin näihin juhannuksena suoritettaviin rituaaleihin liittyy alastomana oleminen. Mikä siinä onkaan, että meidän suomalaisten pitää olla aina alasti? Uskomusten ja tarinoiden mukaan juhannuksena tehdyt taiat liikkuu paremmin silloin, kun käyskentelet sukuelimet paljaana.

”Kun juoksee juhannuksena saunasta suoraan naapurin ruispeltoon värkit heiluen, niin voi kohta nähdä tulevan puolisonsa aaveen”. Aika rajulta toiminnalta kuulostaa, etenkin, jos lähin ruispelto on yli 50 kilometrin päässä. Jos kuitenkin olet se, joka näkee alastoman naisen juoksemassa pelloillasi, niin varmista, että sinulla on alibi olemassa, kun vaimosi kysyy, miksi pihallanne juoksentelee alaston nainen. Mikäli alibisi ei ole pitävä, niin on olemassa riski, että olet itse kohta ruispellossa vaeltava aave.

”Kävele saunasta ulos perse pystyssä takaperin kohti halkopinoa ja halko, mikä osuu perseeseen, kertoo millainen, tuleva miehesi on”. Sanomattakin selvää on, että tämäkin taikatemppu suoritetaan alasti. Täytyy sanoa, että kun luin netistä, kuinka juhannustaikoja tehdään nykyään todella vähän, niin en ihmettele. Varsinkin nyt vuonna 2020, kun kuntien terveysasemat saattavat täyttyä koronaviruspotilaista, niin ei välttämättä kannata ruuhkauttaa asemaa sen takia, että olet se asiakas, jolla on kakkosnelonen takapuolessa. Jos nyt kuitenkin päätätte ystävien kanssa leikitellä halkopinolla, niin suosittelen tuppeen sahattua puuta ja runsaasti kivun sietokykyä.

Naapurin tyhjentämästä Koskenkorva-pullosta saa upean maljakon!

”Juhannuskokon savu ja sen suunta kääntyy sen suuntaan, joka pääsee seuraavaksi naimisiin”. Tätä ennen on usein kuitenkin edessä rantasaunan ja metsäpalon sammutus, sillä on luvattu helteitä. Juhannus on joulun lisäksi se toinen juhla, missä suomalaisten on vaan tapana leikkiä tulella. Moni on juhannuksena yllättynyt siitä, kuinka muutama kastelukannullinen vettä ei riitäkään pelastamaan metsäpalolta. Kun nyt kuitenkin lähdet leikkimään ja poltat kokkoa, niin pidä huoli, että ehdit katsoa, kuka mökkiseurueestasi pääsee seuraavana naimisiin. Tätä juhannustaikaa ei muuten tarvitse tehdä alasti. Eikä muuten kannatakaan, koska kun pelastuslaitos ja media tulee paikalle, niin saattaa olla mukavampi kertoa tarinaa vaatteet päällä. Toisaalta, kun alastomana ystäviesi kanssa kerrotte sekoiluistanne virkavallalle, niin kyllä se luo perinteisempää tunnelmaa!

”Kun katsot tyyneen vedenpintaan juhannuksena, saatat nähdä tulevan puolisosi heijastuksesta”. Tämä voi hyvinkin toimia, mutta jos näet puolisosi tai tuntemattomat kasvot vedestä, niin joku on perkele hukkunut. Tämä ei siis ole ollut juhannustaika, vaan tapaturma. On parempi soittaa virkavalta paikalle.

Kun aina puhutaan, kuinka ennen oli kaikki paremmin, niin en ole ihan varma asiasta. Naimaonnen lisääminen on kyllä huomattavasti helpompaa näin 2020 luvulla. Nykyään tulevan puolisosi voit löytää tekemällä taikojasi erilaisissa seurustelupalveluita tarjoavissa sovelluksissa, kuten vaikka Tinderissä tai jos haluat asiantuntevamman puolison, niin taikoja kannattaa tehdä Twitterissä.

Juhannustaikojen aatelia tuntuu silti olevan edelleen seisaaltaan pissaaminen veneestä keskellä järveä. Jos nyt päätät lähteä vaimosi kanssa soutelemaan ja vedät sepaluksen auki ja nouset pissamaan veneen laidalle, niin katso tarkasti veneen toiseen päähän ja voit nähdä leskesi mela kädessä.

Todella suosittu taika jo vuosia on ollut se, kun ihmiset yrittävät viinan voimalla rikkoa Jani Sievisen sekauinnin Suomen ennätysaikaa. Se tuskin onnistuu, vaikka joisit paikallisen Alkon tyhjäksi.

Nyt, kun ravintelit saa olla auki, niin juhannustaikojen klassikoita on juoda kotona reilummin kossua ja painella paikalliseen kippolaan. Siellä saatat nähdä entisen, nykyisen ja tulevan vaimosi.

Menevän naisen onnistunut juhannusresepti on vuodesta toiseen sama: Usko mennyt, Toivo karannut, Voitto hakusassa, mutta onneksi on Otto päällä ja Yrjökin tulossa.

Suomi on kaunis, ainakin silloin, kun ei sada räntää naamaan vaakatasossa.

Puutonoksa toivoo kaikille oikein rauhallista ja ennen kaikkea turvallista juhannusta. Tehkää taikojanne, mutta muistakaa: pitäkää huoli itsestänne ja ystävistänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.