Hoitajia arvostetaan pakottamalla

Mitä tavoitellaan, kun uutisoidaan kuinka ihmiset jäävät vaille syöpähoitoja ja sairaat lähestulkoon kuolevat käsiin, koska hoitajat ovat heittäytyneet vaikeiksi? Jokunen viikko aiemmin saimme lukea ja kuulla, kuinka hoitajien työtaakka on kasvanut sietämättömäksi ja palkka sanalla sanoen vaatimaton koulutukseen ja työn vaativuuteen suhteutettaessa. Tänään eilisen väärinkohdeltu on ahne ja paha?

Poliitikot, nuo valtakunnan päättäjät ovat oma lukunsa. He haluavat hoitajille lisää arvostusta, parempia työoloja ja palkkaa. Mutta samalla he toteavat kirkasotsaisesti, että he eivät työmarkkinaneuvotteluihin voi puuttua. No, tämä jos joku kuulostaa vastuun väistelyltä.

Samaan hengenvetoon ollaan kuitenkin lailla pakottamassa heidät töihin. Näin se arki tavoittaa piintyneimmänkin Arkadian mäellä istuvan demarin. En malta olla miettimättä, että miten lähellä yleislakkoa olisimmekaan, jos tätä samaa tekisi oikeistovetoinen hallitus?

Kun vasemmistohallituksen aikana ollaan, jos ei nyt ihan viemässä, niin ainakin kaventamassa työläisten lakko-oikeutta, niin se, jos joku, saa omat aivoni solmuun. Miten tämä on mahdollista? Duunareiden puolesta puhuvat tekevät näin. Kirsikkana kakun päälle käännetään vastuu vielä sille hoitajalle, joka on vuosia tehnyt aamuvuoron jälkeen vielä iltavuoronkin. Näyttääkin sille, että päättäjien mielestä puheet kutsumusammatista ja sen palkoista pitävät kutinsa.

Tulkitsen tilannetta niin, että kyllä te hoitajat olisitte kaiken hyvän ansainneet, mutta ensisijainen tehtävänne on hoitaa sairaat ja kunnat maksaa siitä mitä maksaa.

Uuden hienon SOTE uudistuksen piti ratkaista kaikki ongelmat, mutta kun rahaa ei tunnu löytyvän kuin hyvinvointialuejohtajien palkkaamiseen, niin kovin suuria parannuksia ei taida olla näköpiirissä. Hallitus on varsin ansioituneesti sammuttanut tähän mennessä kaikki syttyneet palot syytämällä lisää rahaa sinne ja tänne. Leikkaukset peruttiin ja rahaa on löytynyt lisäbudjetista ja kehysten ulkopuolelta. Nyt kun hoitajat haluavat lisää, niin vesi tuosta loputtomalta vaikuttaneesta lähteestä onkin loppunut.

Eikö meillä olekaan lisäkehysten lisäkehyksiä tai velan velkaa?

Miten se raha juuri nyt loppui, kun tämä hoitajien palkkausvaade on ollut tiedossa jo vuosia. Hoitajien palkkauksesta ja työoloista on puhuttu niin kauan, että tätä on turha laittaa nyt kulkutaudin tai julman sodan piikkiin.

Ai niin, jos hoitajille annetaan, niin kyllä muutkin kunta-alan alipalkatut haluavat työstään kunnon korvauksen. Ja se lista on pitkä. Kukapa meistä ei arvostaisi lastemme hoitajia tarhaiästä aina ammattikouluun asti. Heilläkin pitkä koulutus ja ainakin arvokas ja tärkeä työ. Niin ja entäs poliisit, palomiehet, keittiöhenkilökunnat jne. jne. Onhan se ymmärrettävä, että palkkaa ei voida korottaa, kun sitten muutkin haluaisivat vähintäänkin saman korotuksen omaan tilipussiinsa. Päästään siis asian ytimeen: raha ei riitä kaikkeen ja joudutaan tekemään niitä kuuluisia arvovalintoja eli kyllähän minä, mutta kun ne muut.

Onko syntynyt ryppy ammattiyhdistysliikkeen ja demareiden rakkauden täyteiseen tarinaan?

Millaisella summalla hoitajien rahoja mahtoi Tehy tukea demareita vaalivoittoon?

Nyt sille vaaliavustukselle vastineena saakin kädenlämpöisen vastauksen, että palkat ja niistä puhuminen eivät kuulukaan päättäjille. Koko ajan on kuitenkin kerrottu, että hoitajille kuuluu suurempi palkka. Tässä vaiheessa on vielä hyvä muistaa ja muistuttaa, että päättäjät luovat budjetin ja heillä on mahdollisuus jopa korvamerkitä rahaa budjetista, jos sitä kuuluisaa tahtotilaa löytyy. Nyt tahtotila ja rahat tuntuvat olevan molemmat loppuneet, mutta kumpi loppui ensin?

Kun seuraa tämänhetkisen perhe- ja peruspalveluministerin Aki Lindenin kiemurtelua, niin en ihmettele, että miksi pahvista Krista Kiurua haluttiin käyttää: onhan perhe- ja peruspalveluministerin salkunkantajan tilanne aivan koomikon päiväuni.

Ministeri Linden ei ilmeisesti edes uskaltautunut Tehy ry:n puheenjohtaja Millariikka Rytkösen kanssa samaan Yleisradion A-Studio lähetykseen. Se on tietysti mukavampi yksin puhua omasta näkökulmasta, kun ei ole vastustusta. Siinä vaiheessa, kun demareiden ministeri ei uskaltaudu duunareita edustavien kanssa samaan lähetykseen, on jossain jotain mennyt todella vikaan. Eivät ole olleet kokonaisuudet hallussa ja liikojen lupaaminen kostautuu nyt rumalla tavalla.

Nyt uutisten mukaan Pirkanmaa hakee hoitajapulaansa apua ulkomailta. Duunaripuoleen ja vasemmistolaista politiikkaa edustavan pääministerimme kotiseutu unohti jo omat duunarinsa ja hakee uusia ulkomailta. Toisaalta niinhän se historiassa on aina mennyt, että muualta on haettu ne, jotka tekevät töitä, mitä omat eivät suostu enää vallalla olleilla ehdoilla tekemään.

Orjiksikin niitä on historiassa kutsuttu.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *