Parakki ja marmorilinna

HUS:n yhtymä suunnittelee säästöjä. Helsingissä on nyt sitten säästettävä rahaa. Lopetettavaksi suunnitellaan ainakin Malmin sairaalan yhteispäivystystä ja päivystysosastoa. Palveluja ollaan karsimassa myös Uudenmaan muissa aluesairaaloissa. Säästölistoilla ovat Lohjan ja Porvoon yhteis- ja traumapäivystykset.

Tämän vuoden aikana päivystykset ovat olleet Uudellamaalla niin ruuhkautuneita, että Espoon Jorvista on jouduttu ohjaamaan ambulansseja muualle.

Rahalla siis tästäkin sotukusta selvitään, mutta mikäli rahaa ei istuvilta hallituksilta tule, niin kunnille jää vain muutama vaihtoehto.

Mahdollista on, että näistä vaihtoehdoista toteutuvat kaikki tai näin minä ainakin uskon.

  1. Leikataan palveluista eli lakkautetaan toimintoja ja jatkossa nopeaan hoitoon pääseminen on entistäkin vaikeampaa. Poliitikkojen puheet paremmista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan siis heittää roskakoriin. Jos tuohon joku sinisilmäisesti uskoi.
  2. Toinen vaihtoehto on nostaa palvelumaksuja. Suomessa kun meillä on ”ilmainen” terveydenhuolto, niin kohta se on ”vähemmän ilmainen”. Pienituloiset, eläkeläiset ja monisairaat tuossa eniten kärsivät, koska heillä on harvemmin vakuutuksia, mutta visiittejä julkisiin terveyspalveluihin senkin edestä.
  3. Onko meillä tulevaisuudessa maakuntavero, hyvinvointialuevero vai sotevero?

Tässä ovat kuntien vaihtoehdot budjettiensa kanssa operoimiseen, ellei hallitus löydä jostain reilua miljardia euroa, joka on nyt laskettu puuttuvaksi summaksi kuntien kokonaisbudjeteissa.

Uusi sote on siis myös ihmisiä eriarvostava, ja perustan väitteeni sille, että yhä useampi ottaa vakuutuksen ja toivoo saavansa sitä kautta parempaa terveydenhuoltoa. Eikä ainoastaan erikoissairaanhoitoa vaan myös perusterveydenhuoltoa. Yksityiset neuvolat, hammaslääkäriasemat ja psykiatriset palvelut tulevat varmasti kasvattamaan osuuttaan. Miten on mahdollista, että juuri tämän hallituksen aikana meille ajetaan sosiaali-ja terveyspalveluihin uudistusta, joka ohjaa meidän yhteiskuntaamme ”Amerikan malliin”. Rikkaat yksityiselle ja köyhät julkiselle puolelle. Luulisi, että hallitusta äänestäneet pitäisivät tästä enemmän meteliä. Vai onko tässä ajatus, että toinen hallitus olisi tehnyt pahemmin tai tämä uusi sote on tätä, koska aikaisemmat hallitukset?

Maakuntien kovapalkkaiset sote-alueiden johtajat pääsevät aitiopaikoilta seuraamaan, kuinka sairaaloita lakkautetaan. Eteneekö sote-uudistus siis halutulla tavalla?

Pahinta tässä koko sosiaali-ja terveysalan uudistuksessa on, että aitiopaikoilta seuraamaan pääsemme myös me suomalaiset. Me, jotka jonotamme kipujemme kanssa kuukausi tolkulla päivystykseen, lääkäriin tai leikkaukseen pääsyä.

Jos osaisin piirtää, niin piirtäisin kummittelevasta tilanteesta pilapiirroksen, jossa sairaala olisi pieni parakinomainen rakennus ja sen takana kooltaan valtava hallintorakennus. Italialaisesta graniitista ja marmorista tietenkin.

Pysykää terveinä!

Puutonoksa

2 Replies to “Parakki ja marmorilinna”

  1. ”Pysykää terveinä!” – No pakkohan se on, jos sairaanhoito menee Amerikan malliin. Onneksi Kuopion suunnalla on vielä päässyt palvelusetelillä hammaslääkäriin. Jännityksellä odotamme mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    1. Hyvä, että Kuopiossa pääsee hammaslääkäriin. Hammassärky on ehkä se kaikista pahin särky! Korvasärky tulee hyvänä kakkosena.

Vastaa käyttäjälle Kari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *