Magiaa ja silmänkääntötemppuja?

Suomi ja sen työllisyystoimet tulevat määrittämään taloutemme suunnan ja sen, kuinka hyvin pystymme ylläpitämään hyvinvointivaltiotamme tai sitä, mitä siitä on vielä jäljellä. Nyt keskustelu on viety taktisesti muualle, ja kaikki tuntuvat nielevän sen irvistämättä.

Maamme hallitukselta on tivattu jo vuoden verran työllisyystoimia. Toistaiseksi niitä on tyydytty lykkäämään. Päätösperäisiä työpaikkoja pitäisi olla 30 000 tehtynä tulevassa syksyn budjettiriihessä, mutta työministeri Haatainen ehätti jo ilmoittamaan, että heille riittää näkymä. Mitään ei siis ole tulossa tai ainakaan sellaista, mikä olisi todellista? Luvuista ja tilastoista saadaan etenkin itselle sekä kannattajille sopivia, sehän tiedetään.

Finnair ilmoitti antavansa kenkää tuhannelle työntekijälleen. Tämä yllätti täysin työministerimme Haataisen, joka kiireesti lähetti viestiä työkkäriin: näille ihmisille on löydyttävä uusi polku, joka sisältää koulutusta ja tien uuteen työpaikkaan. No, koulutusta voi tullakin, mutta mistä työt? Haluavatko nämä Finnairilla työssä olleet työskennellä hoitolaitoksissa tai kotihoidossa? Ketään ei muistaakseni vieläkään voida pakottaa vastaanottamaan työtä. Miten suuri osa näistä jo koulutetuista Finnairilaista haluaa mennä ensin opiskelemaan hoitoalaa ja sitten töihin hoivakoteihin?

Finnairin irtisanomiset aiheuttavat myös muita vaikutuksia, sillä Swissport ilmoitti myös irtisanovansa 700 työntekijää, toivottavasti työmisterillä on myös heille sopiva polku ja uusi työ katsottuna.

Pääministerimme on kokenut takalaudan lähestymisen ongelmalliseksi: lupaukset työpaikoista olisi lunastettava. Oppositio, kenttäväki ja media grillaavat tietoja työllisyyspäätöksistä jatkuvasti. Sanna Marin teki kuitenkin silmänkääntötempun. Ja se näyttää useimmille toimineen. Hän palautti keskustelun kuuden tunnin työpäivistä.

Nyt tästä riitelevät mediassa ja kahviloissa kaikki. Unta, utopiaa vai mahdollista? Työllisyystilanne ja tarvittavat paremmat työllisyysluvut unohtuvat. Uusista työpaikoistahan ei juuri pukahdeta. Näin saatiin suuren yleisön huomio näppärästi samaan palkkaan vähemmällä työajalla ja omassa kaulassa kiristyvä silmukka löysemmälle.

Irtisanomisia tapahtuu joka puolella.  Paljon vastuuta saanut vientiteollisuutemme lopettaa tehtaitaan ja siirtää tuotantolaitoksia muualle. Korkea verotus ei paranna kilpailukykyämme maailmalla eikä kyllä jatkossakaan houkuttele investointeja, jotka työllistäisivät suomalaisia vähän suuremmalla määrällä.

Uutisotsikoissa näkyvät nämä joukkoirtisanomiset eli yli 500 henkilöä. 30 000 uutta työllistynyttä on siis jo ainakin 40 000… Saattaa olla, että näitä tilastoja laskettaessa unohdetaan tapahtuneet työpaikkojen vähennykset. Koronavirus kyllä toimi hyvänä vaikeiden päätösten lykkäyskeinona, mutta toiseen suuntaan se tuskin toimii.

Onneksi minulla on työkaveri, joka on lojaali, vaikka aina ei ihan lähde.

Työllisyydestä eivät ole mitkään hallituspuolueet suuresti huolta kantaneet. Toisaalta, kun katsoo siellä olevia, niin vaaliteemojen kärjessä ei työllisyys näkynytkään. Siellä oli eläkeläisten vappusatasta, ilmastonmuutoksen torjuntaa ja kaikille parempaa Suomea.

Vasemmisto keskittyy nyt kärkihankkeeseensa oppivelvollisuuden pidentämiseen, jotta saadaan opetusministerin nimi historiankirjoihin. Se sitten auttaa ratsastamaan pestistä toiseen. Opettajat ja opetuslaitokset ovat ehdottomasti suunniteltua oppivelvollisuuden uudistusta vastaan, mutta nyt ei olekaan kyse siitä, onko uudistus hyvä vai ei. Jos nuorta ei kiinnosta opiskelu, niin tämä yksi tai kaksi lisävuotta on kuin aktiivimalli työläisille. Mutta eiväthän työtätekevät ole koskaan tienneet omaa parastaan.

Kepu kipuilee ja vaihtaa takkiaan sen minkä ehtii. Edellisessä hallituksessa reilu vuosi sitten ajettiin vahvasti työtuntimäärien lisäämistä. Nyt ollaan mukana ihan päinvastaisessa työssä. Kaikki muu käy polttoaineiden hinnan korotuksista alkaen, kunhan turpeenpolttoon ei kosketa.

Vihreille tärkeintä on ilmaston muutoksen torjunta ja että työpaikat ovat ekologisia. Somemaailmassa vihreiksi tunnistautuneiden lentoliikenteen alasajoa vaatineiden joukossa ilmeisesti hurrataan Finnairin ahdingolle ja lentoliikenteen hiipumiselle. Ei siinä pitäisi tuhansien irtisanomisten paljoa painaa, sillä eiköhän tämäkin väistämätön seuraus ollut heidän laskelmissaan huomioitu.

RKP? Ja se on samma på svenska, koska Vasa sjukhuussetti on jo selvä.

Palataan takaisin tuohon maagiseen kuuden tunnin työpäivään. Itse pidän ajatuksesta, jossa ihmisille jää enemmän vapaa-aikaa. Mietityttää vain, kuinka se rahoitetaan. Kukaan ei estä nytkään sopimaan paikallisesti omasta työajasta ja palkasta. Jos työnantajalle sopii, että teet kaksi tuntia töitä ja on valmis maksamaan siitä kahdeksan tunnin palkan, niin ei sitä kukaan estä.

Mutta kuinka vieraantuneita päättäjät ovat yhteiskunnastamme? Opettajat, lääkärit, rekkaliikenne, matkustusliikenne, sairaanhoitajat, pelastuslaitokset ja niin monet muut työtä tekevät eivät vain voi pudottaa hanskoja tiskiin eli sammuttaa tietokonettaan puoliltapäivin. Virkamiehille ja ministereille se on helpompaa, kun eihän sitä tietokonetta tarvitse kovin usein avatakaan (jos ollenkaan).

Kikyllä parannettiin yritysten kannattavuutta, nyt samaan aiotaan työtunteja vähentämällä!

Nyt, kun ekonomistit, taloustieteilijät ja mittavat irtisanomiset julistavat, että syksy tulee olemaan karu, niin Puutonoksa kysyy, että mistä niitä Alkon osakkeita oikein saa?

Puutonoksa

2 Replies to “Magiaa ja silmänkääntötemppuja?”

    1. Kiitos! On tämä tilanne aika erikoinen. En muista hetkeen, että pääministeri ja hallitus olisi noin rankasti arvostellut teollisuusyhtiötä sen vastuullisuudesta. Samaa aikaa valtion omat yhtiöt, Posti ja Finnair etunenässä ovat otsikoissa massiivisista irtisanomisista. Tilanne ei ole helppo ja tuntuu, että tämä jatkuva hyökkäys suuntaan ja toiseen ei kyllä paranna tilannetta. Suomi näyttäytyy varmasti aika epävarmalta ja riskaabelilta sijoituskohteelta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *