Kun palkka ei vain riitä

Hesburgerin omistaja kertoi A-studiossa, että he voivat palkata 300 työntekijää välittömästi. Töitä tarjolla, vaan miksi työt eivät kiinnosta?

Palkka on ilmeisesti ainakin auttamatta surkea, koska kyllä hyvä palkka takaa työntekijät. Maksettava palkka ei siis riitä elämiseen. Tämä on aika hyvä syy olla tekemättä töitä – kiitos hyvän pohjoismaisen sosiaaliturvan?

Hesburgerin omistaja kertoi myös, että suurin osa avoimista työpaikoista on Helsingissä. Tämä osuu suoraan tuohon riittämättömään palkkaan. Helsingissä asuminen on kallista ja kallistuu koko ajan eikä jatkuva hinnannousu muissa elämisen kuluissa helpota tilannetta. Helsingissä ei siis kannata tehdä töitä monestakaan työstä maksettavalla palkalla. Harmittava tosiasia, mutta näin se vain on. Poliitikot puhuvat kannustinloukusta. No, jos saat vähemmän rahaa olemalla ns. duunariosaston töiden arvostusasteikon pohjatöissä kuin olemalla kotona, niin valinta lienee turhan helppo.

Tiesittekö muuten, että jo nyt noin viidesosa työikäisestä väestöstä saa yli puolet tuloistaan tulonsiirtoina?

Moni puhuu maahanmuutosta ja erityisesti työperäisestä maahanmuutosta kuin se olisi tie onneen. Surullista ja jopa oksettavaa on, jos meillä ratkaistaan ongelma palkkaamalla maahanmuuttajia halvalla. Vaikka hyvin tiedetään, ettei se työstä maksettava palkka riitä elämiseen. Vai ajatellaanko, että heille riittää vähempikin?

Palkkaus paremmaksi esimerkiksi Hesburgerin tapauksessa tarkoittaisi luultavasti sitä, että kerrosaterian hintoja on nostettava varmasti vähintään se 30 %. Kuinka se voisi enää siis toimia hyvää voittoa tuottavana pikaruokaravintolana, kun viereisissä yrityksissä hampurilaisia myydään eurolla ja pizzaa viidellä?

Duunarit ovat duunareita nyt ja aina. Jostain syystä elämme aikaa, missä duunareiden arvostus on nolla, kunnes talonyhtiön roskikset pursuavat yli laitojen, uuden karhea hybridiauto lakkaa kulkemasta, kullatuista hanoista tulee vain kylmää vettä, jonotat kaupan kassalla numero kolme kymmenen muun kanssa ja muut kassat tietysti suljettuna, olet nälissäsi ja haluaisit ruokaa nopeasti autoosi päästäksesi jatkamaan matkaasi seuraavaan neuvotteluun, mutta kukaan ei ole hampurilaista sinulle paistamassa saati sitten ojentamassa iloisesti hymyillen sitä sinulle.

Miten on mahdollista, että elämme yhteiskunnassa, jossa ne näkyvimmät ja tärkeimmät asiat ovat niitä ”duunareiden juttuja” ja ”paskaduuneja”? Enkä maininnut lähi- tai sairaanhoitajia, joita kyllä arvostetaan, mutta arvostus ei tilipussiin asti riitä.

Varmasti on yrittäjien ahneutta polkea työntekijöiden palkkoja, koska silloin jää enemmän itselle. Varmasti on myös poliitikkojen ahneutta kerätä lisää veroja, jotta voidaan jakaa omille kannattajilleen jotain hyvää. Kaikki haluavat lisää rahaa ja välikäsiä on, joka välissä. Tämä jättää aina vain vähemmän euroja sille itse duunarille.

Työvoiman ja työntekijöiden kohtaamista hallitus helpottaa tehostamalla työnhakupalveluita. Meillä oli helmikuun lopussa Suomessa yli 327 000 työtöntä työnhakijaa ja yli 160 000 avointa työpaikkaa (TE-palvelujen sivun tiedot). Miksi ne työpaikat eivät täyty?

Duunariin voi törmätä myös golfkentällä.

Oletteko koskaan katsoneet, että mitä töitä siellä avointen työpaikkojen listalla on tarjolla? Provisiopalkkaa, pätkätyötä, puhelinmyyntiä, onnettomia pohjapalkkoja ja vielä huonompia työaikoja, puhumattakaan olosuhteista tai työnarvostuksesta. Miksi kukaan tekisi itselleen sen, että tekee työtä, missä olet vain ”paskaduunin tekijä”, jolle se pienikin palkka heitetään kuin koiralle luu. Meillä puhutaan ihmisen arvostuksesta ja kuinka jokainen ihminen on arvokas, paitsi silloin, kun asia koskee työntekoa.

Avoimet työpaikat täytetään maahanmuuttajilla? Oikeasti? Jos me olemme tyytymättömiä palkkaan, olosuhteisiin, työaikoihin tai työnarvostukseen, niin miksi se olisi eri maahanmuuttajille?

On mielestäni rasistista ajatella, että maahanmuuttajat laitetaan tekemään työt, mitkä ei täällä jo asuville kelpaa. Pitäisikö kokeilla ensin ”uutta innovaatiota”, missä työstä saa sellaisen palkan, että sillä tulee toimeen, jopa Helsingissä. Arvostus nousee sitten siinä rinnalla.

Kun olemme saaneet palkkaukset ja töiden arvostuksen oikealle tasolle, niin voimme ylpeänä tarjota niitä ympäri maailmaa. Olen varma, että kun nämä asiat saadaan kuntoon, niin työpaikat täyttyvät itsestään, ja saattaahan siinä syntyä vaikka uusia työpaikkojakin.

Jatkuvat veronkiristykset eivät tule luomaan työpaikkoja. Kun verojen noustessa jokainen haluaa turvata oman osuutensa, niin ketjun alin eli tässä tapauksessa työtä tekevä duunari, häviää takuuvarmasti eniten.

Duunarin palkasta viedään taas osa. Liikkuminen maksaa enemmän, kaupassa kaikki maksaa enemmän, vakuutukset maksavat enemmän, lääkärikäynnit maksavat enemmän, asuminen maksaa enemmän ja tätä listaa voi jokainen jatkaa itse. Jos joku ajattelee, ettei vakuutus ole pakollinen, niin vedä vuosi väliaikainen paikka suussa ja tule kertomaan miten hyvin hammashoito toimii.

Yrittäjät ja myös valtio yrittävät pitää kiinni omista tuloistaan eikä euroakaan haluta menettää. Ne ottavat omansa pois, koska myös ne maksavat lisää veroja ja jokainen työntekijä maksaa heille koko ajan enemmän. Äkkiä tällainen kissa-hiirileikki muuttuu duunarin kannalta mahdottomaksi yhtälöksi. Työnantajalla on siihen sitten vielä lisälääkkeenä ”tehostaminen” eli potkuja joillekin ja toisille lisää työtaakkaa. Toinen keino on heikentää palkkoja, maksaa palkat pimeänä ja heikentää duunareiden oloja. Ja taas kolahtaa samaan duunariosastoon eniten.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja yhtä syyllistä on harvoin olemassa. Sanoisin kuitenkin, että nyt olisi poliitikkojen hyvä aika katsoa peiliin ja etsiä vastauksia siihen, että kuinka saavutetaan ilmapiiri ja työpaikkoja, joissa myös duunari palkitaan elämiseen riittävän palkan lisäksi arvostuksella työntekijänä ja tärkeänä osana kaikkien hyvinvointia. Eikä sitten mitään kampaviinerien tuoksuisia puheita, että kyllä duunareita arvostetaan ja ollaan teidän sekä pienituloisten asialla. Johan se kuuluisa sokea Iitakin näkee, että eihän se niin ole mennyt vuosiin. Konkreettisia tekoja kiitos.

Täältä duunarisuvun duunariosastolta kuulostikin jokseenkin vertaseisauttavalta, kun pääministeri asetti tavoitteekseen, että tulevista opiskelijoista 50% tulisi tulevaisuudessa jatkaa korkeakoulutasoisia opiskeluja. Onko heille tarjolla riittävästi töitä tehtäväksi? Jos on, niin kuka tekee sitten nämä yhteiskunnalle välttämättömät ”paskaduunit”? Maahanmuuttajat ja muuten ressukat? HUH, sanon minä.

Puutonoksa

8 Replies to “Kun palkka ei vain riitä”

  1. Mikäli et ymmärrä mitä tehostaminen tarkoittaa, kannattaa käydä perjantaina iltapäivästä Citymarketissa. ”Nettikauppa” kerääjät painavat niin kovalla tavoiteajalla, etteivät he ehdi väistämään sinua hyllyjen välissä tai ainakaan hymyilemään.
    4 tunnin jälkeen kun koittaa 30minuutin tauko ja menet työpaikkasi kassajonoon eväiden kanssa jossa menee 15 minuuttia, eli 50% ruokatunnista, alkaa olemaan aitoa tehokkuutta !

Vastaa käyttäjälle Marja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *