Jees Jees Suomi?

Natoon vai ei?

Tämä on nyt se toiseksi polttavin kysymys tällä hetkellä: hakeako Natoon vai ei? Ai, mikä on se polttavin kysymys? No, se on tietysti se, että mitähän sitä söisi illalla. Ei kai Nato-päätöksiä sovi nälässä kuitenkaan tehdä? Mutta, milloin on oikea aika tehdä päätös hakeako vai eikö hakea?

Osa sanoo, että puolueeton ratkaisu on paras ratkaisu. Ja sitähän tässä on noudatettu vuosikymmeniä. Oltu hyviä kavereita kaikkien kanssa eli niin sanottuja ”jees jees” tyyppejä. Jokaiselta meiltä löytyy kaverina tai lähipiirissä sellainen tyyppi. Sille käy aina ihan kaikki, kunhan vain saa olla mukana. Toki hän sitten itsekseen valittaa siitä, että muut aina päättävät, mutta julkisesti hän ei tohdi tai halua tuoda mielipidettään julki. Miksikö? Etteivät muut suutu. Samalla hän pelkää olevansa kohta yksin.

Venäjä vaikuttaa jo nyt meidän elämäämme uhkailemalla erilaisilla sotatoimilla. Jatkuvat GPS-häirinnät, kyberhyökkäykset ja ilmatilaa loukkaavat lennot ovat olleet naapurin työkalupakissa jo pitkään. Me jees-jees kansana olemme tämän hyväksyneet, ettei mitään pahempaa vain sattuisi. Olemme tässä tarinassa se tyyppi koulun pihalta, jota ei haittaa, vaikka vähän joutuu kiusatuksi. Tiedättekö sen tyypin? Annetaan lumipesuja, heitellään pitkin ojia ja uhkailemalla viedään eväsrahat. Silti se vain hakeutuu mukaan eikä tee mitään, koska muutenhan hänelle voisi käydä huonommin. Sellainen hang around asema tuo turvaa tai ainakin siihen luotetaan, että säästyy pahemmalta.

Nyt, kun olen saanut onnellisesti jälkikasvua, niin olen sitä mieltä, että nämä vuosia harrastetut jees jees hommat saa riittää. En halua jättää lapselleni tätä taakkaa, missä jatkuvasti joudutaan miettimään, että mitä itä-naapuri tykkää, jos tehdään niin tai näin. Kyllä täällä pitää ihan itse saada asioista päättää, ainakin ilman, että joku uhkaa koko ajan vetää turpaan. Se on jo sitä vaikuttamista ja hallitsemista ulkopuolelta. Väkivallalla uhkailu on klassista vallankäyttöä, mutta silti jostakin syystä osa siitä tykkää ja sille alistuu.

Olen bloggaaja, isä, urheiluhullu ja haaveilija, enkä yhtään enempää.  – Siinäkin on jo paljon kestettävää, kysykää vaikka tutuiltani! Oma Natokantani on selvä. Perustan päätökseni täysin hiekkalaatikko-ajatusmalliin, koska muuhun ei älyni, eikä tämänhetkiset tiedot yksinkertaisesti riitä. Yksi asia on kuitenkin varma ja se on, että kun kiusattu saa kaverin, joka on vahvempi kuin kiusaajat, niin kiusaaminen loppuu tai se lopetetaan.

Uskon siis siihen, että kun tulevaisuudessakin meitä tullaan kiusaamaan idästä, niin se, ison kaverin pelote olisi tarpeen. Tietysti haluan sotaromanttisesti ajatella, että me suomalaiset lyömme tarvittaessa takaisin niin kovaa, että kiusaajan kypärä tärisee, mutta ei kai siitä haittaa olisi, jos mukana on kaveri, joka pitelee maitolasia sillä aikaa, ettei se kaadu maahan.

Lopputulemana tässä meikäläisen päätelmässä on se, että nyt loppuu se vittuilu.

Aina saat huudella rajan yli hävyttömyyksiä tai laittaa nettisivut solmuun, mutta jos yksikään kivi rajan yli lentää, niin minun lasteni tai lastenlasteni ei tarvitse pelätä tai kuunnella telaketjujen kolinaa naapurustossa. Meillä on suojaukset kunnossa, ja voit olla varma, että ennen kiven heittoasi tiedät olevasi mopolla moottoritiellä!

Tässä on kyllä vielä yksi mutta. Nimittäin se, että mitä tuollaisen turvatakuun ja voimakkaan kaverin saaminen omalle puolelle vaatii? Sopimukset harvoin ovat yksisuuntaisia ja tuskin niin olisi tässäkään tapauksessa. Mitä meiltä vaaditaan, että saamme olla osana Natoa? Samalla, kun poliitikot ja ihmiset huutavat, että äkkiä Natoon, niin kovin vähän kuulee puhetta siitä, mitä velvollisuuksia puolustusliittoon kuuluminen meiltä vaatisi. Kampaviinerit, Juhlamokka ja Fazerin sininen tuskin riittää. Tai jos riittää, niin Natoon ja äkkiä!

Kansanäänestys ei kuulosta omaan korvaani hyvältä, koska ainakaan itse en tiedä tarpeeksi. Naapurianikin tunnen sen verta hyvin, että luulen, että sekään ei tiedä mistä äänestää. Toivoisin, että ammattilaiset tekisivät meille kaikille suomalaisille sen turvallisimman ja parhaimman päätöksen pitkällä tähtäimellä. Hetken kipu nyt on tervetullut, jos tällaisessa jatkuvassa epätietoisuudessa ei enää seuraavien sukupolvien tarvitsisi elää.

Miksi ei pidä liittyä Natoon -argumentit ovat nyt luokkaa, ”sota ei ole ratkaisu”, ”aseet ihan pyllystä” ja ”mitä, jos siitä Venäjä suuttuu”. Nämä ovat huonoja argumentteja ja saavat kallistumaan Nato kannalle. Ehkä kuitenkin surkein on se, että joku asiantuntija vakuuttaa, että ”Suomeen ei kohdistu juuri nyt sotilaallista uhkaa”. Nämä ihmiset ostavat varmaan palovakuutuksenkin, kun keittiö on jo palanut. Nyt pitäisi olla kykyä ennakoida. Valitettavasti siinä me suomalaiset olemme vähän heikkoja.

Toivottavasti päättäjät pystyvät ratkaisuihin ja tietävät mistä päättävät. Me suomalaiset sitten kyllä olemme valmiita kritisoimaan päätöksiä, jos tai kun, ne väärin kuitenkin menevät. Sen me osaamme. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.