Voinko minä valkoisena heteromiehenä enää harrastaa jääkiekkoa ilman, että leimaannun seksuaalivähemmistöjä ja ihmisoikeuksia polkevaksi tasa-arvottomaksi ummehtuneeksi misogyynikoksi?
Olen laittanut merkille, että joissakin piireissä kaikki jääkiekkoilijat on nyt leimattu leimasimella, jonka merkkiä tuskin moni haluaa kantaa mukanaan, tai ainakaan minä en halua. Minä en halua otsaani mitään leimaa, enkä missään piireissä. Haluan olla vapaa leimoista. Jopa siitä leimasta, että jääkiekkoilijat naivat aina missit tai missit aina jääkiekkoilijat. Tästä syystä en missin kanssa perhettä perustanutkaan, vaikka vientiä olisi tietysti ollutkin.
Yhdellä leimasimella ihan kaikki
Olen perheenisä ja mietin tätä leimaantumista itseni, mutta ennen kaikkea lasteni takia. Antaako oma jääkiekkoharrastukseni lapsilleni minusta kuvan, että isä on paha, jota on syytä vihata?
Olen ottanut vanhemman lapseni mukaan jopa jäähallille pukukoppiin, koska hän on halunnut. Mitä olenkaan mennyt tekemään. Olenko epähuomiossa kaiken aikaan kasvattanut lapsesta toksiselle maskuliinisuudelle haisevaa vähemmistöjen vihaajaa? Halusin vain tuottaa hänelle iloa tulla minun mukaani, viettää yhdessä aikaa ja saada lapsi innostumaan kiekkoilusta. Olenhan aina sanonut, että jääkiekko kuuluu kaikille, ihan kaikille. Olen ilmeisesti ollut väärässä.
Nyt kysymys kuuluukin enää, että onko mitään tehtävissä? Ja jos on, niin mitä?
Tähän päivään asti olen nauttinut pelaamisesta ja liikkumisesta jäällä. Ne ovat olleet minulle tärkeitä, kuten ovat olleet ihmisoikeudetkin ja tasa-arvo. Mutta nyt ymmärrän, että jääkiekkoharrastukseni on ristiriidassa noiden arvojen kanssa, vaikka olen halunnut ajatella, että jääkiekkoilun kulttuuri voi muuttua siinä missä mikä tahansa muukin. Taas olen ollut väärässä.
Jääkiekko on tärkeää. Perhe on minulle tärkein kaikista, joten on tullut aika päästä eroon jääkiekosta. Uskon esimerkin voimaan etenkin, kun puhutaan kasvatuksesta. Jos jääkiekko leimaa toksiseksi maskuliinisuudelle haisevaksi vähemmistöjen vihaajaksi, niin haluan sen leiman pois. Tiedän, kuinka lapseni ottavat vanhemmistaan esimerkin.
Hokkarit neulaan ja pelaajat roviolle
On tullut siis aikani laittaa hokkarit naulaan tai siis polttaa roviolla. Olen valellut itseni jo tervassa ja höyhenissä, pyytänyt anteeksi valintojani ja ruoskinut itseäni. Mitä muuta voin vielä tehdä? Irtisanonko vielä kanavapaketit, jotta lapseni eivät vahingossakaan katso enää jääkiekkoa televisiosta, vaikka etenkin vanhempi lapsista siitä on tykännyt.
Mitä jääkiekon tilalle? Mikä on paras lääke, jolla voi sulkea jääkiekon kokonaan pois elämästä? Miksi verorahoilla pitää jääkiekkoa televisiosta näyttää? Miksi lainsäädännöllä ei voida puuttua siihen, että jääkiekkoa voisi kaupallisillakin kanavilla näyttää korkeintaan yöllä, jotta voin suojella lapsiani? En halua vanhempana antaa lapsilleni mitään vaikutteita jääkiekosta, enkä halua, että lapseni niitä mistään saa.
Mitä tilalle?
Jääkiekosta on tullut siis niin vastenmielinen ja myrkyllinen harrastus ja joudun etsimään sopivampaa harrastusta. Sellaista harrastusta, jossa ei leimaannu pahikseksi. Onko sellaisia edes olemassa? Tykkään luistella ja mietinkin korvaavaksi lajiksi taitoluistelua, mutta sehän on kuulemma ihan höntsälaji, jossa valmentajat käyttävät sellaista valtaa, että saavat nuoret voimaan pahoin. En todellakaan halua tuollaiseen ympäristöön, sehän olisi kuin menisi ojasta allikkoon.
Jääkiekko kuuluu kaikille ehkä vasta siinä vaiheessa, kun sinne mahtuvat mukaan niin sateenkaaritunnuksilla tai ilman pelaavat nuoret, keski-ikäiset, vanhat sukupuolesta, taitotasosta tai poliittisesta mielipiteestä riippumatta. Jääkiekkoviha on todellista siinä missä naisvihakin. Pelkkää vihaa maailma täynnä.
Teen niin tai näin, olen aina jonkun vihan kohteena.
Koska aina vain vihataan, niin pitäisikö siis kuitenkin jatkaa jääkiekkoilua. Mennä selkä suorana pukukoppiin ja pitää omalta osaltani huolta siitä, että jääkiekkoilun ympäristö muuttuu suuntaan, jossa ihmisoikeudet ja tasa-arvo toteutuvat myös siellä, missä eivät vielä toteudu?
Voin näin näyttää esimerkkiä omille lapsilleni, että näistä tärkeistä arvoista voi pitää kiinni missä tahansa ympäristössä, jopa jääkiekkoilussa. Se voisi olla todella voimakas esimerkki ja lapseni voisi olla isästään ylpeä.
Kaikille myrkyllisen kulttuurin muuttaminen ei sovi ja silloin on hyvä sanoutua irti, mutta olisiko minusta kulttuurin muuttamiseen? Ainakin voin yrittää viimeiseen asti, vaikka joskus tulee vastaan arvomaailmoja, jotka sotivat minun arvomaailmani kohtaan. Olen aina heikompien puolella ja en halua jättää ketään yksin, vaan auttaa lajin sisältä, jossa usein mahdollisuus vaikuttaa on suurempaa kuin sanelu ulkopuollta. Ei mitään kädenlämpöistä ulkopuolelta sanelua, vaan työtä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta lajin sisältä.
Teksti – Puutonoksa
