Energiansäästötalkoot

Kesällä 2022 ymmärsin, että meillä Suomessa sähkö riittää ja olemme onnellisessa asemassa. Nyt syksyllä 2022 ymmärrän, että vähän voi kuitenkin sähkö loppua ja kohta sähköä ei riitä, kuin jäähalleissa.

Kun tässä nyt jatkuvasti kerrotaan, kuinka meidän on alettava energian säästötalkoisiin, niin onko meiltä jossain vaiheessa hukkuneet ne energiankulutuksen perusohjeet?

En tiedä, olenko sen verran pienituloisesta suvusta ja perheestä lähtöisin, että jo pienelle Puuttomalleoksalle mummut ja papat antoivat ohjeita, että älä poika pentele juoksuta sitä vettä, kun peset hampaita! Tiskivesi laskettiin pesualtaaseen tulppa kiinni eikä vettä turhaan valutettu.

Suihkussa ei lotrata!

Muistan hyvin kultaiset jääkiekkoajat, kun nuorena kundina olin matkalla kohti NHL:ää, kuten iso osa meistä sen ajan nuorista, vaikka kaarreluistelu toiseen suuntaan ei onnistunut, takaperinluistelusta puhumattakaan. Suihkuhetket muiden haaveilijoiden kanssa ovat jääneet mieleen, koska suihkussa ei lotrattu! Kaikki neljä ketjullista nuoria tulevaisuuden toivoa ja pari maalivahtia halusi päästä suihkuun samaan aikaan. Siinä sitten pyyhe ympärillä jonotit vuoroasi ja annoit suihkussa oleville verbaalista painetta, että nyt äijä veks sieltä lotraamasta!

Motivaatio nopeaan suihkuun kasvoi myös siksi, että vanhemmat olivat autoissaan valmiina lähtemään kotiin ja tuosta kyydistä et halunnut jäädä. Kello 22.30 Konalan jäähallilta Kontulaan on pitkä matka kävellä. Vanhempien ohje olikin kaikille, että ”ripeästi sitten, äläkä jää maleksimaan sinne!”.

Sitten, kun pääsit autolle, niin vanhemmat kysyivät aina saman kysymyksen: Mikä siellä taas kesti?

Ikinä ei voinut olla riittävän nopea, ei vaikka olisi suihkussa ensimmäisten joukossa. Eikä auttanut vanhemmille selitellä, kuinka joku pelikavereista oli vielä kopissa hartiasuojat päällä, kun lähdit ovesta ulos.

Täysillä koneilla

Avo- ja avioliitto muuttivat elämäni. Ymmärsin, että vaatteita on suotavaa pestä vasta silloin, kun koneen saa ladattua täyteen. (Nyt, kun joku teistä kuitenkin miettii, että miten nyt vasta voi tuollaisen oppia, niin totean vain, että olen mamman poika. Lisäselitykset jätän väliin, koska syvemmälle tuohon suohon pääsen vain selittämällä.)

Muutaman vaatteen koneellisia on turha pyörittää, ellei ole seuraavana päivänä, joku meno, johon on ihan pakko just tuo vaate laittaa, ja olet laittanut just sen vaatteen likaisena kaappiin tai jättänyt myttyyn sohvannurkkaan. Kyllä minulle joskus (vaimon mielestä aina) käy niin, että tarvitsen juuri sen vaatteen seuraavana päivänä päälle tai reissuun mukaan ja vaate on likaisena siellä, mihin sen viikkoa aikeisemmin riisuin. Silloin pesukonetta on pyöritettävä muutaman vaatekappaleen takia ja se näkyy kyllä sitten harrastuksiini varatuissa määrärahoissa ja yleisessä henkisessä viihtyvyydessä.

Henkisesti itse suoritettu pyykinpesu on edelleen raskasta, mutta taloudellisesti säästöä voi tehdä niin, että konetta ei laiteta päälle ennen kuin se on täyteen ladattu. Senkin uhalla, että joudut aamulla laittamaan päälle hieman tahrautuneen paidan sohvannurkasta.

Kuivausrumpu mullisti elämäni.

Ihanan lämpöiset vaatteet, lakanat, pyyhkeet ja etenkin alushousut. Onko mitään parempaa, kuin paukkupakkasilla nostat kuivausrummusta kasan kuumia vaatteita ja halaat niitä oikein kunnolla. Se on kuin lämmin hetki, joka poistaa kaiken tuskan. Vielä, jos lämpöisestä suihkusta tullessasi saat vedettyä jalkaan kuivausrummun kuumentamat alushousut, niin lähemmäs taivaspaikkaa on vaikea päästä. Tuo kuivausrumpu on kuitenkin energiasyöppö ja vaatteiden kuivaamisen voi tehdä myös kuivaustelineellä. Kyllä se teline vie tilaa ja näyttää rumalle, jos sen raahaa olohuoneeseen, mutta se säästää rahojasi!

Muista sammuttaa valot!

Tämä ohje on jäänyt mieleeni, koska vanhempani hokivat tätä minulle aina, kun olin riittävän pitkä ylettämään katkasijaan. Minut tuntevat ymmärtävät nyt, miksi meillä useamman katkaisijan läheltä löytyi jakkara.

”Kuka jätti valot huoneeseen?”, tämähän se vanhempieni kysymys oli, kun talvipimeällä minun huoneestani loisti valo parkkipaikalle asti. Sitten lätkäkamat valmiiksi päälle puettuna juoksin kolmanteen kerrokseen sammuttamaan valot huoneesta, jotta päästiin lähtemään harjoituksiin. Tämä iskostui mieleeni niin vahvasti, että paheksun välillä mielessäni ihmisiä, jotka jättävät valot päälle huoneesta poistuessaan. En tietenkään mitään sano, koska olen suomalainen, mutta se ei tarkoita, ettenkö asiaa rekisteröisi!

Valaisevatko tulevana talvena lamput lenkkipoluilla? Mites jää- ja uimahallit? Lämpiävätkö eduskunnan sauna ja uima-allas? Toivottavasti lapset saa harrastaa ja kansanedustajat saunoa.

Toivottavasti mahdollisimman moni yritys osallistuisi energiatalkoisiin ja sammuttaisi valot, kun niitä ei tarvita.

Koskee myös yrityksiä ja virastoja?

Ylipäätään tästä energian säästötalkoista tulee kaikille helpompaa, kun siihen mahdollisimman moni osallistuu. Yksityinen talous ja ihminen voi tehdä sen oman osansa niillä ohjeilla, joita me olemme jo lapsena saaneet tai myöhemmällä iällä oppineet. Enempään ei juurikaan pysty.

Mutta, mitä tekevät valtion omat yritykset ja hallinnot, määrittävät pitkälle sen, miten energiansäästöohjeisiin reagoidaan. Jos meiltä kerran viikossa saunovilta vaaditaan, että Harvian sähkökiuasta tulisi lämmittää korkeintaan kerran kuukaudessa, kun samalla valtionkonttoreissa loistavat pöytävalot yötä päivää, niin tulee kaikille raskas talvi.

Tarvitseeko mainosvalojen palaa yöllä ja miten on, pätkitäänkö ensin sähköjä kotitalouksilta vai pitäisikö ensin tehdä jotain julkisille rakennuksille tai liikuntahalleille?

”Kenenkään jääkaappi ei sula, vaikka sähköt ovat pari tuntia pois päältä”, keskustelu tuntuu erikoiselta, kun meno oli kesällä, että ”Suomessa varauduttu vuosia tähän ja sähköä riittää”.

”Olemme varautuneet tähän” lauseet nostavat hikikarpalot otsalleni, koska tuota on todisteltu eri ministerien ja asiantuntijoiden toimesta viime vuosina.

Pelkäänpä, että STTK, SAK, Danskebank ja kusikaarien valot palavat kuten ennenkin ja ensimmäisenä syyttävät sormet osuvat meihin kotonaan kynttilän valossa töitä tekeviin suomalaisiin.

”Varautuminen” on siis sitä, kun ensimmäiset asunnot ja kodit menevät pakkaselle, niin siitä seuraavalla viikolla hallitus kokoontuu ja käydään vakavia keskusteluja. Sitten ”toimitaan ” ja jossain vaiheessa, kun aurinko alkaa lämmittää, niin paljon on saatu aikaiseksi ja hallitus toimi jälleen hienosti. Ehkä jopa parhaiten koko maailmassa, eikä mistään ole tarvinnut tinkiä. Paitsi meidän veronmaksajien. Olemme tinkineet paljosta, mutta kiitokset kerää hallitus. Nyt kun meitä on ohjeistettu säästämään energiankulutustamme, niin olisi kiva kuulla miten näitä ohjeita sanelevat aikovat omia ja virastojen ja yritysten energiankulutuksia säätää?

Ohjeet ja toivomukset kun tuppaavat menemään perille paremmin, kun näyttää itse omaa esimerkkiä. Minun isovanhempani eivät hampaita pestessään juoksettaneet vettä, ja sen takia heidän sanansa ”älä pentele poika lorota vettä” iskostui ja syvälle. Sama, kun olen nyt käynyt harrastamassa jääkiekkoa eri porukoissa, niin ei siellä kukaan lotraa aikuisiälläkään. Osa tulee jopa suihkusta pois saippuoimaan, jotta jonossa oleva pääsee suihkuun. Ei tarvitse kertoa energiansäästötalkoista, sillä jokainen tietää, että painetta tulee, jos suihkuun jää asumaan. Kotona vaimolle en uskalla kyllä painetta tuosta suihkussa olemisesta antaa. On pitkä tukka, shampoo, hoitoaine ja niin edelleen. Uskon, että hän yrittää lyhentää suihkussa vietettyjä aikoja ihan siinä, missä minä yritän saada vaatteet pyykkikoriin sieltä turvallisesta sohvannurkasta.

Homman pointti: Älkää perkele lotratko ja muistakaa sammuttaa valot, kun lähdette huoneesta! (Nämä käskyt isovanhempien ja omien vanhempien äänellä)

Puutonoksa

4 Replies to “Energiansäästötalkoot”

  1. Asia tekstiä. Luulisi olevan itsestäänselvyys, että valot sammutetaan huoneesta poistuttaessa, sekä vettä ei lasketa turhaan. Myös televisiot ja tietokoneet sammutetaan silloin kun niitä ei käytetä. Tämä on meillekin opetettu jo pienenä.

    Mainosvalot ja kyltit voisi tosiaan sammuttaa ainakin yöksi, varsinkin kun monella niitä loistaa useampia kerrallaan.

    Kuivausrummun hienouksiin emme ole oppineet, vaan pyykit ovat kuivuneet hyvin pyykkinarulla ja -telineessä.

    Kun sähkön hinta on nyt korkealla, se varmasti pistää monia ihmisiä jo miettimään miten voisi sähkönkulutusta pienentää. Sitä kautta tämä voi jäädä ja opettaa ihmisiä elämään pienemmällä kulutuksella.

    Energiansäästötalkoot pitäisi ottaa puheeksi ja ihmisten mieleen, vaikka sitä kautta, että tällähän säästää rahaa.

    TiUt JoSo

    1. Juuri näin. Eihän tuo energiansäästö mitään rakettitiedettä ole ja kuten sanoit, niin kaiken lisäksi sillä voi säästää rahaa.

  2. hei,

    Tämä teksti on täysin totta ja asiallista. Meillä on Suomessa ehkä totuttu aikaisemmin siihen, että energiaa voidaan käyttää huolettomasti, koska sähkön hinta on ollut matala. Tekstissä tuot hyvin esille sen, että ennen on haluttu elää säästeliäämmin. Säästeliäisyys on varmasti jäänyt vanhemmille ikäpolville siitä, koska sotien jälkeen on ollut tiukkaa kaikesta.
    Nykyään nuorella sukupolvella, joihin myös itse kuulun, on kaikki saatavilla. Olen samaa mieltä, että meidän uuden sukupolvemme tulisi opetella säästeliäämpään elämään. Olen huomannut, kun asun yhdessä kumppanin kanssa, että meidät on opetettu eri tavalla elämään. Minut on opetettu elää säästeliäästi ja valot sammutetaan, eikä vettä käytetä sen enempää kuin on tarve. Hän on tottunut pitämään valoja päällä ja pitää suihkua päällä sen aikaa, kun peseytyy.
    Olisi hyvä, jos voitaisiin tehdä hyviä energiansäästötoimia, kuten mainitsemasi mainosvalojen pois päältä pitäminen yö aikaan. Toivottavasti ihmiset on alkaneet ymmärtämään sähkön nousun myötä, ettei valoja tarvitse pitää jatkuvasti päällä. Itsekin opiskelijana voin sanoa, ettei tee mieli kuluttaa vaan pitää kaikki turhat laitteet pois päältä.

    Energiansäästötalkoot olisi hyvä ottaa puheeksi koko yhteiskunnassa. Kouluissa opettajat voisi esimerkiksi opastaa oppilaita toimimaan säästeliäämmin.

    Sinulla on hyviä säästötoimia kotona. Oletko miettinyt mitä muita energiansäästötoimia voisit tehdä kotona? Tällaisia energiansäästö blogeja pitäisi saada enemmän ihmisiltä, koska tämä on yksi keino ohjeistaa ihmisiä elämään säästeliäämmin.

    TaAh

    1. Täytyypä tehdä ja miettiä lisää energiansäästö- vinkkejä!
      Kouluissa voisi hyvin jakaa tietoa ja oppilaat voisivat keksiä hyvinkin hauskoja, sekä innovatiivisia ideoita energiansäästämiseksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *