Ei vain suloisia Pandakarhuja…

Olisi osaajia tarjolla, mutta missä ovat ihmisoikeuksien puolustajat? Haavisto, Niinistö, Ohisalo, Andersson, Halonen jne ovat hävinneet kesämökeilleen, kun nyt, jos koskaan, olisi aika tarjota apua hädässä oleville Hongkongilaisille. Kiina löi ihmisoikeudet romukoppaan ja loi uudet turvallisuuslait, joiden avulla se pääsee kontrolloimaan myös vapaampaa Hong Kongin aluetta. Kiina ajaa tasa-arvoa ja oikeusvaltiota alas kovalla vauhdilla. Ihmisiä ammutaan vesitykeillä, kyynelkaasulla ja kiinniotetut pidätetään. Hongkongilaiset osoittavat kaduilla mieltään, koska heidän ihmisoikeuksiansa rajataan ja heidän äänensä yritetään vaientaa voimakeinoilla.

Kiinalla on nyt oiva tilaisuus testata muun maailman ja etenkin Yhdysvaltojen reagointikykyä. Kiina on ollut kiinnostunut Taiwanin alueesta jo pitkään ja Yhdysvaltojen kipuillessa koronan tuomien ongelmien kanssa, voi tämä olla hyväkin hetki valloittaa vähän lisää alueita. Kiinassa ja etenkin Hong Kongista muualle leviävä vapaampi aate on uhka Kiinan hallitsijoille, ja näyttää vahvasti siltä, että Kiinan hallitsijat ovat valmiita pysymään vallassa keinoja kaihtamatta. Pelko siitä, että Kiina lipuisi kohti demokratiaa, on Kiinan kommunistipuolueelle uhka, jota vastaan käydään armotonta sotaa.

Nyt jos koskaan olisi syytä tarjota apua ihmisille, jotka asuvat Hong Kongissa tai haluavat pois Kiinasta. Kukaan ei kuitenkaan ota asiaan kantaan, eivät ainakaan he, jotka ovat tähän mennessä puhuneet ihmisoikeuksista ja niiden merkityksistä. Kiinassa riistetään ihmisten vapautta ja meidän ministerimme ovat täysin hiljaa. Ei edes kunnon Twitterpöhinää!? Onko Kiina siinä asemassa, että kukaan ei uskalla puhua asiasta?

Kuinka yritykset jatkavat toimintaansa Kiinassa? Onko Kiinalla sellainen markkina-asema maailmassa, että sitä ei uskalla horjuttaa. Kiina pelko on todellinen. Suomalaiset päättäjät ja ministerit odottavat varmasti linjausta EU:lta, koska omaa uskallusta ei vain riitä. Meillä on ministereitä ja kansanedustajia, joiden mielestä on hyvä leikata rauta-aitaa Gazassa, mutta kun Hong Kongissa tapahtuu diktatuurimaista kansan vaientamista, niin ollaan hiljaa. Hävetkää!

Pahimmassa tapauksessa tätä uutta lakia Kiina voi ilmeisesti soveltaa, myös meihin, jos arvostelemme Kiinan toimia. Ei niin mukava yllätys jos joutuu joutuu pidätetyksi Hong Kongin lentokentällä, kun olet matkalla minne oletkaan.

Terveisin Puutonoksa, ja tämä kritiikki on suunnattu meidän päättäjille, jos asiaa kysytään Kiinan suunnasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *