Etätyösuositus on ohi. Suuntasin siis toimistolle normaaliakin innostuneempana – jos se on mitenkään mahdollista – ja puolen tunnin sijasta olin paikalla tunnin etuajassa. Eväät repussa, kauluspaita silitettynä ja vanhat italialaiset nahkakengät kiillotettuina, kuten jokainen työtään arvostava, kokeneempi työntekijä.
Suurin huoleni korona-aikana on ollut työyhteisömme nuorten hyvinvointi. Olen lukenut lehdistä, kuinka juuri nuoret ovat kärsineet korona-ajasta eniten. Nyt, kun etätyöt ovat toistaiseksi ohitse, pääsen vihdoin jututtamaan työpaikkamme nuorisoa.
Astuin aamulla kahvihuoneeseen, ja siellä olikin jo vastassa toimistomme tietokoneista ja niiden toimivuudesta vastaava ES-Jonne eli IT-nuori, joka oli laittanut borkat porisee eli minun kaksi vuotta sitten tuomani Juhla Mokka kahvini olivat vielä kunnossa. Otettiinkin yhdessä tuumin suorat kahvit eli otettiin ensimmäiset kupilliset, vaikka kahvi ei ollut kokonaan vielä pannuun tippunut.
Meillä on töissä myös toinen IT-nuori ja kysyinkin nuorekkaalla tyylilläni kahvihuoneessa, että missäs se sinun taistelukaverisi onkaan? Vastaus kysymykseeni oli lyhyt ja ytimekäs:
– Se meni käymää Janetzkilla.
Tässä vaiheessa olin hämilläni koska töissämme ei ole ketään ”Janetzkia”, ainakaan tietääkseni. Toinen Janetzki, joka tuli mieleeni on Jokereissa aiemmin pelannut tsekki, mutta sitä ei kyllä jonnet muista. Oli siis pakko kysyä, että kuka on Janetzki? Joku asiakas?
Ilmoitin heti, että on kyllä hienoa, miten saadaan asiakastapaamiset pitkän odotuksen jälkeen käyntiin. Ilmoitin, että olisi ollut mahtavaa lähteä mukaan Janetzkille. Nuori repesi nauramaan ja valisti minua, että Janetzkille meneminen tarkoittaa paskalle menemistä. Kuka olisi arvannut?
Tsufeet eli kahvit juotiin IT-nuorten kanssa aluksi hyvinkin leppoisissa tunnelmissa. Jaoin heille osan eväsleivistäni, koska nuorten hyvinvointi on minulle oikeasti tärkeää. Työpaikalle palaamisen jännitys, ruisleipä ja kaksi vuotta vanhat kahvinpurut ei ollut paras yhdistelmä herkälle vatsalleni, mutta ajattelin ottaa juuri opitun termin käyttöön ja ilmoitin kahvihuoneessa lähteväni käymään Janetzkilla! Sillä sain kyllä heläytettyä nuorilta kunnon naurut. He huusivat perääni, että koht lentää varpusia ja salee takalaittomaksi eli nopea, pakarat yhdessä edennyt kävelyni kohti vessaa paljasti, että mahani oli mennyt sekaisin.
Päivä eteni kuitenkin kivasti ja jututin nuorisoa pitkin päivää. Olen kuulemma toimistokuukkeli eli työyhteisön tärkeä tukipilari, joka kyselee koko ajan kuulumisia.
Toimistolle on palkattu uusi nuori ja hän on huhujen mukaan uusi todellinen myyntitykki. Halusin tietysti heti päästä nuoren myyntinaisen juttusille. Minulle – vanhempana ja kokeneempana myynnistä kaiken tietävälle – on luonnollista antaa hyviä ohjeita.
Nuori myyjä istui työhuoneessaan ja ajattelin ottaa heti tilanteen haltuun viestimällä hänelle, että olemme samalla levelillä eli tasolla. Aloitin keskustelun rennosti sanoilla:
– Jjouuu, wadap homie! eli kysyin mitä hänelle kuului.
Lisäsin tervehdykseen myös ehkä hiukan omaan makuunikin kiusallisen käsimerkin. Nuori kysyikin, että ängitkö sä ukko just inee ja näytit centterii mulle?
Olen niin kauan ollut käyttämättä nuorison omaa kieltä, että kun keskityin sanoihin, niin saatoin huomaamatta tervehtiä nuorta näyttämällä hänelle keskisormea. Nuori ei kuitenkaan suuttunut, vaan vastasi, että ei äijä täs midist ja näytti tietysti keskisormea takaisin.
Ensi tapaaminen meni siis todella hienosti ja uusi myyntivahvistuksemme sai minusta varmasti hyvän vaikutelman!
Kerroin nuorelle kuka olen, ja että olen valmis auttamaan häntä työtaipaleensa alussa. Kysyin häneltä, että oletko sinä seuraava myyntitykkimme? Hän sanoi, että kyl mä myyn saharalle hiekkaa ja eskimoille jäätä.
En tiedä oliko nuori meille tullessaan ymmärtänyt, että myymme viestintäpalveluja? Toisaalta, enhän minäkään ensimmäisenä työpäivänä aivan kaikkea uudesta työpaikastani tiennyt.
Tein välittömästi huomion kuinka nuori nainen oli pukeutunut todella tyylikkäästi, ja sanoinkin hänelle:
– Meillä on vähän sama tyyli.
Johon hän totesi, että jep vähän, onneksi. Hän siis selvästi arvosti myös minun tyyliäni ja oli huomioinut myös yhteneväisen tyylitajumme. Kerroin vielä, että tykkään käyttää klassisia värejä ja pidän hillitystä tyylistä. Nuori totesi rokkaavansa kevlaria.
Tähän vastasin, että olen myös rockmusiikin ystävä ja rokkaan usein Pelle Miljoonaa. Nuori mutisi eli ajatteli ääneen, että ei yhtään ihmettele sitä, että Pelle kertaa miljoona on meikäläisen idoli. Olen kuulemma selvästi imenyt vaikutuksia Pellestä eli minusta huokuu edelleen tuo kadehdittu rock-asenne.
Oli kyllä mahtavaa huomata, kuinka nuori arvostaa minua ja meistä tulee varmasti hyvät työkaverit!
Uusi vahvistuksemme kertoi sopineensa asiakastapaamisen iltapäivälle. Tarjouduin tulemaan mukaan, koska asiakas oli minulle tuttu ja hyvähän se on kokeneemman kehä-ketun olla aloittelijaa tukemassa. Sain vastauksen, että voit lähtee beesii, mut en tarvii mitää aktiivi-isää. Oli mahtavaa huomata, kuinka nopeasti minut koettiin isä-hahmoksi.
Aktiivi-sanan merkitys jäi minulle vielä mysteeriksi, mutta luulen sen liittyvän siihen, kun kerroin hänelle, miten mahtava työyhteisö meillä on ja osallistuimme kerran Tukholman maratonille viestijoukkueena. Sain muuten juosta kaikki osuudet.
Lähdimme asiakastapaamiseen.
Minulta kysyttiin, että passaaks ehk kyyi?
– Kyllä se varmaan passaa, vastasin, koska en halunnut kieltäytyä, vaikka en ihan ymmärtänyt mitä hän kysyi.
Hän sanoi, että nähää kiesil, käyn vaa vetää lakin knuburaa eli hän käy laittamassa päähineen päähän ja tulee sitten autolle.
Tässä kohtaa ymmärsin, että en ollut ehkä ymmärtänyt aivan kaikkea. Eihän minulla nimittäin mitään autoa ole, kun kuljen töihin avovaimoni mummon vanhalla Jupiterilla.
Kysyinkin, että kuinka pitkä matka asiakkaalle olikaan? Ja samalla mietin, että kumpi hajoaa ensin: Jupiter vai meikäläisen pohkeet?
Odottelin myyntitykkiä paikalle ja pumppasin renkaisiin lisää ilmaa JIC (just in case) eli varmuuden vuoksi. Avovaimoni mummon vanhaa pyörää, kun en ollut mitoittanut kestämään toista matkustajaa.
Nuori näki hänelle varatun paikan Jupiterin tarakalla ja ilmoitti:
– Sheesh!! äijä mitä vit&ua?!
Hän oli silminnähden yllättynyt siitä, kuinka hienona olen onnistunut Juperin pitämään. Päädyimme kuitenkin menemään hänen uuden karhealla töpseli– eli sähköautolla.
Autossa tunnelma oli kuin Paluu Tulevaisuuteen -elokuvassa, sillä auton kojelautaa koristi valtava älylaite. Nuori kehui kuinka smoothie eli pirtelömäinen meno autossa onkaan.
Kysyin, että mistä hän oli rahat saanut näin upeaan autoon?
Nuori sanoi että porukat on painanu valuuttaa eli hänen vanhempansa ovat rikollisia tai sitten ovat valtionpankissa töissä. Toivon sitä jälkimmäistä.
Kerroin hänelle, että omat vanhempani eivät ole painaneet muuta kuin puuta. Oli minun kuitenkin kehuttava, että itsellänikin oli nuorena upea auto, joka herätti kateutta monessa.
Nuori totesi:
– Status on ollu sit OG eli Original Gangsta.
Sanoin, että en minä mikään aito gangsteri kuitenkaan nuorena ollut, vaikka pukeuduinkin Mic Macin tuulihousuihin ja FUBUN lippahattuun.
Laitoin myös merkille, että autossa soi räp-musiikki, vaikka hän olikin aikaisemmin todennut rokkaavansa kevlaria. Kysyinkin, että voisimmeko kuunnella sitä kevlaria?
Kysymyksen jälkeen tein havainnon, että auto on todella hiljainen.
Päästyämme perille ajattelin keventää tunnelmaa ja totesin, että tämä onkin jo päiväni toinen tapaaminen.
Uteliaan tuntuisena sain vastakysymyksen:
– Missä tapaamisessa aamulla kävin?
Kun sitten rehvakkaasti totesin, kuinka ihan heti aamulla kävin Janetzkilla, tunnelma ei suoranaisesti parantunut, mutta ei se huonontunutkaan.
Miten teidän muiden päivät toimistoilla ovat alkaneet?
Puutonoksa
