Nyt se sitten tapahtui.
Sota saavutti meidät suomalaiset: drooni tippui Kouvolaan.
Drooni putosi alle sadan metrin päähän kouvolalaisen Antti Syrjäsen kodista: ”Tuohonhan se tuli, se roonin paska”.
Haastattelussa suomalainen mies Antti ja taustalla pesua vaativa vihreä Toyota. Antti ei ajele millään sähkövempaimella, vaan Toyotalla. Antti tietää, että jos ei autoa vaihtaessa muuta keksi, niin Toyota. Olen myös melko varma, että ennen Toyotaa Antilla oli Ford Escort. Antti oli pukeutunut ruudulliseen kauluspaitaan, josta hän on jättänyt kaksi ylintä nappia auki ja päähänsä Antti oli laittanut lippalakin.
Kouvolassa on kevät!
Omaksi yllätyksekseni Antin kauluspaidan taskussa näytti olevan kännykkä eikä norttiaski. Lienee aina mukana kulkeva norttiaski siirretty median toimesta housujen takataskuun kuvaussyistä, vai onko saavutettu piste, jossa norttiaski suomalaisen miehen taskussa on vain kaukainen muisto.
Selonteko.
Kouvolan mies Antti puhuu rauhallisesti ja välillä hymistelee asialle. Hän on kuin toisesta maailmasta, mutta niinhän hän tavallaan onkin. Hän elää kaiken sosiaalisen median ja ylipäätään median hömpötyksen ulkopuolella.
Hän elää oikeassa maailmassa, jossa asiat otetaan vastaan suomalaisella tyyneydellä ja rauhallisuudella. Ei paniikkia, ei hysteriaa, ei spekulointia. Oli vain kova rytinä, kuin puu olisi kaatunut. Sitten mentiin katsomaan, että mikä ihme se oikein oli. Paikalla todettiin, että siellä maastossa oli peltinen kehikko kokoa metri kertaa metri, polttomoottori ja propelli. Roonin paskahan se siis oli.
Ei pelkoa.
Droonien mukana kulkee nykyään kymmeniä kiloja räjähteitä. Antti meni silti katsomaan tilannetta kuin räjähtämätöntä uudenvuoden rakettia. Ei pelkoa, vaan puhdasta sisua ja uteliaisuutta. Vasta viranomaisten saapuminen paikalle sai Antin siirtymään sivummalle Toyotansa luokse. Mutta siihen asti Antti oli vartioinut tilannetta, kuten kunnon kansalainen tietysti tekeekin.
En tiedä, mitä Antti oli tehnyt ennen kuin kuuli rytinää omalla tontillaan. Mutta hän vaikutti juuri sellaiselle, joka oli juonut kahvia tuvassa, syönyt kahden sormen paksuista siivua pullapitkosta (rusinoilla tietysti) ja kuunnellut Yle puhetta vanhasta radiosta, jossa antennin kuuluu olla juuri tietyssä asennossa, ettei puhe ihan kokonaan peity jatkuvan suhinan taakse.
Tontilla kuuluneen metelin jälkeen voin vain kuvitella Antin ajatelleen, että mikähän perkele se oli.
Olisinpa isona kuin tuo kouvolalainen Antti.
Kansanradio, metsä, rauhallisuus, kahvit eikä pelolle anneta mitään sijaa. Pelolle ei ole sijaa, vaikka roonin paska tippuisi melkein päähän. Ei aleta heti sotaa tai hätätilaa julistamaan. Ei lähdetä hamstraamaan kaupasta vessapaperia, vaan pyyhitään perse, vaikka kuudesti viikossa postilaatikkoon ilmestyvään Kouvolan sanomiin.
Niin kauan kuin meillä on Suomessa näitä ihmisiä, niin meillä ei ole mitään hätää.
Itse, kun näin tuon haastattelun, laitoin lapset nukkumaan, pussasin vaimoa ja painoin omankin pääni levollisena tyynyyn. Kaikki on hyvin.
Teksti – Puutonoksa
