Olen pitkään miettinyt, että pitääkö se sanonta paikkansa, missä pienistä puroista syntyy suuri joki. Koko ajatus lähti liikkeelle, kun ostin Skyr-rahkan. Sen hyvänmakuisen, islantilaisen rahkan, jonka proteiinipitoinen ravintosisältö valuu suoraan olkapäille.
En ollut hetkeen ostanut kyseistä tuotetta, koska nykyään lähes jokaisesta tehtaasta tulee ulos jonkinlainen rahkavalmiste. Kuulun niihin tyyppeihin, joiden on vain aina pakko kokeilla uutta tuotetta, vaikka tietäisi, että se tuskin maistuu omassa suussa hyvälle. Mahdollisuus on pakko antaa!
Joka tapauksessa huomasin, että tässä Skyr-rahkassa oli mukana pahvinen lusikka. Tai ei se ollut edes oikein lusikka, vaan lasten askartelukerhossa tehty pahvinen, lusikkaa muistuttava jäljitelmä.
Ekologisuus! Islantilaiset ovat siirtyneet kohti kestävää kehitystä. Mutta ovatko? Muuta kestävää kehitystä purkissa ei nimittäin ole. Muovinen kansi, muovinen purkki, ja ennen kuin pääset sisältöön eli oletettavasti hapatettuun maitoon, on poistettava muovinen välikansi. Onko ekologista? Huomasin ajattelevani, että ehkä se pahvinen lusikka on se pieni puro, josta syntyy sitten suurempi joki. Toisaalta olisiko ekologisempaa, jos jättäisi lusikan kokonaan pois?
Olen iältäni jo selvästi lapsuudestani irtaantunut yli 30-vuotias, mutta silti mieleni halaajaa lapsuuden makuja. Enkä tarkoita hiekkakakkujen tai keltaiseksi värjätyn lumen syömistä, vaan ruokia ja juomia. Joskus on pakko saada ostaa kaupasta jotain nostalgista, kuten esimerkiksi mehukattia, hopeatoffeeta, mariannekarkkeja tai dallaspullaa. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan: niitä makuja, joilla pääsee hetkeksi kiinni huolettomaan lapsuuteen.
Tässä menneellä viikolla iski juuri tuollainen hetki. Luin uutisia, ja siellä oli vain sotaa, nousevia energian hintoja ja loputonta surkua. Halusin päästä edes pieneksi hetkeksi takaisin lapsuuteen, jossa eivät huolet painaneet mieltä ja onnellisuus tuli pienistä asioista kuten pillimehusta.
Ostinkin kaupasta Grandi-pillimehun. Itse Kari Grandi mainokset olivat täyttä timanttia, ja suurin harmi diabeteksestä tietämättömässä lapsuudessani oli, ettei tuota Grandia myyty kymmenen litran tonkissa!
Autossa avasin pillimehun ja olin valmis palaamaan lapsuusmuistoihini tutun maun myötä. Maku oli kuten ennenkin, mutta suutuntuma oli huono. Pahvinen pilli! Ekologisuus ja kestävä kehitys on saapunut pillimehuihin. Muovisesta suojasta esiin kaivetaan pahvinen pilli. Kokonaan pakkaus ei ole ekologinen tai muovivapaa, mutta pilli on. Pienistä puroista syntyy suuri joki?
Pahvipillistä ei muuten juomaa voi nautiskella, koska pillin käyttöikä on lyhyt. Siis todella lyhyt.
Pahvi ja nestemäinen juoma eivät tule kovinkaan hyvin toimeen keskenään. Nesteen kanssa tekemisiin joutuva pahvinen pilli muuttaa muotonsa epämääräiseksi mössöksi ja sen jälkeen se on käyttökelvoton. Ainakin siihen tarkoitukseen, johon se on suunniteltu. Kestokäyttöpillit lapsille mukaan ja pahvisetkin pillit voidaan pakkauksista heivata? Olisiko se vielä ekologisempaa? Ainakin ne muovikääreet joihin pillit pakataan, jäisivät pois.
Kun me nyt käärimme ekologisia työvälineitä esiin muovisista kääreistä ja pakkauksista, niin syntyykö siinä ilmiö, jossa pienistä vihreistä puroista syntyy suuri luontoa säästävä joki?
Jokainen pienikin palanen muovia vähemmän luonnossa on voitto?
”Pahvinen pilli” ei monia naurata, mutta siitä tuleva sananmuunnos saattaa ainakin hymyilyttää.
Puutonoksa
