Muistoissa vainko oot mun: Vauvauinti!

Monet meistä nuoremmista sukupolvista on joskus ollut tilanteessa, jossa vanhemmat sukupolvet ovat kertoneet, kuinka heidän koulumatkansa poikkesivat hyvin paljon meidän koulumatkoistamme.

Itse kuljin Kontulasta Vuosaareen kouluun, ja tuo matka taittui usein bussinumerolla 78 tai sitten metrolla ensin Itäkeskukseen ja siitä yhdellä vaihdolla Vuosaareen. Matkalle mahtui monenlaista vastaantulijaa, kuten nyt Itä-Helsingissä voi vain tulla. Mitään suurempaa vaaraa tuolla 2000-luvun alun liikenteessä ei kuitenkaan ollut. Toisin kuin vanhemmilla. Kun kuuntelee vanhempien koulumatkojen muisteloita, niin on suorastaan ihme, että he ovat yleensä selvinneet hengissä kouluajan.

Olen huomannut, että koulumatkojen lisäksi sukupolvien välisiä eroja on myös vauvauinnissa.

Itse olen nauttinut kovasti vauvauinnista ja siitä on tullut hyvä, koko perheen harrastus. Uimassa käyvät siis minä, vaimo ja meidän puolen vuoden ikäinen lapsi. (Parempi laittaa tuo selvityksenä tuohon, ettei joku lukija ajattele, että käyn yksin uimassa muiden vauvojen kanssa. Koska se olisi todella väärin. Ellei ole se vauvauinnin ohjaaja.)

Usein puheenaiheeksi kahvipöydissä nousee tuo vauvauinti, koska minulta usein kysytään, että käymmekö lapsen kanssa missään harrastuksissa. Sitten kun kerron vauvauinnista, niin saan kuulla vanhempien sukupolvien omia muistoja silloisesta vauvauinnista.

Meillä vuoden 2022 vauvauimareilla on uimalan aula täynnä hienoja hoitopöytiä, joissa voi vaihtaa lapselle uimahousut. Ja ei mitkä tahansa uimahousut, vaan vaippauimahousut. Näissä uimahousuissa on imutehoa, joka vähentää pissan määrää altaassa.

Vanhemmalla sukupolvella ei kuitenkaan ollut näin. Ei ollut aulaa tai hoitopöytiä. Oli lähes pakkaskeli, ja järvellä lipuvassa puusta veistetyssä kanootissa vaihdettiin vaatteet. Onnellinen oli lapsuus, jos vanhempi riisui lapsen vaatteet sylissä. Ilkeät lapset laskettiin kylmälle kakkosnelosen pätkälle pitkälleen. Siinä sitten otettiin vaatteet pois ja vaihdettiin uimahousut tilalle. Tai eihän silloin mitään uimahousuja ollut. Alasti piti uida perkele!

Meillä nykyään ennen siirtymistä altaaseen on suotavaa käydä lämpöisessä suihkussa ja jopa lämpöisessä saunassa käyminen on mahdollista. Vanhemmalla sukupolvella ei kuitenkaan ollut näin.

Uimaan mentiin aamulla ennen kukon laulua, koska ei vanhemmilla ollut aikaa uittaa lapsiaan työaikana. Siinä ei saunaa lämmitelty, vaan uimaan mentiin suoraan sängystä. Suihkussa käytiin, mutta vain lauantaisin ja sieltä ei lämmintä vettä tullut! Porakaivosta tulevan jäisen veden alla piti peseytyä. Joten ei ole ihme, että silloin ei kukaan koskaan sairastanut kuten lapset nykyään. ”Oli kuule poika vastustuskykyä!”

Onkohan tuossa syy myös vanhempien sukupolvien muutosvastaisuudelle? Porakaivosta tulleen kylmän veden mukana tuli liikaa vastustuskykyä.

Usein innostuneena kerron, kuinka meillä altaassa on lähes kehonlämpöinen vesi ja siellä on ihana pulikoida. Ulkona on viileät kelit, mutta altaan vesi ihanan lämmintä. Lapselle on altaassa leluja ja palloja, joilla se voi leikkiä. (On niitä leluja ja palloja meillä kotonakin! Haluan tehdä tuon selväksi, ettei joku ajattele, että lapsi parka näkee leluja vain vauvauinnissa.)

Kahvipöytäkeskusteluissa kuultujen muistelmien mukaan, kuvassa oleva reikä jäässä oli hyvä paikka opettaa vauvoja uimaan vielä jokunen vuosikymmen sitten.

Vanhemmalla sukupolvella ei ollut kuitenkaan vesi koskaan lämmintä. Riitettä oli vedenpinnassa, kun sinne mentiin. Riitettä oli yhtenä vuonna vielä heinäkuussakin. Leluja ei kellunut vedessä siihen aikaan, mutta jäälohkareita oli. Niitä piti pois edestä työnnellä ja jos ei jaksanut työntää, niin alta piti sukeltaa.

Tänä päivänä sukeltamaan opetellaan suihkun alla ja sitten altaassa varovasti kastelemalla lapsen kasvoja vedessä. Vanhempi sukupolvi on kuitenkin oppinut sukeltamaan eri tavalla.

Pakko siinä oli oppia pidättämään hengitystä, kun aamu hämärässä menet uimaan pimeään järveen. Eihän tuohon aikaan mitään alligaattoreita saalistamassa ollut, mutta kyllä petokalat olivat isompia kuin nykyään ja monesti ne nappasivat jalasta kiinni ja veivät veden alle. Siinä sitä oppi sukeltamaan ja pakkohan se oli oppia. Ja jos ei petokala vienyt uppeluksiin, niin kanootissa olevat vanhemmat painoivat airolla päätä veden alle. Oli kovia aikoja ja sieltä tuli suomalainen sisu! Ei ole ihme, että nykyään lapset ovat pumpulia, kun lämpöisessä vedessä kellutellaan.

Sukupolvien väliset erot ovat kyllä selkeitä. Sitä vain miettii, että missä vaiheessa huomaan kertovani nuoremmalle sukupolvelle, kuinka meidän oma vauvauintimme sujui?  Vanhemmat heittivät uimaopettajan käskystä lapset ruotsinlaivalta mereen siinä hieman Ahvenanmaan jälkeen. Aamulla sitten Helsingissä avattiin laivan keula ja uitiin sieltä sisään. Vanhemmat tuli sitten infopisteeltä hakemaan, kun aamiaisbuffetista ja tax-freesta kerkesivät.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *