Nuoret eivät ole vain fyysisesti huonossa kunnossa, vaan he ovat sitä myös henkisesti.
Jyväskylän yliopiston uuden tutkimuksen mukaan ”Hyvä fyysinen kunto lapsuudesta alkaen suojaa mielenterveyttä”. Ihminen on temppeli. Keho ja mieli toimivat yhdessä, eivät erikseen.
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa sanotaan: ”Tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä, sillä mielenterveyden ongelmat ovat suuri yhteiskunnallinen haaste ja ne koskettavat jopa 25–30 % nuorista. Tulosten valossa fyysisen kunnon parantaminen lapsuudesta alkaen voi auttaa ehkäisemään mielenterveyden ongelmia.”
En tiedä saisiko näin sanoa, mutta: me vanhemmat, nyt pitää herätä!!!!
Tästä nuorten ja lasten liikkumattomuudesta olen kirjoittanut useasti aikaisemminkin ja jokaisen kerran jälkeen luvannut ääneen vaimolle, että en enää tästä aiheesta kirjoita, kunnes taas kuitenkin kirjoitan. Tämän tietää jo vaimokin, joka aina toteaa, että älä lupaa itsellesi tuollaisia, kun kohta kuitenkin kirjoitat. Minkä minä tälle voin?
Lasten ja nuorten liikkumattomuus on huolenaiheeni. Nyt vielä suuremmissa määrin, kun oma jälkikasvu toteuttaa itseään elämän pelikentillä.
Kuulun itse niihin tyyppeihin, jotka nauttivat liikkumisesta ja sillä äärimmäisellä tavalla.
Rakastan treenaamista ja kaikkea sitä mitä se tuo mukanaan. Isänä pelkään usein, että kuin vahingossa vaatisin lapseltani samaa omistautumista. Haluan, että lapseni liikkuu, mutta tavalla, josta hän itse tykkää. Kehoa ja mieltä kuormittavaa liikuntaa pitää kuitenkin harrastaa.
Koska kuten uudet tutkimuksetkin osoittavat, niin hyvän fyysisen kunnon kautta voi suojata lapsen mielenterveyttä.
Hyvä fyysinen kunto tulee vain liikkumalla ja hyvillä elintavoilla. UKK-instituutin mukaan lapsi vaatii reipasta ja rasittavaa liikuntaa vähintään tunnin päivässä. Fyysinen rasitus kuulostaa pahalle, ja voi äkkiä syntyä kuva, että lasta pitää juoksuttaa naapurin taapero selässä mäkiä ylös, mutta eihän se sitä tarkoita. Fyysinen rasitus on sitä, kun lapsi riehuu ympäriinsä ulkona ja tulee sisälle hengästyneenä ja posket punaisena. Usein täynnä iloa ja hyvää mieltä.
Kenen tehtävä on liikuttaa lastasi?
Nopea ja suora vastaus on, että tehtävä on vanhempien vastuulla. Joko liikkua lapsen kanssa yhdessä tai sitten huolehtia, että lapsella on ohjattuja harrastuksia tai pihapelejä kavereiden kanssa, joissa tulee liikettä. Kuinka vain, niin lasten liikkumisesta vastuu on meillä vanhemmilla. Meidän vanhempien pitää tehdä parhaamme ja yrittää ehkäistä lastemme mielenterveysongelmia parantamalla heidän fyysistä kuntoaan.
Jos lapsen ohjattu harrastus kestää aina 60 minuuttia per kerta, niin ei riitä, että lapsi käy harrastuksissa pari kertaa viikossa, jos lapsen muu aika menee puhelinta tai televisiota tuijottaen.
UKK- instituutin mukaan lapsi tarvitsee vähintään seitsemän tuntia reipasta ja rasittavaa liikuntaa viikossa. Jos lapsen harrastus vaatii lapselta viikossa kolme tuntia fyysisesti rasittavaa liikuntaa, niin viikko määrästä puuttuu vielä vähintään neljä tuntia. Me vanhemmat emme siis voi olettaa, että lapsemme liikkuvat riittävästi, jos käymme pari kertaa viikossa viemässä lapsemme ohjattuun harrastukseen. Meille vanhemmille jää silti vielä tehtävää, jotta saamme lapsemme liikkumaan edes sen vähimmäismäärän. On siis hommattava lapselle lisää ohjattuja harrastuksia, pihapelejä tai yhteistä tekemistä.
Suurin osa meistä vanhemmista tekee lapsemme puolesta mitä tahansa, mutta teemmekö kuitenkaan?
Olemmeko me valmiita vaatimaan lapsiltamme liikettä? Tutkimustulosten mukaan emme ole.
Yksi vaikeimmista asioista mitä olen vanhemmuudessa kokenut, on lapseltani vaatiminen. Tietysti kaikki pelko lapsen sairastumisista ja muista elämänkolhuista pelottaa, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Tasapainoilu sen välillä, että milloin voin vaatia lapseni tekemään asioita ja milloin hoidan ne asiat hänen puolestaan.
Vaikeaa on, mutta yksi asia on sitten aivan varma! Liikkumista ei kukaan voi tehdä kenenkään puolesta.
Miksi itse tykkään käydä treenaamassa salilla, hiihtoladuilla tai kuntopyörällä? Vain tehty työ näkyy. Oli ihminen sitten rikas, rakas, eronnut, karannut tai kaikkea noita ja enemmänkin, niin liikkumisen osalta kukaan ei tee sitä puolestani. Ei auta minun tai sinun hyvinvointiasi, kun naapuri lähtee kävelylle parantamaan omaa jaksamistaan, oman hyvinvoinnin edistämiseksi on siis lähdettävä itsekin.
Niin yksinkertaista se on ja ehkä se onkin se perimmäinen syy siihen, miksi liikkuminen sopii minulle. Yksinkertaiselle miehelle yksinkertainen homma? Luin tämän ajatuksen ääneen ja kirjoituspöydän (lue: keittiön pöytä) toisella puolella istuva vaimoni hyväksyy toteamukseni hymyillen ja nyökytellen.
Lapsi on huomattavasti helpompi istuttaa sohvalle älylaite kädessä kuin lähteä hänen kanssaan ulos, uimahalliin, pyöräilemään, potkimaan kiviä tai tutkimaan luontoa, mutta mikä karhunpalvelus se voikaan olla? Liikkumattomuudesta lapsi kärsii sitten myöhemmin ja usein siitä kärsivät myös vanhemmat. Eli sen edestäsi löydät minkä taaksesi jätät.
Ei sillä, että vanhemmat siitä itseään syyllistäisi. Syy lasten liikkumattomuuteen on tietysti muualla kuin itsessämme, kuten vaikka yhteiskunnassa ja sen epäsuhtaisissa rakenteissa, eikä siinä, että me vanhemmat olemme niin ”kiireisiä” ja joskus ehkä vähän laiskojakin.
Puutonoksa
