Kenelle tätä budjettiriihen teatteria oikein tehdään? Meille kaikille yhteisistä asioista kiinnostuneille sotureille vai niille pienille äänestäjäryhmille, jotka jaksavat päivästä toiseen vaatia uhmaikäisten lasten tavoin oikeuksiaan? Oikeuksien mukana tulee kuitenkin velvollisuuksia, mutta nämä ovat nyt unohtuneet valitettavan monelta. Myös päättäjiltä.
Hoitajapula ja heidän pahoinvointinsa on vuosia tiedossa ollut ongelma. Moni hoitaja on kärsinyt jo nyt aivan liian kauan liiallisesta työtaakasta. Yhä useampi hoitaja hakeutuukin muihin ammatteihin tai työterveyslääkärin kautta sairaslomalle.
Lapsi kysyy vanhemmiltaan, että kuka pitää minusta huolen, jos te kuolette? Kotihoidossa lähes toimintakyvytön kysyy siellä käyvältä hoitajaltaan, että kuka pitää minusta huolen, kun sinä vaihdat työpaikkaa? Kotona tai laitoksessa hoitoa saava on hyvin henkilökohtaisissa kosketuksissa hoitajiensa kanssa. Tämä pitää huolen, että apua tarvitsevalla on lämmin, maha täynnä, puhtaat vaatteet ja kivuton elämä. Tähän kaikkeen hoitajilla on aikaa vain muutamia minuutteja ja lisää pitäisi tehostaa. Tuplavuoroja painava hoitaja unohtaa kohta hoitaa itseään ja olemme jo tilanteessa, jossa vastauksena hädästä kertovaan kysymykseen on: – Ei kukaan.
Opettajat ilmoittivat, että heidän työtaakkansa on liian kova, eivätkä jatkuvat kiristykset budjetteihin helpota tilannetta. Mikäli kuitenkin opetusministeriä ja – ministeriötä on uskominen, niin opettajat voivat hyvin, eikä uusi laki, jossa koulua lisätään vielä vuodella, vaikuta kielteisesti opettajien jaksamiseen. Resursseja riittää.
Yhä useampi nuori (etenkin pojat) kärsii lukutaidottomuudesta. Koulunkäyntiavustajia vähennetään, samalla ryhmäkokoja kasvatetaan. Yhä useampi lapsi ja oppilas jää vaille laadukasta opetusta, kun opettajien aika kuluu yleisen järjestyksen ylläpitämiseen. Opettajien tulee käydä opetussuunnitelmaa läpi, ja osa lapsista ei pysy mukana. Mikä tähän avuksi? Ryhmäkokojen kasvatus ja supistetut määrärahat tuskin helpottavat opettajien työtaakkaa jatkossakaan. Annetaanko tässäkin tapauksessa tilanteen ajautua siihen pisteeseen, jossa päteviä opettajia ei löydetä enää riittävästi? Ja opettajienkin vaihtoehdot ovat työpaikanvaihto tai sairasloma.
Tätä luetteloa voisi vielä jatkaa. Poliisien määrärahoja ei ilmeisesti sittenkään vähennetty. Joskin lukemani asiaan liittyvät lausumat saavat miettimään, että mitähän siellä budjettiriihessä tulikaan sovittua. Iltapäivälehtiä siteeraten: valtiovarainministeri Saarikon mukaan poliisien määrärahat säilyvät nykyisellä tasollaan ja niitä on suunnattava harvaan asutetuille alueille. Sisäministeri Ohisalon mukaan poliisin toimintamenot ovat ensi vuonna korkeammalla kuin tänä vuonna. Tällä rahoitetaan muun muassa poliisin ihmiskaupan vastaista työtä.
No, se mikä on kuitenkin totta, on, että poliisia, jota kohti suunnataan muuten entistä enemmän väkivaltaa, saa odotella ihan huolella, vaikka apua tarvitsisi. Enkä syytä tästä sitä poliisia, joka on kiinni toisaalla.
Hallitus on ilmeisesti löytänyt yhteisen linjan, kuinka pitää huolta niistä, jotka pitävät huolta meistä. Ja se linja on, että kaikki on hyvin. Hoitajamitoitusta lisättiin, opetussuunnitelma toimii ja ryhmäkoot kunnossa, poliisien määrärahoihin ei kosketa (?) ja maassa kaikki hyvin.
Kyllä ymmärrän, että ei hallitus kaikkeen pysty, mutta jonkinlainen arkijärki sentään lienee mahdollista.
Hienot kirjaukset ja lupaukset eivät auta, jollei niitä pystytä toteuttamaan. Kysyn ihan suoraan:
Kuka pitää huolen heistä, joiden pitäisi pitää huolta meistä?
Olisiko meidän kaikkien syytä vihdoin nousta vaatimaan heille parempia työolosuhteita, kohtuullista palkkaa, jolla voi elää jopa täällä Pääkaupunkiseudulla. Rahasta puhuminen tässä yhteydessä, jossa puhutaan kutsumustyöstä, on tietysti hassua, mutta kyllä tämä peräämäni huolenpito ratkeaisi suurelta osin juuri rahalla.
Minä ainakin maksaisin parempaa palkkaa hänelle, joka hoitaa minua, kun en enää itse siihen pysty kuin hänelle, joka päättää valtakunnan asioista ilman vastuuta.
Jos eläisimme hyvinvointivaltiossa, niin riitelyssä pitäisi olla, että laitetaanko näille meistä kaikista huolta pitäville arjensankareille miljardi vai kaksi miljardia lisää rahaa budjetteihin. Kuitenkin se on se ainut millä on merkitystä. Näin turvaisimme lastemme ja lastenlastemme oikeudet leikkiä ulkona, elää hyvä elämä ja vanheta arvokkaasti, niin että heistä pidetään huoli läpi elämän riippumatta taustoista.
Puutonoksa
