Luin Tommi Niemisen kirjoittamaa juttua ”Hyvät kansanedustajat” Helsingin-Sanomista sunnuntai aamuna. Iso, aukeaman juttu kertoi Tommin huomioita siitä, kuinka poliittinen kieli on muuttunut kovaksi, ja kuinka jotkut kirjoitukset suorastaan ihannoivat väkivaltaa. Tommi oli kerännyt hyvän määrän todisteita tekstilleen, vaikkakin teksti oli kovin vasemmalta kirjoitettu ja siitä sai helposti vaikutelman, että vain Perussuomalainen puolue on tuon kirjoittelun takana. Itse olen sitä mieltä, että kukaan ei tappele yksin, vaan riitelyyn tarvitaan aina joku toinenkin.
Kiinnostuin ja kävinkin lukemassa kaikkien puolueiden kansanedustajien nettikirjoituksia. Löysin sieltä kaiken sen, mitä siellä arvelinkin olevan. Mielettömän määrän lisää haukkumista, solvaamista ja syyllistämistä. En tiedä kuka on se viisain: se, joka aloittaa vai se, joka sitä jatkaa. Mutta yksi asia tuli selväksi: syytä muita aiemmin tehdyistä päätöksistä, se antaa sinulle luvan tehdä samanlaisia.
Kansanedustajammekin jakavat esimerkillisesti provokatiivisia twiittejä, joilla syvennetään kuilua eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä. Tavoitteena ei ole kuunnella eikä ainakaan löytää yhteistä ratkaisua. Oman somekansan nuoleskelu on pääasia. Yhteisten asioiden hoito jää toiseksi, jos on listalla lainkaan.
Tommin vihapuhehavainnot on kaikki löydetty nettikirjoituksista. Tämä on aikakautemme suurin ongelma. Ihminen osaa kyllä keskustella kasvotusten ja jos ei osaa, niin murisee ja jatkaa matkaansa. Sosiaalisessa mediassa kaikki ovat asiantuntijoita ja tietäjiä, sosiaalinen media on paikka, missä moni voi ilmeisesti tuntea genitaalialueiden laajenemista. Sosiaalisessa mediassa voit olla kuka tahansa ja koskemattomuutesi luo sinulle supervoimat. Voit sanoa mitä vain, ottaa kantaa mihin vain ja samalla voit olla niin iso kuin haluat. Todellisuudessa olet kuitenkin se kaupassa käyvä ja laskuja maksava ihminen, jonka elämä on tasan samanarvoista kuin muidenkin ihmisten.
Kuten Tommi jutussaan kertoo nettihuutelijat voivat olla myös päättävissä asemissa olevia. Karu fakta, josta itse kirjoitin viime viikolla, kun huomasin sisäministeri Ohisalon jakaneen väärää uutista koskien Finlandia-hiihtoja. Ministerit ja päättäjät voivat kirjoittaa ja jakaa tarinoita seuraajilleen, juuri siltä omalta puoleltaan puolen kolikkoa. Tällä tavoin voi päästä ajamaan 10.000 twitter-seuraajansa asiaa, ja samalla tuntea olevansa tarpeellinen tai ainakin yrittää vakuuttaa niin paitsi itsensä myös kannattajansa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ainutkaan twiitti tai jaettu uutinen ei ole vielä luonut työpaikkoja, hoitanut vanhusta, siivonnut vessaa, lisännyt hyvinvointia tai torjunut ilmastomuutosta. Iso määrä twiittejä pitää haistattelua yllä, mutta viekö se asioita eteenpäin? Tuskinpa.
Sosiaalinen media mahdollistaa kovemman kielenkäytön ja rajumman provosoinnin, koska pelkoa siitä, että joutuisi minkäänlaiseen vastuuseen ei ole. Kuka Twitterissä huutavista uskaltaa päivisin kaupungilla huudella ideologiaansa tai haukkua muita? Luulen, että kauan ei tarvitsisi haukkua ja solvata ennen kuin saisi ns. nokkiinsa .
Kun Li Andersson haistatteli paskaa Jussi Halla-aholle, sai se ihmiset kauhistelemaan opetusministerin kielenkäyttöä. Netissä se on arkipäivää. Onneksi enemmistön reaktio oli se, että Li Anderssonin ei olisi tuota pitänyt sanoa. Koska kukaan ei ole siinä asemassa tässä maailmassa, että voi haistatella kenellekään. Ihmisten on herättävä ja ymmärrettävä, kuinka typerää on vertailla voimiaan paikassa, missä uhoavat nimimerkit.
Puutonoksa on huolissaan ihmisten uppoamisesta sosiaaliseen mediaan. Ulkona ja kaupassa kuljemme katse märissä kengissämme emmekä uskalla kohdata kanssaihmisiä todellisessa maailmassa. Menemme kotiin, avaamme somen ja huudamme mitä sylki suuhun tuo ja tunnemme olevamme parempia ihmisiä.
Sosiaalisen median räikeä vastakkainasettelu on helppo keino kerätä tykkäyksiä – tykkäyksiä saman mielisiltä. Tämän keskustelutyylin – paskat se mitään keskustelua ole – toivoisin katoavan, koska ongelmia ei vastakkainasetteluilla ja nimimerkeillä ratkaista.
Toki sillä voi saada paikan eduskunnasta tai ministeriöstä, mutta kuten on helppo huomata, niin ei Twitteristä hankituilla meriiteillä mitään aikaiseksi saada. Tietysti, jos tavoite on päästä vain eduskuntaan, niin se voi hyvinkin onnistua, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että olisit pätevä kansanedustaja. Se tarkoittaa vain, että jaksat joka päivä jakaa, kommentoida ja vääntää twiittejä. On helppoa muistuttaa muiden aiemmin tekemistä virheistä ja osoittaa olevansa tarkka muiden tekemisistä. Tuota vanhojen tekemisten kaivelemista kutsutaan pätemiseksi, jolla ei saavuteta mitään. Ainakaan mitään uutta, vanhoja kun voidaan kaivella vaikka huomiseen, mutta ei se mitään edistä.
Isoja kokonaisuuksia tällaiset twitteröijät ja netissä vääntävät huutajat harvoin ymmärtävät. Tämä valitettavasti näkyy tämän päivän politiikassamme. Kaikki haluavat palvella pientä seurakuntaansa pienillä päätöksillä. Pientä palikkaa muuttamalla saattaa hajota koko rakennelma.
Puutonoksa
