Liikkuminen on ihanaa, mene sinäkin liikkumaan! Kyllä ihmisen pitää liikkua! Miksi et liiku, kyllä kannattaisi! Terveydelle on hyväksi liikkua!
Tuollainen jankuttaminen ei auta lisäämään kenenkään liikuntaa.
Tähän jankuttamiseen syyllistyy Puutonoksa itsekin. En minä tietenkään Kontulan ostarilla ole kenellekään liikkumisen hyödyistä saarnaamassa. Ainakaan vielä. Sitä huomaa kuitenkin välillä selittävänsä liikunnan hyödyistä ja liikkumattomuuden haitoista, mutta unohtaa kokonaan, että ehkä vastaanottaja ei vain ole kiinnostunut liikkumisesta.
Eihän ketään voi motivoida lukemaankaan sillä, että selittää, kuinka tärkeää on lukea ja miten sivistävääkin se voi olla. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Kysymys kuuluukin, että miksi liikkuminen ei kiinnosta ja miten voisimme herättää mahdollisen kiinnostuksen? Millä nuoria voi saada liikkumaan ja jopa innostumaan siitä?
Ihan aluksi totean, että kaikki tsemppaamiset ja motivointipuheet voidaan heittää romukoppaan.
Netti ja etenkin sosiaalisen median alustat ovat täynnä ihmisten laittamia motivaation kasvatuspuheita, joilla yritetään saada ihmiset innostumaan milloin mistäkin.
Tilastoista kuitenkin paljastuu, että todellisuudessa niiden vaikutus on nolla, jos ei jopa negatiivinen. Koska, jos ne kaikki motivaation kasvatukseen pyrkivät videot toimisivat, niin meidän kaikkien arki täyttyisi liikunnasta, lukemisesta, hyvästä olosta ja terveellisistä ruuista. Reaalimaailmassa kaikki on kuitenkin juuri päinvastoin. Reaalimaailman arjessa liikuntaa, lukemista, hyvää oloa on koko ajan vähemmän ruokailutottumuksista puhumattakaan.
Nyt joku teistä lukijoista ajattelee, että kyllä ne motivaatiopuheet auttavat ja sieltä sosiaalisesta mediasta saa jaksamista omaan arkeen. Onneksi olkoon, olet poikkeus sääntöön.
Puutonoksa ei sano, etteikö niistä motivaatiopuheista voisi apua saada. Muistan hyvin, kuinka maailmakovimmilla yleisurheilijoilla oli nenänvarret teipattuina, koska se auttoi saamaan happea paremmin urheilusuorituksen aikana, joka taas saattoi parantaa tuntuvasti ennätyksiä. Sitten joskus kaikilla oli ranteessa sellaiset kumilenkit, jotka paransivat tasapainoa. Jos joku motivoi tekemään hyviä asioita, niin se on aina hyvä.
Millä saamme nuoret liikkumaan?
Siinä on satojen miljoonien, jos ei jopa miljardien hyvinvointieurojen kysymys.
Puutonoksa kysyykin, että onko tätä asiaa kysytty lapsilta ja nuorilta itseltään?
Me aikuiset tietysti tiedämme aina parhaiten, mutta olen huomannut, että meillä on niin kova tarve päästä kertomaan totuuksia, että unohdamme keskusteluista kokonaan asianosaiset. Tässä tapauksessa nuoret itse. Syitä liikkumattomuuteen on monia ja tässä tekstissä kerron niistä yhden.
Ensimmäisillä kerroilla väärät välineet ja kaikki pilalla.
Ensivaikutelma on kaikki kaikessa ja etenkin tutustumisvaiheessa on tärkeää, että välineet ovat oikeanlaiset. Otetaan nyt esimerkkinä itselle rakas ja monelle vastenmielinen hiihto. Rotanloukkusiteet, liian isot tai pienet monot ja siihen vielä työmiehen loskakeli. Yritä siinä sitten nauttia. Ei ole ihme, että vasta aikuisiällä moni lapsena koulussa hiihtoa inhonnut, kokee valaistumisen siitä, että hiihto voikin olla mukava tapa liikkua ulkona luonnossa. Kiitos tälle myöhäisen iän valaistumiselle on hyvien välineiden.
Sopivan kokoiset välineet.
”No kyllä ne nyt vielä kelpaa ja pääseepähän vähän fiilikseen, että mitä se on. Ostetaan sitten kunnolliset, jos sattuu innostumaan”, sanoi se tyyppi, joka vei pojan uimaan liian pienessä uima-asussa, niin että pojan toinen kives oli uimahoususta ulkona. Sitten kotona todetaan tuon uintikerran jälkeen, että ei se poika tykännyt uimisestakaan.
No, ei varmasti tykännyt ja sopivia uimahousuja tuskin tarvitsi koskaan ostaa. Uinti oli pilalla.
Uimahousut olivat vain esimerkki, mutta tuohon tilalle voi laittaa minkä vain urheiluvälineen. Luistelemaan liian isoilla luistimilla, vaeltamaan liian pienillä vaelluskengillä tai hyppäämään seivästä rautakangella.
Olisi kiva muuten kuulla, että onko teillä blogin lukijoilla ollut vastaavia kokemuksia, jossa liikunnasta on tullut karsea kokemus, kun alussa oli väärät välineet?
Puuttomanoksan kokemus jousiammunnasta on kamala. Se oli yläkouluaikoja, kun meillä oli järjestetty jousiammuntaa eikä rannesuojia ollut jaossa.
Menin innokkaana – tietysti – ensimmäisenä ampumaan lyhythihainen T-paita päällä. Heti ensimmäisellä jousen vapautuksella iho rullalle kyynärvarresta ranteeseen asti. Muut vetivät pitkähihaiset päälle ja nauttivat ammunnasta. Minun liikuntatuntini jäi siihen ja menin terveydenhoitajalle paikattavaksi.
Jäi syvät arvet, ei käteen vaan mieleen, ja siitä asti olen boikotoinut jopa Robin Hood elokuvia. En tiedä olisinko nyt maailman paras jousiampuja, jos jousiammuntaa ohjaava kaiffari olisi tuonut rannesuojia mukanaan, mutta ainakin olisin nähnyt kaikki Robin Hood elokuvat.
Kouluilla, urheiluseuroilla ja myös kodeilla on iso rooli varmistaa, että ensimmäinen kerta innostaa eikä latista. Kyse on tietysti rahasta ja ymmärrän, että pelkkää kokeilua varten on typerää ostaa tuhansilla euroilla liikuntavälineitä. Nyt tullaan ongelman ytimeen. Kuinka saadaan jo kokeiluvaiheessa lapselle ja nuorelle sopivat urheiluvälineet, jotta se ei jäisi siihen yhteen kertaan ja väärästä syystä.
Tämä on juuri se panostus, jota toivoisin kuntien, kaupunkien, hyvinvointialueiden ja vanhempien (jos siihen on varaa) tekevän. Pidetään huoli, että välineet ovat kunnossa ja lupaan, että ei se ainakaan haittaa tuo tullessaan.
Ehkä Puuttomanoksan pitäisi itsekin käydä kokeilemassa uudelleen tuota jousiammuntaa!
Sitähän voisi hurahtaa lajiin, kun ymmärtäisi laittaa rannesuojat paikalleen. Ainakin sen verran voisi omia traumoja käydä jousiammuntaradalla hoidattamassa, että oman lapsen kanssa voisi joskus Robin Hoodista tehdyn elokuvan animaatioversion katsoa.
Puutonoksa tietää, monta muutakin tapaa, joilla saadaan kuka tahansa vihaamaan liikuntaa.
Niistä seuraavalla kerralla.
Puutonoksa
