Olisi mahtavaa kirjoittaa kirja! Kirja olisi dekkari. Päähenkilö vähän mahakas rikoskomisario, joka on niin tavallisen näköinen, että joutuu esittelemään itsensä kerta kerran jälkeen uudelleen ja uudelleen. Käyttääkö rikoskomisario Raimo kauluspaitoja? Käyttää tietysti: ei minkään värisiä eli beigejä. Hän on niin tavallinen kuin vain ihminen voi olla.
Raimo ei muuten juo ollenkaan viinaa eikä polta tupakkaa. Ei ole koskaan juonut eikä polttanut. Hän ei notku baareissa, vaan viihtyy kotona villasukat jalassa. Välillä käy kavereiden kanssa pelaamassa padelia tai golfia. Luultavasti silloin joku muista pelaajista on sairastunut tai matkoilla ja on pakko turvautua varamieheen eli Raimoon.
Iltaisin rankan työpäivän jälkeen rikoskomisario syö sipsiä ja tekee niiden kanssa dippiä.
Hänen paheitaan ovat korvapuustit ja muut leivonnaiset, joiden takia vatsaosasto on vuosien aikana pyöristynyt. Työpaikan lääkäri ei kuitenkaan ole suositellut mitään elämäntapamuutosta, koska kaikki arvot ovat hyvät ja painoahan voi jokainen meistä aina vähän pudottaa.
Komisario on siitäkin vähän erikoinen tyyppi, että hän ei pane ketään, paitsi pahikset vankilaan.
Olen pistänyt merkille, että suosikkikirjoissa kaikki ovat nussineet aivan kaikkia ja dekkareissakin on vähintään yksi seksikohtaus. Ilmeisesti se myyntimenestykseen vaaditaan.
Minun kirjassani ei harrasteta mitään seksuaalista aktiviteettia kenenkään kanssa. Päähenkilö ei harrasta seksiä edes vaimonsa kanssa. Työkaverina oleva nainen yrittää aina saada rikoskomisarion antautumaan syntisten pöytään, mutta eipä onnistu. Työkaveri vonkaa päähenkilöä niin paljon, että tarinan edetessä lukijat oikein janoavat seksikohtausta. Mutta sellaista seksihommaa ei tässä kirjassa ole! Tästä asiasta työkavereidensa kanssa vetoa lyönyt naiskonstaapeli ei tule voittamaan. Raimo ei anna!
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kontulaan, vaikka komisario on töissä tietysti Pasilan poliisiasemalla, koska muita asemia ei enää Helsingissä ole. Ennen työpaikkana oli Itäkeskuksen poliisiasema, mutta poliitikkojen supistettua määrärahat oli mentävä Pasilaan asti töihin. Tästä Raimo on tosi katkera. Hän suuntaa katkeruutensa Sipilän hallitukselle, koska ”hallitus oli ihan paska”.
Komisario kulkee työmatkat vaimonsa autolla, koska omaa ei kannata tällaisina aikoina pitää. Diesel on kauhean kallista ja ympäristöasiat kiinnostavat.
Tarina on vielä vähän vaiheessa, mutta koska kyseessä on dekkari, niin rikoskomisario saa tutkittavaksi mahdollisen murhan.
Vanhempi mies löytyy kuolleena Kontulan ostoskeskuksesta. Marraskuisena aamuna ruumiin löytää aamulla töihin tuleva Kontumarketin kauppias. Ruumis on metroaseman ovien ja Kontumarketin ovien vieressä, siinä SubWaytä ja apteekkia vastapäätä. Kyllä te tiedätte sen kohdan, kun tulette ulos metroasemalta sieltä ostarin päädystä, niin heti ulko-ovien vasemmalla puolella.
Murhatun miehen tuntomerkki ovat mustat nahkakengät. Sellaiset, mitä monen isovanhemmat ja taksikuskit käyttivät. Kyllä te tiedätte ne kengät: niissä on ne nahkahapsut siinä nauhojen tilalla, korkoa se neljä senttiä ja kenkälusikkaa pakko käyttää. Murhatulla oli päällään myös beigen värinen popliinitakki. Sellainen polvitaipeisiin asti ylettyvä takki, kyllä te tiedätte sen takin. Se, mikä kaikilla itsensäpaljastajilla on aina päällä.
Tuntomerkkien lisäksi rikospoliisi tutkii myös murhatun identiteettiä ja paljastuu, että hän onkin venäläinen. Asunut Suomessa jo kauan ja omaa poliittisia kontakteja. Murhatulla on kytköksiä suoraan Kremliin tai ainakin Suomen Demareihin. Tämä on helppo päätellä, koska lompakko oli täynnä rahaa, mutta kädet taskujen ulkopuolella. Kyllä te tiedätte ne demarit, ne, joilla on massia päällä, mutta syödään ensin muiden rahat ja sitten omat, jos tarvetta.
Tämä murhatun miehen poliittinen suuntaus heittää Raimon vakavaan eturistiriitatilanteeseen. Raimon ammattietiikkaa koetellaan.
Dekkareissa rikospoliisit joutuvat aina kiperiin tilanteisiin yrittäessään kalastella tietoja murhatusta. Tässä kirjassa kiperiä tilanteita ei juurikaan ole, mutta paperitöitä senkin edestä, koska murhatusta venäläistaustaisesta miehestä joudutaan kaivamaan tietoja aina Suomen Moskovasta asti. Suomen Moskova, se on se vuosia julkisinvaroin tuettu Suomi-Venäjä-seura. Näissä tietopyynnöissä aikaa menee aina todella kauan. Vähintään yhtä kauan, kun toimittajilla kestää saada tietopyyntöihin vastaukset valtioneuvoston aamupaloista, taksimatkoista, ja edustuskuiteista. Eikä saatuihin tietoihin voi välttämättä luottaa, mutta sehän on poliisin arkea.
Kuten dekkareissa on tapana, tulee lukijoita hämätä ja lopun yllättää.
Murhatulla ei ole Suomessa perhettä eikä ystäviä. Rikospoliisi on koko ajan umpikujassa, ja mitään johtolankoja ei ole. Olisivatko vieraanvallan kätyrit olleet asialla? Hermomyrkkyä ja teetä ei voida laskea pois laskuista!
Lukijoiden ja Raimon suureksi yllätykseksi lopulta käy ilmi, että venäläinen popliinitakkimies ei ollutkaan joutunut väkivaltaisen murhan tai edes tapon kohteeksi. Miehen hengen vei sydänkohtaus.
Tämä on rikoskomisariolle helpottava tieto, koska kaasuputkihankkeiden lisäksi Demarit eivät tarvitse yhtään lisää epämiellyttävää uutisointia. Lukijan mielessä jää soimaan kysymys, että oliko sydänkohtauksen syy luonnollinen… Ja lukija on vahvasti koukussa odottamassa seuraavaa kirjaa.
Ihan alustavasti olen hahmotellut, että seuraavassa osassakin mahdollinen murha olisi sattunut Kontulan ostarilla. Ruumiin löytää taas Kontumarketin kauppias, mutta nyt ruumis löytyykin Kontumarketin toisilta ovilta. Siitä Saiturinpörssiä vastapäätä, kyllä te tiedätte sen kohdan, just ennen niitä baareja ja pizzeria Kalkania. Uhrilla on jalassaan lenkkarit ja niissä ne kolme raitaa, kyllä te tiedätte ne valkoiset lenkkarit, joissa on kolme vähän vinottaista poikkiraitaa.
Puutonoksa
