Elokapinan mielenilmaus paljastaa sen, mitä olen pelännyt. Hallituspuolueita johdetaan imago ja henkilökuva johtoisesti. Tiedätte varmasti ne klassiset viestintätaktiikat, joita viestinnän ihmiset ovat käyttäneet jo kauan. Loppuviikosta ja mieluiten perjantaina on parasta kertoa huonot uutiset. Maanantaina ja alkuviikosta julkaistaan sitten taas kaikki hyvät uutiset. Isot ja katastrofaaliset ongelmat hukutetaan monen pienen ongelman sekaan ja toivotaan myrskyn jäävän pienen kesäsateen veroiseksi. Näin viestintä on toiminut aina ja tätä peliä politiikassa käytetään ansiokkaasti myös tänään.
Nyt, kun Mannerheimintie on tukittu ilmastosta huolestuneiden ihmisten toimesta, niin sitä uutisointia on melkein mahdotonta hukuttaa minnekään. Ihmisten tapellessa perjantaina onko ”ilmastoaktivisteilla oikeus tukkia työssäkäyvän veronmaksajan liikkuminen Mannerheimintiellä”, on viestinnän ammattilaistenkin nostettava tassut ylös ja todettava, että nyt on mahdotonta siirtää tämä uutisointi maanantaille.
Tällaisen hetken tullessa maan johtavilla poliitikoilla on kaksi vaihtoehtoa.
Ensimmäinen tapa toimia on lyödä oma pää pensaaseen ja uhrata virkamiehiä, muita puolueita tai vaikka anoppi, jos se vain oman imagon onnistuu pelastamaan. Tärkeintä on kuitenkin olla itse asiasta hiljaa ja kertoa, kuinka huuhkajat viimeinkin pelaavat arvokisoissa.
Toinen tapa reagoida on se hieman harvinaisempi. Osallistutaan rohkeasti keskusteluun. Rohkeimmat voivat jopa mennä nokatusten keskustelemaan, tässä tapauksessa ilmastosta huolissaan olevien ihmisten kanssa. Kerrotaan mitä kaikkea ilmaston eteen on jo tehty ja mitä kaikkea omalla hallituskaudella ollaan vielä asian eteen tekemässä, noin niin kuin omasta näkövinkkelistä. Ja vastapäin sitten nykymenoon pettyneillä olisi tila kertoa omista ajatuksistaan.
Näin keskustelukulttuurimme saattaisi siirtyä pienen askeleen järjellisempään suuntaan. Tällä hetkellä toiset miettivät saako rekalla ajaa mielenosoittajien päälle ja toiset taas miettivät, millainen mielenositus ja mitkä rajummat keinot auttaisivat asian edistymistä. Ja yhtä mieltä voinemme olla, tällaisella nykymeiningillä ei ole voittajia näkyvissä.
Tietysti, ymmärrän, että hallituksen edustajien on vähän hankalaa saapua paikalle. Koska olisihan se irvokasta kertoa ilmastonmuutoksen torjunnasta sen jälkeen, kun olet ensin luvannut paljon vihreää siirtymää ja lentoveroja. Olet kuitenkin päätynyt jakamaan verotukea turpeelle ja kannustamaan ihmisiä kotimaanmatkailuun Finnairin sinisin siivin. Olet siis pettänyt antamasi lupaukset. Kiertelet vastauksissasi ja syytät joko aiempia hallituksia tai puolustat hallituskompromisseja. Päätös piiloutua on siis oikea viestintästrategia, jota toteutetaan laajasti ja ilmeisen onnistuneesti?
Vaikka olisi sitten asioista mitä mieltä tahansa, niin kaikkien olisi pakko on arvostaa, että keskusteltaisiin ihan rehellisesti: vastataan siihen mitä kysytään. Näin toimii demokratia. Miksi paikalle ei ole mennyt pääministeri ja loput viisikosta? He ihastelivat kyllä kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenosoitusta, mutta miksi eivät tätä? Kyseessä ovat ahdistuneet ja huonosti voivat ihmiset, jotka haluavat puhua ilmastomme ja maapallon selviytymisen puolesta.
Elokapinan viestintästrategia pettää myös. Nyt se heidän päällimmäinen huolensa (= ilmaston muutos) häviää uutisoinnissa. Pääpaino on yllättäen siinä, paljonko ollaan aiheuttamassa harmia ”tavalliselle helsinkiläiselle”, kun tukitaan Mannerheimintie? Tietysti mediahuomio on pieni voitto, mutta sanoma ja keskustelu ilmastosta jäävät pahasti muun uutisoinnin jalkoihin.
Jos heidän sanomansa = huoli maapallon = lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta osuisi meihin toimistossa hikoileviin, niin olisimme siellä istumassa heidän kanssaan. Heidän huolensa ei myöskään osu meidän päättäjiimme tai osuu, mutta ei niin että sinne viisikko tiensä löytäisi, vaikka ovat kirjaimellisesti heidän työikkunansa alla. Toistaiseksi päättäjät jakavat huolen Twiittaamalla ja kertomalla mukavia kuvia vihreämmästä tulevaisuudesta, kun pitää äänestäjiä puhutella. Toimet ovat kuitenkin todellisuudessa olleet turvetuet ja EU:n sellusopimukset.
Nyt valitettavasti näyttää siltä, että edes Mannerheimintien tukkiminen ei ole tarpeeksi väkevä keino saada viisikon huomiota, niin itse pelkään ainakin, että mitähän seuraavaksi. Koska kuten huomionkipeät tietävät: huomio haetaan, vaikka väkisin.
Päättäjien piiloutuminen silloin, kun ihmiset osoittavat mieltään rauhanomaisesti on outoa. Toistaiseksi nämä ihmiset istuvat maassa ja laulavat laulujansa, mutta tämä ei saa päättäjiä paikalle. Kuinka kauan aktivistit jaksavat istua ja laulaa? Päättäjien olisi hyvä viheltää peli poikki näin rauhan aikaan, koska kuten historia osoittaa, niin huomiotta jääneet radikalisoituvat. Tämä kehitys olisi viimeistään hyvä pysäyttää yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Osa ihmisistä tuntuu hyväksyvän kaikki keinot jo nyt, jos aate on vain itselle se oikea. Tästä ongelmasta en ole vielä nähnyt puhuttavan, mutta toivottavasti siitä puhutaan ennen kuin on taas liian myöhäistä.
Puutonoksa
