Suomessa huolehditaan, että tasa-arvo toteutuu. Kun julkisella sektorilla töitä tekevien matalapalkkaisten työntekijöiden ansioita lähdetään nostamaan, niin sitä ei voi tehdä ilman, että samalla nostetaan myös hyväpalkkaisempien ansioita.
Karrikoiden esimerkkinä näin: laitoshuoltajat ja lähihoitajat haluavat lisää palkkaa, koska ovat niin sanotussa palkkakuopassa. Pelkästään näiden ammattiryhmien palkkojen korotus ei onnistu, vaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon takia myös hyvin toimeen tulevien lääkärien ja aluejohtajien palkkoja pitää nostaa. Kaikille tai ei kenellekään, on ainakin tänä päivänä julkisen sektorin tunnuslause.
Yleislakko olisi toimiva keino nostaa naisvaltaisten alojen palkat pois palkkakuopasta ja samalla lisätä näiden naisvaltaisten alojen arvostusta. Ainakin jos on pääministeriämme uskominen, joka tätä yleislakkoa uhmakkaasti ehdotti maaliskuussa 2018. Paljon on tietysti aikaa tuosta twiitistä vierähtänyt ja rivipoliitikon pestikin vaihtunut pääministerin töihin. Olisi kiva tietää, että onkohan pääministerimme mielipide vaihtunut? No, jokainen voi itse päätellä, että onko asiat nyt laitettu kuntoon.
Tuosta pääministerin kannanotosta ja silloisesta mielipiteestä ovat asiat menneet vain huonompaan suuntaan tai eivät ainakaan parantuneet, mikäli tästä lakkokeväästä mitään johtopäätöksiä voi tehdä. Vaikka tässä onkin ollut jo kolme vuotta aikaa suunnata rahaa ja arvostusta matalapalkkaisille, naisvaltaisille aloille. Toistaiseksi on vain oltu hiljaa tai siirretty vastuuta työmarkkinapöytiin ja kunnille. Sen lisäksi ministerit ovat siirtäneet lakkoja lakimuutoksilla. Suunnitelleet ennätyksellisen nopeasti poikkeuslakia, ja jos nyt ei ihan kieltää niin ainakin hankaloittaa lakkoilua.
Meinasin ensin, että en kirjoita tätä seuraavaa lausetta, mutta kirjoitan silti: Kaikki tämä vasemmistohallituksen aikana, ja sen pääministerin silmien alla, joka ehdotti yleislakkoa asian korjaamiseksi vain neljä vuotta sitten.
Olisiko nyt siis oikea aika mennä mökille, ei kun siis yleislakkoon? Itse en kyllä tätä kannata ja paljon saa tapahtua, että yleislakkoa kannatan. Kyllä yleislakolle varmasti jonkinlainen tuki pääministeripuolueesta tai ainakin pääministeriltä tulisi. Olisin yllättynyt, jos näin ei olisi, koska ei kai kukaan neljässä vuodessa muutu pesunkestävästä vasemmistolaisesta piinkovaksi kapitalistiksi.
Tietysti pääministerillä on voinut käydä se vanhanaikainen, että tieto lisää tuskaa. Tarkoitan, että pääministerin ymmärrys rahan niukkuudesta, velasta ja jakovarasta on iskeytynyt tajuntaan kuin se ensimmäinen olut rajojaan kokeilevalle teini-ikäiselle.
Kohdentaminen on vaikeaa tasa-arvoisessa ja yhdenvertaisessa yhteiskunnassa. Jos julkisella sektorilla työskentelevän duunarin palkkaa nostetaan, niin pitää nostaa myös samalla sektorilla olevan johtajan. Kaikille lisää tai ei mitään kellekään. Vaikka se tarkoittaisi sitä, että ihmiset pakenevat juosten alalta tai opiskelevat toisen kielen ja siirtyvät läntisiin naapurimaihimme töihin. Olen etsinyt syitä sille, että miksi emme voisi korottaa matalapalkkaisten alojen palkkoja nostamatta samalla hyväpalkkaisten palkkoja. Onko yhdenvertaisuus niin kiveen hakattua, että siihen ei kyetä?
Olenko ainut, joka ihmettelee tätä työmarkkinalogiikkaa? Kun nostamme aina kaikkien palkkoja, niin palkkakuopat täyttyvät? Eikö kyse olekaan kuten autokaupassa: maksettavasta välirahasta? Ja ei, en tarkoita, että kaikesta työstä pitäisi saada sama palkka, vaan että ihan oikeasti ne pienipalkkaisemmat saisivat palkkoihinsa korotuksia. Vai onko sittenkin niin, että välirahan kuuluu pysyä vakiona?
Väliin tunteita kirvoittava bonusteksti:
Mikä on se palkkakuoppa ja ketä siellä kuopassa oikein on? Blogin ylläpitäjänä arvioin tähän nyt itse, että mikä on asian laita. Olen ottanut tähän vuoden 2020 tilastojen mukaan otetut summat. Tilasto laskettu Duunitorin avointen työpaikkojen keskipalkoista.
Luokanopettaja tienaa 3600 €/kk. Ei ole luokanopettaja kuopassa ainakaan palkkojen osalta, vaan opettaja on hyvätuloinen, vielä kun ottaa lomien pituudet huomioon. Palkasta valittamisen aihetta tuskin löytyy, mutta työolot ja työtaakka on sitten kokonaan eri asia.
Päiväkotiapulainen, joka tienaa saman kuin puistotyöntekijä eli 1905 €/kk. Kyllä he ovat palkkakuopassa ja syvällä.
Kuntasektorilla työskentelevä psykologi kuuntelee ihmisiä 3872 €/kk palkalla. Ei ole palkkakuopassa psykologi.
Sairaanhoitajaa haetaan Säkylän kuntaan ja työstä vastineeksi saa 2613 €/kk. Tähän päälle saa kolmivuorotyön lisät ja helvetilliset unirytmit. Säännöllisten lisien ja säännöttömien unien jälkeen tämän kyseisen sairaanhoitajan palkka kuukaudessa olisi noin 3000 €/kk. Ei ole rahallisesti palkkakuopassa tämä kyseinen sairaanhoitaja. Työolot eli mahdottomat aikataulut ja työn raskas kuormitus sen sijaan voi olla arkea Säkylässäkin.
Arviossa kyse vain palkkakuopasta ja rahanmäärästä. En ottanut huomioon koulutusta, työn vastuullisuutta, työoloja… Nämä tekijät lisäämällä osa ammateista varmasti siirtyy sinne palkkakuoppaan laitoshoitajien, koulunkäyntiavustajien ja puistotyöntekijöiden seuraksi.
Mikä on palkkakuopan raja teidän mielestänne ja voiko miesvaltaisella alalla olla palkkakuopassa?
Palataan alkuperäiseen asiaan.
Ihmisiä turhauttaa, että mitään luvattuja toimia ei ole tehty, vaikka päättäjien mielestä niitä on tietysti tehty ja paljonkin, mutta ei nyt ainakaan sellaisia toimia, jotka olisivat lisänneet matalapalkkaisten alojen ja etenkin naisten palkkausta.
Tämän takia listaan tähän teille valmiiksi selityksiä sille, että miksi meillä ei ole edistetty naisvaltaisten alojen arvostusta tai palkkausta! Näistä selityksistä voit valita yhden tai useamman oloasi helpottaaksesi. Nämä selittelyt eivät nosta ketään palkkakuopasta eivätkä kyllä lisää arvostustakaan, mutta saattavat helpottaa hetkellistä tuskaa. Jos olet oikein rohkea, niin voit kokeilla kertoa näitä ystävällesi, joka mahdollisesti työskentelee palkkakuoppa-alalla.
- Mutta kun korona
- Mutta kun edellinen hallitus ja Sipilä
- Mutta kun Kokoomus
- Mutta kun sota
- Mutta kun muualla on asiat huonommin
- Mutta kun eivät ole ehtineet
- Mutta kun Kepu
- Mutta kun kohta on kesä ja katolla on linnulle pesä
Voit myös itse keksiä selityksen, mutta muista todeta se palkoista valittaville ihmisille ja lakkolaisille ymmärtäväisellä äänellä (kuin poliitikko konsanaan)!
Selittelemisiin.
Puutonoksa