“Ja missäs paska, jos ei rattaissa.”
― Veikko Huovinen, Veitikka
Kun meillä kritisoidaan ulkomaalaisia rokotevalmistajia ja EU:n tekemiä sopimuksia, niin kysyn ilman sarvia ja hampaita, että olisiko vielä myöhäistä sijoittaa rahaa kotimaiseen tuotantoon?
Yhden ministerin suulla ollaan takaamassa sähköautoja kaikille suomalaisille, toinen ministeri suunnittelee 15 miljardilla tunnin junaa, kolmas nosti oppivelvollisuus ikää…
Suomessa on kehitteillä kaksi eri rokotetta Covid-19 virusta vastaan. Rokotetta on testattu eläimille jo onnistuneesti ja lisää rahaa olisi tarvittu, jotta ihmisillä testaaminen olisi voitu aloittaa. Tutkijat puolsivat nenäsumutteella annettavaa rokotetta. Se olisi täysin erilainen kuin lihakseen pistettävät rokotteet. Kotimainen rokote olisi myös edullinen ja sitä olisi pystytty tuottamaan Suomessa.
Hallitus ei halunnut ostaa ohi EU hankintojen rokotetta, koska se luottaa EU:hun ja on tunnetusti EU:n kiltti jäsen. Olisiko silti voitu varautua ja kehittää Suomessa oma rokote? Kotimainen rokote oli kerännyt jo suurta mielenkiintoa ulkomailta ja apua tutkimuksissa tarjottiin. Rahaa ei silti löytynyt.
Yhtä suomalaista rokotetta kehittänyt FinVector yritys on erikoistunut virus- ja geenilääkkeisiin mm. syöpähoidoissa, ja Suomi tunnetaan yhtenä maailman johtavana syöpähoitomaana. (Tosin muut maat ovat kirimässä, jolleivat jo ole kirineet ohi, sillä tutkimusten rahoitus on leikattu melkein olemattomiin.) FinVector olisi voinut jalostaa nenäsumuterokotettaan jatkossa muihin viruksiin ja niiden mutaatioihin. Virusmutaatiot tuntuvat nyt nostavan päätään ja kotimaisella tutkimisella ja rokotuksella olisi voitu näihinkin varautua?
Valtionvelkaa otetaan ja rahaa tuntuu riittävän. Meille perustellaan velanottoa, että sillä saadaan ihmisille työpaikkoja ja rahaa valtion kassaan. Kriteereinä tulee olla vihreäteknologia. Vain vihreän teknologian hankkeet saavat kannatusta. Ja eihän siinä mitään, mutta kyllä kai lääketeollisuutta voidaan pitää yhtä tärkeänä? Voitaisiinhan sillä pelastaa miljoonia, jopa miljardeja ihmishenkiä.
Olisiko syytä ottaa huomioon tulevaisuuden visioissa myös sellaiset asiat kuin vaikkapa kokemukset tästä viimeisimmästä EU:n rokotehankinnasta, lääketehtaiden toimitusvaikeudet ja se suuri todennäköisyys, että uusien virusten ilmaantuminen riesaksemme on enemmän todennäköistä kuin epätodennäköistä?
Miksi meillä ei voisi olla omaa Suomessa kehitetyn rokotteen tuotantoa? Puutonoksa ihmettelee, että eikö tässä, jos missä, olisi tilaisuus saada niitä innovaatioita, työpaikkoja ja verotuloja? Vai onko niin, että tässä ajassa Nokiakaan ei olisi onnistunut. Olisi tyydytty tukemaan ja odottamaan EU:n toimia? Ja kohta meillä kaikilla olisikin ollut saksalainen puhelin.
Olisivat jääneet nekin verotulot saamatta.
Puutonoksa