Joka vuotinen Urheilugaala on urheilua rakastavalle ja hengittävälle Puuttomalleoksalle yksi ristiriitaisimpia tunteita aiheuttava tapahtuma. Gaalassa palkitaan menneen vuoden aikana ansioituneita ja esimerkillään sekä saavutuksillaan nuorille polkua raivanneita urheilijoita. Gaalassa palkitaan myös monia muita urheilumaailman pioneereja ja urheiluseuroja, jotka vuosien työllä urheilun eteen, ovat palkintonsa ansainneet. Nämä palkitsemiset ovat Puuttomanoksan mielestä urheilugaalan parasta antia. Kerrassaan hieno tapahtuma!
Nyt, kun matto on ensimmäisen kappaleen aikana jalkojen alle asetettu, niin on aika vetää se pois.
Urheilugaalassa vuodesta toiseen kuunnellaan kauniita puheita nuorten liikunnasta ja niihin tehdyistä panostuksista. Valtiovallan edustajat, Olympiakomitean väellä höystettynä, kertovat menneiden vuosien upeasta työstä ja kuinka jatkossakin panostus nuorien liikkumiseen on tärkeää. Kyllä te tiedätte ne johtajien kädenlämpöiset puheet, joiden vaikutus on täysi nolla ja vielä, kun tilastotkin todistavat, että nuo puheet eivät kohtaa todellisuutta. Itseasiassa päinvastoin.
Minne ne nuoriin laitetut panostukset ovat menneet?
Tämä olisi Puuttomanoksan kysymys näistä panostuksista päättäville henkilöille. Koska tilastojen mukaan yhä suurempi osa nuorista ei harrasta mitään ja nuorten kunto on romahtanut, eikä suunta ole muuttumassa.
Suunta ei muutu pelkillä tsemppaamisilla. Gaalan suurenlavan valoista pyydetään nuoria menemään pihapeleille ja hiihtoladuille. Ensinnäkin ne nuoret, joita yritetään puheilla tavoittaa, eivät katso tai kuuntele gaalaillan puheita ja toisekseen noilla palkoilla pitää kyetä parempaan kuin tsemppaamiseen. Ja kolmanneksi, niin joku itsekriittisyys voisi olla tarpeen, koska jos vuosia on tehnyt työtä ja panostuksia nuorten liikunnan edistämiseksi, mutta joka vuosi menee edellistä vuotta huonommin, niin valoja nyt perkele!
Anteeksi tuohtumukseni, mutta itse toivoisin, että jos olisin (ja mahdollisuus tuohon on samaa luokkaa kuin, että Eurojackpotin 120 miljoonan potti osuisi kohdalle) tuossa tilanteessa puhumassa yhtä, kun todellisuus on toista, niin joku ravistelisi minut hereille. Joka vuosi samat kädenlämpöiset terveiset parrasvaloista, niin olisiko syytä katsoa peiliin?
Juhlapuheet ovat kuulema juhlapuheita, mutta kuinka vieraantuneita urheilun eliittimme on todellisuudesta, jos ja kun he pystyvät ohittamaan uutiset ja asiantuntijoiden hätähuudot: lapsemme liikkuvat entistä vähemmän ja nuorisolle liikkumiseksi riittää sohvan ja pelikonsolin väli. Maksamme siitä jo korkeaa hintaa niin hyvinvoinnissa kuin rahassa, eikä helpotusta ole näkyvissä.
Tuki tarvitaan koteihin, kouluihin ja urheiluseuroihin.
Gaalassa yksi silmäänpistävin asia on kodin merkitys. Palkitut aktiiviurheilijat antavat haastatteluja ja lähes poikkeuksetta he kiittävät joko vanhempia, perhettä, pitkään rinnalla ollutta valmentajaa tai tukihenkilöä, joku kiittää jopa heitä kaikkia.
Harrastukset maksavat koko ajan enemmän ja rahaa harrastuksiin on vähemmän. Liian moni lapsi jää harrastusten ulkopuolelle, koska kotiasiat eivät ole kunnossa tai kotitalouden kantokyky ei riitä maksamaan harrastuksesta tulevia kustannuksia. Tämä tarkoittaa myös, että lapsi ajautuu herkemmin kaduille kuin esimerkiksi fudis kentille.
Vanhemmat, opettajat ja urheiluseurojen ohjaajat tarvitsevat tukea ja apua nuorten kanssa. Rakennetaan tukiverkkoja ja luodaan mahdollisuuksia. Kaikki istumaan samoihin pöytiin ja etsimään ratkaisuja. Ei pelkästään ”yes yes-porukkaa” ympärille kertomaan, että hienosti menee, koska se on paskapuhetta. Ei mene hienosti, menee päin persettä.
Haluaisin nähdä Urheilugaalassa liikunnanopettajia parrasvaloissa kertomassa, kuinka paljon heillä on resursseja laittaa nuorten liikuntatunteihin ja kuinka he nuorten tilanteen näkevät. Voisi olla valtiovallan ja Olympiakomitean kuulevat korvat punaisempina kuin pöydissä olevat viinilasit.
Ymmärrän, että tarpeeksi kauan, kun on ollut kiertämässä maailmalla maailmanmestaruuskisoja ja Olympialaisia, niin syntyy kuva, että maailma on täynnä huippu-urheilijoita. Suosittelenkin käymään, vaikka koulujen ala-asteen tai yläasteen liikunnantunneilla. Enkä tarkoita nyt urheilukouluja, vaan niitä satoja muita, joissa lapset haluaisivat liikkua, mutta mahdollisuutta ei ole. Voisitte saada vähän toisenlaista perspektiiviä juhlapuheisiinne ja ehkä jo ensi vuonna kädenlämpöiset tsemppinne tulevat muualtakin kuin rinnakkaistodellisuudesta.
Huippu-urheilijoita syntyy ja tulee aina. Puutonoksa ei ole huolissaan siitä, onko meillä tarpeeksi huippu-urheilijoita. Puutonoksa on huolissaan siitä, että meillä ei ole tarpeeksi liikkuvia lapsia, jotka saavat liikunnan kautta oppia itsestään, sosiaalista elämää ja läpielämän kestävää tapaa nauttia toimivasta kehosta.
Jos joku nyt on huolissaan vain huipuista ja mitalikakuista, niin voin paljastaa, että huiput ovat aina huippuja ja niitä tulee sitä enemmän, mitä enemmän meillä on liikunnasta nauttivia nuoria.
Puutonoksa
Moikka Masa Tässä!
Aivan loistava kirjoitus tämä Urheilugaalajuttu, siis lasten liikkumattomuus! Olen niin samaa mieltä kanssasi.
Mä olen pitkänlinjan liikuntayrittäjä. Liikutamme/ohjaamme ja valmennamme Tempaus-Areenalla noin 400 henkilöä ( ei huippu-urheilioita) viikossa, 12 valmentajan voimin, TOIMINTA ALKOI 2007.
Isäksi olen liikuttanut kymmeniä työyhteisöjä vuodesta 2017 lähtien keskittyen tuki ja liikuntaelinten ongelmien vähentämiseen.
Olemme liikuttaneet nyt tähän mennessä noin 25000 tuhatta ihmistä.
Kehittämäni malli perustuu päivitäiseen liikkumiseen keppijumppaanalla ja tulokset ovat työterveyslukujen valossa loistavavia.
Urheilugaalassa lanseerattiin joku aikuisten liikuntatunti-idea, taas yksi höpö höpö malli, joka liikuttaa niitä jotka jo liikkuvat mutta ei niitä joiden pitäisi liikkua!
Halusin siirtää tämän työhyvinvointimallin lapsille ja opettajille kuluihin. Tein 10 kuukauden tuotekehitys/tutkimuksen Keravan kouluilla, josta saatiin hyvät tulokset.
Keravan kaupunki halusi ostaa tämän mallin käyttöön kaikille oppilaille ja opettajille. Tällä hetkellä 5500 henkilöä
( 5000 oppilasta ja 500 opettajaa) liikkuu Keravalaisilla koluilla joka päivä ja tämä oppilaan oikeus on kirjattu opetussuunnitelmaan.
Mukana on varhaiskasvatus, perusopetus ja lukio.
Tämän mallin kustannus Keravalka on 6 euroa per lukuvuosi, per opilas, siis kolulounaan hinnalla liikutaan joka päivä. Peruskoluoppilaan keskimäöräinen vuosikustannus on 9500 euroa lukuvuosi, Keravalla tämä tehdään vähän edullisemmin 6000 eurolla.
Liikkuminen tapahtuu siis oppitunnilla ei liikuntatunnilla.
Olen aikoinaan selvittänyt, millainen savotta olisi, jos liikuntatunteja ja tähän tarvittavia resursseja lisätään, luovuin tästä, kun kävin tapaamassa ministeriä.
Keravalla malli pyörii hienosti, esim opettajien tuki ja likuntaelinongelmista johtuvat sairaslomat ovat syksyn aikana vähentyneet 50% verrattuna edelliseen syksyyn. Keravan kaupungin talousjohtaja on laskenut tämän rahaksi. Ilman sijaiskusrannuksia kaupungin säästö on 140000 euroa.
Jos tämä malli tarjottaisiin kaikille suomalaisille lapsille, niin kustannus olisi 6 miljoonaa euroa, siis yhden urheilukentän hinnalla kaikki ne jotka eivät osallistu eikä tule osallistumaan liikuntatunnille tai urheiluseuratoimintaan saisivat joka päivä liikunnan täsmäruiskeen.
Tässä teko ei puhetta!
Jos haluat keskustella tai tutustua aiheeseen, niin 0407703197 Matti Vestman