Vanhemmuutta kutsutaan kansanterveysongelmaksi. Vanhemmuus kuormittaa ja nykyään vanhemmat ovat kuormittuneimpia kuin koskaan.
Puutonoksa ei ylläty uutisesta, jossa kerrotaan, kuinka me vanhemmat olemme kuormittuneita ja arki lasten kanssa on uuvuttavaa. Olenhan itsekin pienen lapsen isä.
Raskasta on, mutta ei kukaan sanonutkaan, että se olisi pelkkää piikittömillä ruusuilla tanssimista. Paitsi ehkä ne sosiaalisen median vaikuttajat, jotka väittävät somesivuja selaaville, että näin ihanaa meillä lapsen kanssa on aina.
Kiva, jos se joillekin on sitä!
Itselleni se ei ole sitä ollut, vaikka minulla arjessa apuna maailman paras vaimokin!
Vaimo aina välillä sanookin, että hänellä on hoidettavana lapsen lisäksi minutkin. Korjaisin niin mielelläni hänen olevan väärässä, mutta saattaahan hän olla täydellisen oikeassa.
On tässä omassa vanhemmuudessa ollut hetkensäkin, mutta lähtökohtaisesti vanhemmuus tuntuu vanhemmuudelta. Huolta, turhautumista, väsymistä ja välillä pelkkää jaksamista.
Niin tai näin, vanhemmuus on välillä kuormittavaa, on se myönnettävä.
Minä olen hyvässä fyysisessä kunnossa, jos en jopa loistavassa fyysisessä kunnossa. Olen se isä, jonka vatsalihakset paistavat läpi paidasta ja käsivarteni pullottavat verisuonet herättävät lasten leikkipaikalla huomiota. Armottomassa tikissä, ainakin fyysisesti!
Henkisen puolen jaksamisesta en osaa sanoa, mutta uskoisin, että sen osalta olen mallia Pulmusten Al Bundy, mutta ilman sovinismia!
Ylipäätään tuon henkisen jaksamisen mittaamiseen tarvittaisiin ammattilaisen arvio. Sosiaalisen median ja tämän blogin kautta elämästäni murto-osan näkevien mielestä henkinen tasapainoni on varmasti kuin elefantti, joka tasapainoilee nuoralla. Todellisuudessa puhutaan kuitenkin enemmän siimasta kuin nuorasta. Ja tasapaino pahasti kadoksissa.
Parempi fyysinen ja henkinen kunto auttaa jaksamaan.
Niin se vain on ja pulinat pois. Fyysisesti hyvässä kunnossa oleva jaksaa paremmin, myös henkisesti, koska tutkimusten mukaan, jos ihminen on hyvässä fyysisessä kunnossa, on hän sitä myös henkisesti ja toisinpäin. Poikkeuksiakin tietysti on eivätkä kaikki hyväkuntoiset voi hyvin henkisesti!
No niin, siinä on sekin poikkeama mainittu, kuten aina pitää muistaa mainita, että ei kaikki feministit ole äkäisiä ja eikä kaikki miehet sovinisteja, ja niin edelleen.
Mutta pointti on, että en edes uskalla ajatella kuormittumiseni määrää, jollen olisi tikissä.
Ihmisten heikkenevä fyysinen kunto ei auta meitä lisääntymään.
Osa meistä jaksaa tämän päivän maailmassa juuri ja juuri pakolliset työt. Ja sanon pakolliset työt sen takia, että monella on lainat lyhennettävä, vuokrat maksettavana, eväät ostettavana, lääkärissäkin on välillä käytävä, pörssisähkösopimuksista puhumattakaan.
Jos ihminen juuri ja juuri jaksaa arjessa, niin eihän ihminen selviä siitä, jos pitää vielä jälkikasvustakin huolehtia. Tämä seikka on saletti.
Jos ihminen pystyisi kohentamaan fyysistä kuntoaan, niin jaksaisiko hän silloin arjessa myös kasvattaa lasta tai jopa useampaa? En minä mikään tutkija ole, olen enemmänkin hutkija, mutta sen verran voin vilkasta ja todeta, että ei siitä paremmasta fyysisestä kunnosta haittaakaan ole.
”Tee lapset nuorena!”
Nuorena on vaistot valppaina ja jaksat paremmin, ohjeisti mummu minua tuvan natisevasta keinutuolista.
Mutta kun mummu hyvä, tässä pitää painaa töitä niska limassa, jotta on rahaa hommata tulevalle perheelle tarpeeksi iso asunto, jossa lapsella on oma huone, keskisuuren lelupuodin verran leluja ja loistava, Rolexin hohtava tulevaisuus ranteessa.
Mummon mielestä lapsi pärjäisi varmasti vähemmälläkin. Riittäisi, kun olisi rakkautta, lämpöä ja leipää. Voi voi, mummo oli niin vanhoihin kaavoihin kangistunut, että en jaksanut alkaa selittämään, että nykyään vastuullinen vanhempi hommaa lapselle ennen syntymää arvo-osuustilin, osakkeita ja tuttipullon, josta soi Sepi Kumpulaisen kappale ”köyhät kyykkyyn”, aina kun vauva imaisee kauramaitoa kitusiinsa.
No, maailma muuttuu ja eihän mummukaan kaikkea tiennyt. Mutta toisaalta nyt kun olen lähes 40-vuotias pienen lapsen isä, niin siivotessani lapseni leluja lattialta, niin mietin, että oliko mummuni kuitenkin oikeassa?
Tässä nyt hieman harhauduin, mutta palataanpa alkuperäiseen ajatukseen.
Mitä huonommassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa me olemme, niin sitä vähemmän me jaksamme. Ja mitä vähemmän jaksamme, niin sitä vähemmän jaksamme edes ajatella arkea, jossa olisi lapsi tai useampi mukana.
Ja jos kuntomme heikkenee nykyisestä, niin elämmekö kohta maailmassa, jossa Helsingin Sanomissa haastatellaan urapolkuun hukkunutta menestyjää kertomassa, että kyllä minäkin lapsia haluaisin, mutta kun arki on niin raskasta, etten jaksa edes…nussia.
Kyllä, sanoin sen nyt ääneen, siitäs saitte.
Ja jätän tämän tekstin tähän. Saavutus sekin. Kuormittaa.
Puutonoksa
