Jäähallin kattovalot oli sammutettu, mutta jäällä olevien välkkyvien valojen heijastuksista pystyin näkemään, että Herttoniemen jäähallin katsomoon oli saapunut sankoin joukoin joukkueemme faneja. Eikä mikään ihme. Olinhan kesätauon jälkeen laittanut pelivarusteet päälle ja astumassa jäälle, kuten olivat myös mukanani tulleet Puita HC joukkuekaverini Aatu Jämsen, Teuvo Teräväinen ja Valtteri Puustinen.
Kapteenimme Ville Galle johdatti meidät jäälle. Minä toimitin varakapteenin virkaa poistumalla kopista viimeisten joukossa. Katsoin, ettei kukaan astele jäälle luistinsuojat jalassa. Monet joukkueemme pelaajat eivät ole vielä kokeneet samanlaista määrää PHL- pelejä, kuten minä olen, ja tiedän vankasta kokemuksestani, että jännitys voi yltyä niin kovaksi, että pelaaja astuu jäälle ihan Egenä.
Yleisön joukossa oli myös runsaasti Team Liivikin faneja, eikä ihme, olihan ottelu heille katkolla. Kapteeni Märkä johdatti mukanaan jäälle joukkueellisen kovia pelureita, kuten Niko Huuhtasen, Niklas Hagmanin, Karim Bentalebin, Kake Jonesin ja pistepörssin voitosta Mikael Granlundin kanssa kamppailevan Panu Poutasen. Vahvan kesän vetänyt Panu Poutanen on ollut sellaisessa vahvassa liidossa, josta moni voi vain haaveilla. Minun ei tarvitse.
Yleisö oli tullut katsomaan minun – anteeksi siis meidän – osaamistamme, josta kyllä riittää ammennettavaa. Onneksi pelit on ammattitaidolla striimattu ja selostettu YouTubeen Puita HC:n kanavalle, jotta etenkin joukkueen nuoremmat ja kokemattomammat pelaajat voivat elää nuo hetket uudestaan. Minun ei enää tarvitse, mutta katson silti.
Nipistelin pelikavereitani poskesta.
Tiedättekö sen tunteen, kun ette voi itsekään uskoa, että joku asia tapahtuu juuri teille. Tapahtuma on kuin liian hyvää, ollakseen totta. Istuin pukukopissa ja pystyin aistimaan, kuinka hermostuneena joukkueeni oli tai siis Ville Gallen joukkue oli. Nipistin verbaalisesti kokemattomampia joukkuekavereitani poskesta ja kerroin, että nauttivat vain hetkestä. Huomasin heti, että puheeni vapautti tunnelmaa ja yksi pelaajistani uskalsikin todeta hämmentyneenä ääneen:
- Ei jumalauta, mikä jätkä sä oot?
Vastasin, että tätä me juuri tarvitsemme: avoimuutta. Kerroin samaan hengenvetoon, että nostan yli 150 kiloa penkistä. Tämä fakta tuntui viimeistään tekevän vaikutuksen kaikkiin, jopa itseeni. Kerron tuon faktan itsestäni useamman kerran päivässä. Jotenkin se kuitenkin aina vain sykähdyttää.
Peli oli tiukkaa ja vauhtia riitti.
Moni pelaajista oli yllättynyt pelinopeudesta. Minä en. Ylläpidin joukkueemme ja sitä kautta kenttä tapahtumien vauhtia läpi ottelun, enkä antanut tempon laskea. En vaikka pelasin pakkina. Usein olen ollut hyökkääjänä, koska olen taitava maalintekijä (kesätöissä Värisilmällä kesinä 2006 ja 2007) ja moni onkin nyt kysellyt, että miksi olin pakkina? Uskon tai tiedänkin melko varmaksi, että kapteenimme Ville Galle halusi nähdä minut puolustuksessa ohjaamassa nuoria Pohjois-Amerikan pelureita. Ohjasinkin koko ottelun ajan, mutta yhtä pelaajaa en saanut ohjattua. Nyt, vasta ottelun jälkeen, tajusin, että taiturimaista laitahyökkääjä Jaakko Parkkalia olisi pitänyt ilmeisesti ohjata englanniksi.
Ottelun jälkeen istuimme pettyneinä kopissa ja tankkasimme Uuno Pinzoja. Ovat muuten hyviä pinzoja, etenkin etelän kinkut. En tiedä pystyisinkö edes itse tekemään paljoa parempia.
Jostain käsittämättömästä syystä Team Liivik onnistui viemään voiton ja tällä voitolla Puita Hockey Liigan ensimmäinen ”Summer Series” tuli päätökseensä. Toivottavasti Pohjois-Amerikkaan suuntaavat pelaajamme saavat vietettyä siellä vahvan talven, koska vielä ei riittänyt.
Kapteenimme Ville Galle piti puheen ja kiitti meitä pelaajia panoksesta, minua eritoten tai ei hän sitä ääneen sanonut, mutta katseesta näin, että tappiosta huolimatta minun panokseni oli ollut jälleen erityinen.
Teksti – Puutonoksa #7
