”Kouluruuan suosio on laskenut jyrkästi kahdessa vuodessa”, kirjoittaa Ylen uutiset 28.10.2025. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli tuttavallisemmin THL:n tekemän tutkimuksen mukaan vain hieman yli puolet yläkoululaisista kertoi syövänsä kouluruuan joka päivä. Ja jostain syystä erityisesti tytöt käyvät yhä harvemmin kouluruokailussa.
Miksi kouluruoka ei maistu?
Heti alkuun sanon, että syitä tähän on varmasti yhtä monta kuin on kouluruokailijaakin ja nämä syyt vaihtuvat, jos ei nyt ihan päivittäin, niin varmasti viikoittain. Ryhmäpaine, pahanmakuista ruokaa, ulkonäköpaineet, opitut ruokailutottumukset, asenne kouluruokaa kohtaan ja niin edelleen. Mitä ikinä ajattelitkin syyksi tähän kouluruokailun romahdukseen, niin olet varmasti oikeassa, kuten olen minäkin, luonnollisesti.
”Hyi, en tykkää!”
Sanoi lapseni nähdessään lautasellaan ruohosipulia. Nimesimme ruohosipulin avaruusheinäksi ja nyt avaruusheinää on laitettava joka ruokaan. Viime viikoilla sitä laitettiin hänen hernekeittoonsa. Korostan väärinkäsitysten välttämiseksi, että meillä avaruusheinä ei ole synonyymi kannabikselle, vaan ruohosipulille.
Meillä ennakkoluulot murretaan vielä keksimällä hassuja nimiä ruuille, mutta nuorille se ei ehkä toimi. Lapset ja nuoret ovat ennakkoluuloisia, myös ruokia kohtaan, mutta se on paljolti kotoa opittua.
En tykkää kalasta, en tykkää jauhelihasta ja joku saa sydärin, kun kuulee sanan kasvispihvi. (Vaikka ei kai se enää EU:n virallisten määritelmien mukaan pihvi saa ollakaan.) Mitä me aikuiset edellä, niin lapsemme perässä. Ja jos nyt sanot, että minä syön kaikkea, mutta lapseni ei! Niin muistetaan, että lapset omaksuvat asenteita myös kavereiltaan.
Kouluruokala löytyy ruokakaupasta.
Kauppojen valikoimista nuorten mukaan ei lähde salaatit, joita voi itse koota tai kotiruoat, joita useat kaupat tarjoavat. Ei, ei. Mukaan nuorten lounaaksi lähtee energiajuomia, keksejä, donitseja ja muita vastaavia tuotteita.
Kaupoissa kyllä on usein tarjolla hyvinkin perinteisiä kotiruokia, kuten lihapullia ja perunamuusia, kanaa ja riisiä, kaalikääryleitä ja ainakin helsinkiläisen Puuttomanoksan silmiin kaupoissa on usein tarjolla myös maailman makuja, kuten suhsia, wokkeja ja erilaisia täytettyjä patonkeja, jotka toimivat hyvin lounaina, jos nuori haluaa syödä jotain maultaan eksoottisempaa kuin makaronilaatikkoa.
Aina on jossiteltavaa.
JOS olisin kauppias, niin kokeilisin myydä nuorille opiskelijoille oman kaupan lounasvaihtoehtoja hintaan 4.95 € ja katsoisin, että muuttuisiko nuorten ostokäyttäytyminen.
Mietin asiaa vielä niinkin pitkälle, että kauppiaana myisin nuorten vanhemmille nuorten lounaskortteja. Kymppikerran kortti, jolla nuori voisi noutaa palvelutiskistä itselleen lounaan, jos kouluruoka ei maistu.
Mutta minä en ole kauppias, olen kyllä valmis lähtemään konseptoimaan ideaa eteenpäin tai ainakin seuraan tuloksia, JOS joku kauppias tätä päättää kokeilla ja miksi ei kokeilisi? Ideanihan on loistava? Vai onko?
Ylen haastattelun mukaan nuoret haluavat kouluruokien listoille takaisin sellaisia ruokia kuten pyttipannu ja kananugetit. Nyt puhutaan niin perinteisistä lasten ja nuorten ruuista kuin vain mahdollista. Miksi nämä on koskaan otettu pois listoilta? JOS olisin kauppias, niin tarjoaisin etunenässä nuorten ja lasten suosikkeja! Puutonoksa ei halua rikastua, vaan haluaa, että lapset ja nuoret syövät paremmin ja terveellisemmin. Edullinen lounas kaupasta ei kuitenkaan takaa mitään. Karkki- ja sipsihyllyt, paistopiste ja jäätelöaltaat ovat niin hyvin markkinoituja, että en uskokaan nuorten ostavan palvelutiskistä terveellisempiä lounaita vaikka hinta täsmättäisiin nuorille sopivaksi.
Kotona kokataan kokkelia.
Munakokkelia nimittäin. Laitetaanko kotona enää ruokaa vai ovatko kuriiripalvelut ja loputtomat eineshyllyt sekä pakastealtaat poistaneet taidon tehdä itse ruokaa?
Tutkimusten mukaan ruokaa ei laiteta enää kuten ennen, ja tietysti pidentyneiden eineshyllyjen ja valmiiden aterioiden tulvassa tuon voisi päätellä ilman tutkimuksiakin.
Kuten vaimoni sanoisi, kun olen lämmittänyt lapsilleni ruuan pannulla ja kehun ruuanlaitto- taitoani:
– Rakas, ruuan lämmittäminen ei ole sama kuin ruuan laittaminen.
Vaimoni saattaa olla tuossa asiassa oikeassa, vaikka enhän minä sitä hänelle myönnä!
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että jos ihminen haluaa parantaa ruokailutottumuksiaan, ehkä pudottaa painoa ja muuttaa kehokoostumustaan, niin on vain mentävä kauppaan, valittava hyvät raaka-aineet ja tehtävä itse ruuat kotona.
Mutta miten pystyy, kun on lapsia, väsy ja kiire?! Puutonoksa on kahden pienen lapsen isä ja elää niitä kuuluisia ruuhkavuosia. Mieleni tekisi sanoa, että ymmärrän, jos väsyttää. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin terveys ja se, minkä esimerkin annamme lapsillemme. Ruuanlaitto yhdessä lasten kanssa kunniaan! Ja jos ei joka päivä niin edes kerran pari viikossa. Siitä se lähtee.
Kotiruoka muodinhuipulle.
Nuorille teetettyjen kyselyiden mukaan kouluruokien klassikot ovat aina muodinhuipulla. Ruuat kuten jauhelihakastike, pinaattiletut, makaronilaatikko, tortillat, kalapuikot ja nakkikastike ovat nuorten suosiossa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, joten näyttää vahvasti siltä, että nuoret eivät ruokailutottumuksiltaan hae aina mitään maailman makuja ja chiliä.
Sanotaan, että mitä enemmän asiaan panostetaan, niin sitä parempi. Tämä sanonta toimii tähän kuin ketsuppi makaronilaatikkoon. Budjetit, joilla kouluruokia tehdään, ovat sitä kokoluokkaa, että en tiedä saisiko edes Michelin-kokki niillä pelimerkeillä taiottua aina maistuvaa syömistä? Kokeilemisen arvoinen ajatus! Annetaan Michelin- kokille annosbudjetti ja katsotaan, että mitä sieltä tulee viitenä päivänä viikossa pöytään.
Lisätään rahoitusta ja palautetaan koulujen omat keittiöt! Nythän kouluja on yhdistetty suuremmiksi, joten koulun oma keittiö voisi hyvinkin toimia ja tuottaa opiskelijoille maistuvaa ruokaa, mutta resurssejahan se vaatii.
Taloudellinen panostus maksaa nyt, mutta mitä maksaa, kun nuoret eivät opi syömään kunnolla? Suomen terveydenhuollon menot vuonna 2020 olivat 22.9 miljardia euroa ja tuo määrä kasvaa vauhdilla. Kasvun syyksi on kerrottu ikäihmisten määrän kasvu, mutta ikäihmisiksi täältä tullaan kaikki. Ja yhä huonommassa kunnossa. Mutta ei lähdetä nyt tuohon, vaan kysytään: Olemmeko me valmiita säästämään lasten ja nuorten ruokailuista, kun meillä on yli 22.9 miljardin edestä syitä parantaa terveyttä? Olisiko tässä vähintään yksi miljardi syytä huolehtia, että lapsemme syövät (ja oppivat syömään) säännöllisesti ja terveellisesti.
Me kuitenkin tiedämme, että sen minkä nuorena oppii niin vanhana taitaa.
Asenne on tilliliha.
Nuoret ovat samanlaisia kuin useat meistä aikuisistakin. He eivät uskalla omia itsejään, vaan menevät ryhmän mukana. Jos porukassa on päätetty, että kouluruoka on pahaa, niin kuinka moni käy maistamassa sitä ja toteaa, että pahaa on? Vai mennäänkö maistamatta kohti paistopistettä ja energiajuomahyllyä?
Vaatii melkoista rohkeutta suunnata ruokalaan, kun muut painelevat kauppaan. Nyt tullaankin ehkä kaikista vaikeimpaan asiaan eli asenteen muuttamiseen. Tilliliha on ainakin omassa ikäluokassani saavuttanut kulttimaisen aseman. Sitä ei voinut sietää juuri kukaan. Ja sitä ei syö enää kukaan, joka joskus joutui sitä harmaatta, tillien koristamaa sitkeää lihanpalaa suuhunsa laittamaan.
Ei ollut kauppoja, josta hakea tilalle munkkeja tai keksejä. Oli syötävä tai sitten oli oltava nälässä. Maailma oli kova paikka silloinkin.
Pointtina, että asenteiden muuttaminen on vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta. Niinpä se mikä nyt opitaan, saattaa kantaa koko loppuelämän. Joten paljon puhutusta kasvisruuasta kannattaa tehdä huippuhyvää.
Teksti – Puutonoksa
