Lestijärvellä ei olla naamat näkkärillä

”Uusi hallitusohjelma on järkyttävä”. Tämän joutuvat nyt todistamaan Lestijärvellä asuvat, koska siellä viedään näkkileipäkin lasten suusta.

Iltapäivälehdissä uutisoitiin, kuinka Keskipohjanmaalla oleva Lestijärven kunta leikkaa menojaan ja säästötalkoisiin joutuvat lapsiperheet.  Lestijärvellä näkkileipä, levite ja juoma ovat ennen olleet koululaisille maksuton välipala, mutta jatkossa se maksaa yhden euron.

Puuttomanoksan piti oikein mennä tutkimaan, että millainen kapitalistiryhmittymä siellä Lestijärvellä suurinta valtaa pitääkään. Pakko olla Kokoomus, koska kuka muu kehtaisi viedä näkkileivät lasten suusta? Etenkin, kun tiedetään kuinka pienituloiset lapsiperheet kärsivät tällaisista leikkauksista kaikista eniten ja oppositiopuolueiden edustajat ovat kauhistelleet mihin ahdinkoon pienituloiset, erityisesti lapset ja nuoret, näiden leikkausten toteutuessa ajautuvat.

Puutonoksa joutui hieromaan silmiään useampaankin kertaan, kun huomasi, että eniten kannatusta edellisissä vaaleissa Lestijärvellä olivat saaneet Keskusta (11 edustajaa) ja Vasemmisto (2 edustajaa). Yhdet edustajapaikat menivät vielä SDP:lle ja Perussuomalaisille. Heti heräsi kysymys, että missä ovat Kokoomuksen edustajat? No, eivät ainakaan Lestijärvellä.

Säästöä tällä euron näkkäri-toimella Lestijärvellä saataisiin sivistyslautakunnan laskelmien mukaan vuoden aikana 11 970 euroa. Lestijärven kunnanvaltuutettu Heidi Koskenmäen (Keskusta) mukaan säästö on yläkanttiin laskettu, etenkin kun Lestin koulussa opiskelee 70 oppilasta, joista vain noin 20 oppilasta nauttii lounaan jälkeen tarjottavan välipalan. Puuttomanoksan on sivusta helppo yhtyä Koskenmäen näkemykseen, mutta toisaalta, jos lapsille tarjottavat näkkärit ovat pientuottajan tekemiä artesaani-luomu-siemen näkkäreitä?

Lestijärveläisten huolet olivat tuulen viemää vielä vuonna 16.2.2021, kun Keskipohjanmaan paikallisuutisissa kerrottiin, kuinka Lestijärvelle tuleva tuulivoimahanke on kuin lottovoitto! Silloisena Lestijärven kunnanjohtajana toimi Keskustan poliitikko ja entinen kansanedustaja Esko Ahonen, joka kertoi Lestijärven olevan kuin ”Suomen toinen Kauniainen”. Tuulivoimahankkeen myötä verotulojen pitäisi kaksinkertaistua. Mutta valitettavasti vielä vuoden 2024 talousarviossa ei ole leipä pehmeämpää, vaan näkkileipäkin on vietävä koululaisten suusta.

Olisikin kiinnostavaa kuulla, missä vaiheessa ovat Lestijärvelle nouseva tuulivoimapuisto ja sen myötä tulevat 72 tuulivoimalaa? Koska voisi näin äkkiseltään kuvitella, että kun ja joskus Lestijärvellä saadaan propellit pyörimään, niin lapset saavat maksuttomat ruisleivät ja juustolla tietenkin. Pitäkäähän sitten Lestijärveläiset kiinni kunnan tarjoamista juustoista, kun propellit humisee!

Säästötalkoissa ovat Lestijärven lisäksi mukana muutkin paikkakunnat, kuten vaikka Rovaniemen kaupunki.

Iltapäivälehti kertoi, että myös Rovaniemen kaupunki alkaa säästötalkoisiin. Rovaniemellä eli tutummin Rollossa, kasvisruokailijat ovat jatkossa erikoisruokavalion piirissä ja kasvisruoan saa vain etukäteen ilmoittamalla. Syy tälle säästölle on tietysti Orpon hallituksen? Vaan ei ilmeisesti olekaan, koska syyksi tälle säästötoimelle annetaan elintarvikkeiden kustannusten nousu.

Rovaniemellä päättämässä on kokoonpano, jossa 31 edustajaa on oppositiopuolueista ja 20 edustajaa nykyisistä hallituspuolueista. Kuinka ihmeessä tällaisiin ratkaisuihin Rovaniemellä päädytty, etenkin kun päätöksiä Rovaniemellä tekemässä ovat nykyistä hallitusta kritisoineet Keskustan Markus Lohi ja SDP:n Johanna Ojala-Niemelä, sekä SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkälänjärvi?

Suomen hallituksen päättäjät sanovat, että nyt on pakon edessä tehtävä säästöjä ja leikattava menoja. Markus Lohi ihmettelee Suomenmaan haastattelussa (19.9.2023) hallituksen arvovalintoja. Puutonoksa ihmettelee Markus Lohen arvovalintoja, kun Rovaniemellä tehdään säästöjä siirtämällä kasvisruokailijat erityisryhmiin. Toisaalta Keskustalle kasvisruokailijoiden siirtäminen erikoisruokavalion omaavien piiriin on tuskin suuri ongelma.

Puutonoksa hämmästelee poliitikkojen kykyä olla yhtä mieltä kansanedustajana tai puolueen edustajana ja toista kuntapäättäjänä. Toisessa vastustetaan leikkauksia ja ihmetellään toisten arvovalintoja, kun taas toisessa tehdään niitä päätöksiä, joista juuri on toisia arvosteltu. Näitä tapauksia, jossa vedetään täysin eri linjaa kunnanvaltuustossa kuin mitä eduskunnassa, varmasti riittää, jopa maan tavaksi asti.

Puutonoksa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *