Meidän perheemme kauppareissut menevät pitkälti aina samalla kaavalla. Lastamme ei kiinnosta hedelmät tai vihannekset. Ne ovat vain jotakin, mitä me vanhemmat ostoskärryyn lastaamme.
Viime viikolla koimme kuitenkin mullistuksen ja epäilimme lapsemme sairastuneen. Hän nimittäin yhtäkkiä otti – suosikki ruokakauppani Kontumarketin – hedelmä ja vihannes- eli He-Vi-osastolta käteensä mandariinin ilmoittaen, että haluaa niitä.
Mietimme, että mikähän homma, kunnes lapsemme näytti mandariinia ja siinä olevaa tarraa, jossa oli iloisena hymyilevän norsun naama ja teksti ”Citrus Taste, like no other!”
Otimme mandariineja pussin täyteen, koska kyllähän tällaista innostusta pitää ruokkia kaikin mahdollisin tavoin! Hyvä, etten itkenyt onnesta, kun näin lapsemme innostuvan mandariinista. Vaimoni vahvempana puristi minua kädestä ja sanoi, että itketään kotona yhdessä ja niin me teimme. Tai siis minä itkin ja vaimo lohdutti.
Markkinoinnin ammattilainen.
Puutonoksa on kuullut, että hän on niitä tyyppejä, jotka myyvät, vaikka Saharaan hiekkaa. Voi se olla tottakin, mutta en ole koskaan saanut myytyä lapselleni hedelmiä yhtä helposti kuin tuo mandariinissa ollut hymyilevä norsu. Sen myyntikilpailun hävisin satanolla. Miksi en ollut tajunnut tuota, vaikka vastaus on aina ollut silmieni edessä? Ehkä juuri siksi. Vastaus on ollut liian lähellä?
Mandariini on tylsä.
Mandariinin, mustikan, mansikan, perunan, porkkanan, omenan ja muiden tavallisten ruoka-aineiden ongelma on ilmeinen. Ne ovat/näyttävät hemmetin tylsiltä. Niiden tylsyys on siis yksi suurimmista haasteista, kun yritän tehdä tavallisista (niistä terveellisistä) ruoka-aineista lapselleni houkuttelevia.
Ruokateollisuus, joka markkinoi karkkeja, jäätelöitä, mehuja, vanukkaita, muroja ja muita vastaavia tuotteita todella tehokkaasti, on ymmärtänyt kaiken jo kauan sitten. Kellogsilla töissä ollut iloinen, urheileva Tony Tiger myi minulle lapsena ajatuksen, että sokerihuurrutetut murot tekisivät minusta saman kuin mitä Tony Tiger oli. Hedelmäpommi-jugurtti oli terveellistä, olihan siellä oikeita palasia hedelmiäkin. Kaikkien meidän janoisten sankarimme ja aikamme legenda oli Kari Grandi, joka sai hammaslääkärien kauhuksi meidät nuoret tukahduttamaan janomme sokerimehulla.
Olen voimaton?
Minulla on nyt käsissäni tylsiä hedelmiä, vihanneksia ja marjoja, mutta myös ymmärrys siitä, että ne olisivat juuri ne, joita lapseni kuuluisi pitää kiehtovampana kuin Paula vanukasta tai Amppari mehujäätä. Ei lapseni ymmärrä, että mikä on parempi ja miksi. Hän valitsee sen houkuttelevan ja houkuttelevuus löytyy muualta kuin terveellisyyssaarnoistani.
Välillä tunnen olevani tilanteessa, jossa lapseni seisoo minun ja ruokateollisuuden välissä. Minulla kädessä parsakaali ja mandariini, kun taas ruokateollisuudella amppari-murkku- ja toukkajäätelöt. Sen kilpailun voittaminen on vaatinut kiukkua ja kyyneleitä, eikä tulosta voi riemuvoitoksi kutsua.
Ja nyt tarvittiin vain mandariinissa olevaa hymyilevä norsu ja homma selvä: tätä minä haluan ja syön ja ihan omasta halusta.
Näillä mennään.
Olemme kotona houkutelleet lapsemme syömään hedelmiä ja vihanneksia pilkkomalla niitä valmiiksi kippoihin. Tämä on muuten toimiva keino myös meille aikuisille, kuten varmasti tiesittekin. Vaimoni jopa taiteilee hedelmistä ja vihanneksista hauskan mallisia tarjoiluita, jotka viihdyttävät lastamme. Joskus vaimo askartelee esimerkiksi hedelmistä ja marjoista hauskoja kuvioita.
Kotona me yritämme kaikkemme, jotta hedelmistä ja vihanneksista tulisi lapsille mielenkiintoista, jännittävää, hauskaa ja isoa osaa ruokavaliosta läpi heidän elämänsä, kuten vaikka purkista otettavat D-vitamiinit. Lapsemme muistaa joka aamu, että dinosaurus (D-vitamiini) on syötävä, vaikka me vanhemmat sen välillä meinaamme unohtaa.
He-Vi on pop! ja Make He-Vi great again?
Kuva yhdeltä aamupalalta, jonka vaimo teki.
Hymyilevästä norsusta oppi.
Ostin tarroja ja nyt liimailen niitä kotona hedelmiin ja vihanneksiin. Mikäänhän ei estä minua markkinoimasta Ryhmä-Hau parsakaalia tai kurkkuja ohjelmasta tutun Rekun kuvalla, koska vihreällä mennään! Kyllä, tarrojen myötä meidän taloutemme He-Vi tuotteiden kilohinta nousi entisestään, mutta voiko lapsen terveydelle laittaa hintalappua? Ja kyllä, me kierrätämme parhaamme mukaan samoja tarroja hedelmästä toiseen, mutta ei Rekku tarraa voi pinkkiin omenaan laittaa, siihen laitetaan Kaja-tarra, koska omena taivaalta KAJAhtaa!
Häiritseekö hauska kuva hedelmässä?
Tätä mietin, kun pohdin, että miksi He-Vi tuotteita ei myydä hauskoilla lapsia puhuttelevilla tarroilla. Joku syyhän siihen täytyy olla, ettei iloisia norsuja ole useammassa hedelmässä? Olemmeko me aikuiset sellaisia, että emme osta omenoita, jos niissä on pieni hymyilevä alligaattoritarra?
Ja eihän niitä kaikkiin saman korin hedelmiin tarvitse liimata, mutta sen verran moneen, että niistä on lapsille houkutukseksi. Keneltä hauskat tarrat olisivat pois? Lasten ja nuorten edes osittainen innostuksen siirtyminen karkkihyllyiltä He-Vi hyllyille on kaikkien etu, paitsi karkkia myyvien yritysten?
Yhteiskunnan etu se ainakin olisi, etenkin, kun meillä puhutaan, kuinka yhä nuoremman, terveys on romahtanut ja ruokailutottumukset ovat kuin pyöränsatula eli päin persettä.
Ja sitä paitsi: sen minkä nuorena oppii, sen vanhanakin taitaa.
Teksti – Puutonoksa
