3- vuotias lapseni oppi kolmessa viikossa polkemaan ilman tukea polkupyörällä, ja kuinka se tehtiin. (Siis pyöräilyn opettelu, ei lapsi. Sen tekeminen oli ihan toinen juttu, eikä siitä sen enempää.)
Potkupyörä.
Lapsi ajeli pidemmän tovin potkupyörällä. Tiedätte sen potkupyörän: sellaisen pyörän, missä ei ole polkimia, mutta sillä lapsi voi opetella ajatusta pyöräilystä. Potkupyörä jalostaa tasapainoa, jota pyöräilyssä tarvitaan.
Alun kaatumisten jälkeen potkupyöräily alkoi sujua ja vauhti ja riemu ilmeisesti kiinnostaa, koska potkupyörää tarvittiin jo siirtymisiin keittiöstä olohuoneeseen. (Tiedoksenne, että matkaa näiden huoneiden välillä sellaiset palttiarallaa kaksi metriä.)
Mutta ennen kaikkea potkupyörä helpottaa, kun pitää edetä paikasta A paikkaan B ja takaisin paikkaan A.
Tutkimustiedolla, ei mututuntumalla.
Olen tehnyt tutkimusta matkan etenemisestä potkupyörällä ja kävellen. Meillä lähikauppa on noin 500 metrin päässä kotiovelta. Tutkimuksessani paikka A on siis kotiovemme ja paikka B lähikauppa. Yksi suunta 500 metriä eli kokonaismatka suoraan kävellessä tasan 1000 metriä eli ihan kokonainen kilometri.
Olosuhteet olivat tutkimusajan riittävän samanlaiset, ja lämpötila ulkona kaikilla testikerroilla lähes sama. Testin koehenkilön eli 3-vuotiaan lapsen ruokailut ennen testimatkaa ovat olleet suurin testitilanteen muuttuja.
Jokaisella testikerralla lapselle on luvattu kaupasta mukaan jäätelö. Kyllä, minä palkitsin tästä arkisesta matkasta lapseni jäätelöllä, koska kyllä testin koehenkilölle pitää joku palkinto tarjota. Tällä palkkiolupauksella halusin nostattaa lapsen innostusta lähteä tekemään testiä. Ja siinä onnistuin, ainakin sen verran, että sain hyviä testituloksia tai ainakin sain tuloksia.
(Sivuhuomio: Testejä tehdessä olen huomannut, että jos halutaan lapsen toimivan haluamallamme tavalla, niin porkkana eli tässä tapauksessa jäätelö toimii parempana motivaattorina kuin keppi eli se, että jäisi ilman jäätelöä. Vinkiksi kaikille, myös päättäjille.)
Jotta sain mahdollisimman luotettavan testituloksen, niin teimme testin kymmenen kertaa kummallakin etenemistavalla: kävellen ja potkupyörällä.
Vaihe 1: ilman potkupyörää.
Taitoimme matkan siis kymmenen kertaa kävellen vai pitäisikö sanoa madellen.
Tuolle yhteensä kilometrin matkalle aikaa tuhrautui keskimäärin 1 tunti 58 minuuttia ja 32 sekuntia, joka on kyllä yhdenlainen saavutus varmasti sekin, koska en olisi ikinä uskonut, että tuo matka voi ikinä kestää noin kauan. Kaikki ajat otettu Garmin 7 X SOLAR pro- kellolla. Tästä kokonaisajasta järkevää etenemistä oli 27 minuuttia ja 39 sekuntia. Kaikki muu aika oli taivastelua, ihmettelyä, pyörimistä maassa, maleksimista ja tietysti kiukuttelua.
Matkalla lapsi myös kysyi useasti seuraavat kysymykset: Miksi me kävellään? Pääseekö syliin? Onko tuo kakkaa? Onko Haisuleita olemassa?
Yksi kysymys kuitenkin nousi ylitse muiden:
– Onko vielä pitkä matka?
Tämä hämmensi itseäni, olihan tuo sama matka kuljettu tavalla tai toisella ainakin tuhat kertaa. Nyt olenkin huolissani, että miten yleistä on kolmevuotiaan dementia?
Ihan ensimmäinen huomio on se, että kaupasta, kun lähdetään tulemaan takaisin testin aloituspaikalle eli kotiin, niin matka sujuu huomattavasti paremmin kuin kauppaan mennessä.
Huomion arvoista on myös se, että jäätelön koko vaikuttaa merkittävästi matkan etenemiseen. Niin kauan kuin jäätelöä riittää:
– matka etenee suhteellisen mukavasti
– syliin ei haluta kymmentä kertaa enempää
– lapsen dementia koskien matkan pituutta parani huomattavasti.
Jos haluaa selvitä koko matkan kaupasta kotiin ilman mitään ylimääräistä, niin suosittelenkin ottamaan kotoa mukaan lusikan ja ostamaan litran paketin jäätelöä. Meillä testiryhmän lapsen oli tyytyminen jäätelöaltaan pienempiin (lue: halvimpiin) Pirkan tikku- ja tuuttijäätelöihin. Pirkka mansikkatuutti ja Pirkan Amppari mehujää kestävät pidempään syödä, ja ovat jäätelöaltaan edukkaimpia, joten testiryhmämme suositteleekin niitä, kunnes saadaan näille tutkimuksille sponsori tai valtion tuki, jolloin voimme siirtyä kalliimpiin merkkeihin.
Haluatko sinä tukijaksi? Se on helppoa! Ota yhteyttä: pietari@puutonoksa.fi ja löydetään sopiva paikka tekstistä.
(Sivuhuomio: Tulee muuten melko varmasti halvemmaksi ostaa lapselle litran paketteja jäätelöä kuin kalliita yksittäin pakattuja ellei lapsi sitten halua jotain niitä muovipakkauksiin pakattuja parempia pakettijäätelöitä. Minä tarkoitan, niitä pahvipaketteihin pakattuja pakettijäätelöitä. Tietysti diabetesriski kasvaa, jos käy kaupassa joka päivä.)
Vaihe 2: Potkupyörällä.
Kuten kävellessäkin, tein myös potkupyörällä tämän testin kymmenen kertaa, ja aika otettu samalla Garmin 7X SOLAR pro – kellolla, ja ajanotto käynnistettiin joka kerta heti kotiovella ja lopetettiin täsmälleen samassa paikassa, samalla kotiovella.
Jos kävellessä aikaa meni keskimäärin 1 tunti 58 minuuttia ja 32 sekuntia, niin potkupyörä toi tuohon aikaa huimat parannukset. Tarkennuksena: vähempi aikaa on parempi.
Potkupyörällä aikaa meni vain 46 minuuttia ja 7 sekuntia, joka on 1 tunti 12 minuuttia ja 25 sekuntia nopeammin kuin kävellen.
Tämä reilusti yli tunnin nopeampi aika herättäisi kansainvälisen dopingtoimikunnan epäilykset, ja lapseni joutuisi melkoisella varmuudella Wadan käsittelyyn. Tässä täytyy vielä ottaa huomioon, että kun lapsi käveli, niin hän söi jäätelöä samalla, kun taas potkupyörällä liikkuessa jäätelö syötiin rauhassa matkan varrella olevan puiston penkillä.
(Sivuhuomio: Jäätelön syömisten jälkeen lapsen suuta ja käsiä ei pyyhitty kävellessä eikä potkupyörällä, koska silloin kotiin ei olisi selvitty ennen pimeää, kuten kaikki pienten juoksemaan kykenevien lasten vanhemmat tietävät.)
Vaihe 3: potkupyörästä polkupyörään.
Lapseni suurin urheiluvarusteiden sponsori eli pappa osti siten lapsenlapselleen polkupyörän. Lapsi oli alussa innoissaan, olihan pappa ostanut hänelle pyörän, jossa polkimet. Itkuksi muuttui tuo innostus, kun piti polkaista pyörä liikkeelle, ja lapsi otti ensimmäisen kylkikosketuksen maan kanssa: nosti paikoillaan olevan pyörän polkimille jalat yhtäaikaisesti.
(Sivuhuomio: Pururata on hyvä ja pehmeämpi paikka aloittaa kaatuminen kuin asvaltti.)
Liikkeellelähtö on yhtä vaikeaa pyörällä kuin manuaalivaihteisella autolla. Kytkintuntuma on kuin tasapaino, jota muuten naapurissamme asuva vanhempi rouva ei ole vieläkään löytänyt. Joten pakko myöntää, että ensimmäiset kaksi viikkoa, kun seurasin lapseni polkupyörällä ajamisen opettelua, aloin näkemään hänet naapurin välikaasumummona. Polkupyöriä ei vain myydä automaattivaihteilla kuten autoja. (Ihan vain terveisiä naapuriin, jos tätä tekstiä luet tai lapsesi lukevat.)
Rautalohikäärmeen häntä.
Apupyörät eivät tulleet missään vaiheessa kuuloonkaan, koska tiesin miten lapseni osaa pitää tasapainonsa potkupyörällä, mutta miten sen jalostaa polkupyörään?
Vastaus: Pyörän taakse asennettavalla rautalohikäärmeen hännällä.
Lapsen pyörään saa kiinnitettyä rautalohikäärmeen hännän eli toiselta nimeltään apuohjaustangon, mutta sitä nimeä ei meillä voinut käyttää, koska lapsi ei siedä apua. Tuosta tangosta oli hyvä antaa lapselle alkuvauhti, jotta pyöräily sujui, samalla siitä oli hyvä välillä ohjata lasta oikeaan suuntaan eli pois muiden mahdollisten jalkakäytävällä liikkuvien edestä.
Kauan ei tarvinnut rautalohikäärmeen hännästä tukea pyöräilyyn antaa, kun lapsi oppi, että miten homma toimii ja nyt lapsi osaa pyöräillä!
Ihanaa?
Lisää vauhtia!
Tätä asiaa en ottanut huomioon, mutta nyt lapsen perässä ei enää pärjää kävellen tai hölköttäen. Nyt tilanne vaatii juoksemista. Seuraavaksi aionkin tehdä tutkimusta, että kuinka nopeasti lähikauppaan ja takaisin pääsemme pyörällä. Aika tullee parantumaan entisestään ja elämäni vanhempana helpottuu sen osalta ja ehkä suuntaamme jatkossa kauemmas kauppojen tarjousten perässä.
Miten lapsi oppi pyöräilemään?
Yhdessä tekemällä ja opettelemalla. Oli jäätelöitä (lapsella), oli itkua (kaikilla), kiukkua (kaikilla), turhautumista (kaikilla) ja unettomia öitä (minulla). Opettelu ei ole aina hauskaa ja kivaa, mutta tuo ilme, kun lapsi huomaa oppivansa ja ajelee pyörällään, on korvaamatonta!
Teksti – Puutonoksa
